tiistai 22. joulukuuta 2015

Positiivista kyllä, ei tarvittu laastaria

Jotkut asiat näyttävät toisen tekeminä niin helpoilta ja sitä on varma, että ihan tuosta vaan osaan itsekin. Ei ihan aina. Joskus loppukesästä Kammenpyörittäjä toi minulle malliston suurimman mandoliinin Eiringiltä, kun olin valitellut, että muovinen siivuttajani on ihan surkea. De Buyerin mandoliini oli pakattu suureen pahvilaatikkoon ja jostain kieli se, että ohjekirjan lisäksi pakkauksessa oli mukana DVD. En ihan heti tohtinut kokeilla laitetta, toissapäivänä otin sen esille alkaessani tehdä valkosipuliperunoita. Minuutissa lannistuin, otin sen muovisen viipaloijani ja sain perunat uuniin viidessä minuutissa. 

Tänään tarvitsin pientä porkkanakuutiota lappilaiseen palapaistiin, joka on aina kuulunut minun lapsuudenperheeni jouluruokiin. Värväsin Kammenpyörittäjän avukseni ja olimme luottavaisia, että kyllähän me nyt yhtä mandoliinia soittelemme yhteistuumin. Haaveksin DVD:llä helposti esitellyistä diamond-kuviosta, joka sopisi pataruokaani hyvin. 

Helpommin sanottu kuin tehty. Katsoimme DVD:n uudelleenkin ja silppusimme porkkanoita, perunoita ja kurkkua kaikin mahdollisin tavoin, mutta sitä diamond-leikkausta ei kyllä saatu aikaan. Laite lennätteli porkkanasilppua pitkin keittiötä ja olin iloinen, etten yrittänyt tehdä punajuuresta yhtään mitään. Lopulta silppusin porkkanaa veitsellä, että sain sen pataan lihan kanssa hautumaan. 

Lupasimme pyhästi toisillemme, että etsimme youtubesta pätkiä, miten laitetta tulee käyttää ja kokeilemme uudelleen. Myöhemmin, ehkä paljonkin myöhemmin. Olemme kyllä varmoja, että laite on juuri sellainen kuin pitääkin, ehjä ja kaikinpuolin hyvä, emme vaan osanneet sitä käyttää. Saa neuvoa! Se vielä mainittakoon, että yhtään haavaa emme saaneet, joten siinä mielessä meni ihan hyvin. 

Ihan tähän emme pyrkineet

maanantai 21. joulukuuta 2015

Jouluinen lounas Figarossa

Loma on alkanut!
Nyt olemme päässeet aloittamaan lomamme, eikä hetkeäkään liian aikaisin. Loman alkajaisiksi lähdimme tänään joululounaalle keskustaan. Viime vuonna olimme joululounaalla Pöllöwaarissa ja pidimme siitä niin paljon, että puhe oli mennä sinne tänäkin vuonna. Jotenkin en vaan osaa käyttää Pöllöwaarin varausysteemiä näiden erikoisvarausten yhteydessä, tuntui että kaikki päivät olivat täynnä, mikä tuntui oudolta, kun olin tekemässä varausta jo aikoja sitten. En tietenkään ottanut puhelinta käteen ja soittanut, en suinkaan. Toisaalta on kyllä hyvä kokeilla muittenkin ravintoloitten tarjontaa, siispä käännyin Figaron puoleen. Meillä on ollut sieltä hieman ristiriitaisia kokemuksia, nyt menimme avoimin mielin ja nälkäisinä jouluostosten tekemisen jälkeen lounastamaan. Olikin hyvä, että meillä oli varaus, ravintola oli täysi. Siksi olikin hassua, että meille oli varattu neljän hengen pöytä kahdelle katettuna. 

Figaron joululounaan konseptiin kuului alkupalapöytä joko kokonaisena ateriana, tai pääruoan kanssa. Hinnoittelua en ihan ymmärtänyt, kumpikin vaihtoehto maksoi 43 euroa. Alkupalabuffetti oli kelpoisa, kalavoittoinen. Pidin eniten blinistä lisukkeineen, Kammenpyörittäjä pateista ja silleistä. 

Pääruokavaihtoehtoja oli kolme, liha, kala ja kasvis. Minä otin päivän kalana ollutta taimenta, Kammenpyörittäjä härkää. Pääruoat jäivät hieman vaisuiksi, eikä minun valkoviinini tuntunut sopivan annoksen kermaisuuden kanssa, vaan kumpikin maistui vuorotellen hieman kummalliselle. Jälkiruoka oli nätti pikkuannos toscakakkua ja jäätelöä, kahvi oli hyvää suodatinkahvia. Lasku teki tästä setistä alkuglögien kanssa 113 euroa . Palvelu oli ripeää täydestä salista huolimatta, ystävällistä yläreunaa hipoen. 


Ensi vuonna taas jonnekin toisaalle, ehkäpä Harmooniin, siellä mainostivat joululounasta 39 euron hintaan tänä vuonna. Lisään tämän postauksen Campasimpukan ylälaidalta löytyvälle Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme.

lauantai 12. joulukuuta 2015

Keittiöpeikko nimeltä Vasikan Maksa

viisainta olla kavereita, kun kahdestaan ollaan
Eilen emme syöneet päivälliseksi voileipiä kahvin kanssa, vaikka  niin arvelinkin, söimme Lidlistä ostetut lihapiirakat. Viime yön näin jo unta pakastimessa olleesta vasikanmaksasta ja siitä, miten urhoollisesti tekisin siitä meille päivällisen, niin keittiöpeikko kuin maksa minulle onkin. Tänään tuo yöllinen näky osoittautui enneuneksi, sillä päivällisellä meillä oli vasikanmaksaa. Vinkit päivälliseen otin täältä.

Vasikanmaksaa, sipulia, omenaa ja perunamuusia kahdelle

Maksa

  • 300 g vasikanmaksaa
  • 2 rkl vehnäjauhoa
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta timjamia
  • 1 rkl voita

Lisäkkeet

  • 2 shalottisipulia
  • 1 rkl voita
  • 1 omena
  • 2 rkl sherryä

Perunamuusi

  • 8 puikulaperunaa
  • 1 dl kerma/maitoa
  • 1 rkl valkosipulitahnaa
  • 2 rkl voita
  • suolaa ja pippuria
  • timjamia
  1. kuori perunat ja kypsennä ne höyryssä
  2. kuumenna uuni 80 asteeseen
  3. kuori sipulit ja omenat, leikkaa ne viipaleiksi
  4. kuivaa maksaviipaleet ja pyörittele ne vehnäjauhoissa, ripottele palojen päälle suolaa ja pippuria, pyörittele sipuliviipaleet jauhojenlopuissa
  5. kun perunat ovat kypsät, puserra ne perunapusertimella perunalumeksi, sekoita mukaan kuumennetty kerma/maito, valkosipulitahna ja mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla, laita muusi uuniin pysymään lämpimänä
  6. kuumenna paistinpannu ja sillä lusikallinen voita
  7. kun voin kuohu on asettunut ja voin väri alkaa muuttua, nosta jauhoissa pyöritellyt ja maustetut maksaviipaleet pannulle, paista 2 minuuttia kummaltakin puolelta, nosta palat uunivuoassa lämpimään uuniin
  8. lisää pannulle pieni nokare voita ja sipulipalat, paista muutama minuutti, nosta sipulipalat uuniin pysymään lämpimänä
  9. lisää pannulle vielä pieni nokare voita, sherry ja viipaleiksi leikattu omena, paista molemmin puolin minuutti pari
  10. kokoa annos lämpimälle lautaselle, ensin iso lusikallinen valkosipulista perunamuusia, sitten pari viipaletta maksaa, reunoille omenaviipaleita ja päälle tuoretta timjamia
En ole koskaan aikaisemmin valmistanut maksaa muuten kuin jauhetussa muodossa, eikä sekään onnistunut kovin hyvin. Nyt vasikanmaksa lisäkkeineen onnistui niin hyvin, että ihan nolottaa. Täytyi olla moukantuuria!


perjantai 11. joulukuuta 2015

Menipä aika äkkiä

kahdestaan
Tänään heräsin tyhjään taloon. Havahduin monta kertaa yön aikanakin ja muistin, ettei täällä ole muita kuin minä. Se tuli uniinkin ja tuntui, että tiedostin tavallista paremmin ulkoa kuuluvan tuulen huminan ja vesipumpun käynnistymisen ja sammumisen, kun naapurissa oli jo aamutoimet menossa. Pian Kammenpyörittäjä saapui töistä ja kuiskasi tavalliseen tapaansa hyvänhuomenen toivotukset, vaikka olisi voinut puhua ihan ääneenkin. Olimme kahdestaan taas. 

Yksi talon huoneista on nyt parempien polkupyörien varastona ja talvisena kasvihuoneena, toisessa on seinillä tyhjiä paikkoja, kun mieluisat taulut pakattiin muuttokuormaan. Pyykkitelineessä kuivuu vielä Opiskelijan sukkapareja ja lattialla pyörii pölypallero. Poiskannetun kirjahyllyn paikalle taidan laahata keittokirjahyllyni, jonka järjestelin maakuuhuoneeseemme muutama vuosi sitten. Pikkuhiljaa teemme talosta taas kahden hengen kodin, jollainen se oli aluksikin, kun sen ostimme. 

Keittiöstäkin näkyy, että talon asukasluku on pienentynyt. Kaapeista ja pantrysta on  nyt toiseen kertaan samalle syksylle lähtenyt nuorisoa miellyttäviä astioita ja keittiövälineitä. Yllättävän kivuttomasti luovuin kauniista jälkiruoka-astioista, tai mittalusikkasarjasta, en itkenyt mieluisan veitsenkään perään. Hyvien keittiöpyyhkeiden pinostakaan en pitänyt kiinni kynsin hampain, niistä riitti kyllä Opiskelijankin uuteen kotiin. 

Siellä veljekset asuvat nyt kaupungissa, melko lähellä toisiaan. Tuntuu vielä omituiselta, etten joka päivä tiedä, mitä he tekevät. Yritän olla samanlainen aikuistuvien lasten äiti, kuin omani oli. Hän osasi irrottaa lapsistaan niin, etten tullut nuoruuden innoissani edes ajatelleeksi, että miten äiti pärjää. Äitien pitää pärjätä, heidän pitää katsoa ikkunasta, kun nuoret lähtevät ja vilkuttaa iloisesti hymyillen. Sillä tavalla äitien lapset tulevat joskus vielä käymään ja soittavat, jos menee sormi suuhun. 

Voi olla, etten tee tänään ruokaa. Ehkä syömme Kammenpyörittäjän kanssa tänään vain voileipiä kahvin kanssa ja aloitamme uuden elämämme oikeine kahden hengen aterioineen vasta vähän myöhemmin. Muuten blogissa tulee hiljaista, jos syömme vain voileipiä vielä ensi vuonnakin.

nyt saamme aukaista kaikki loput luukut itse

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Lihamureke haudutuspadassa, colcannon ja timjamiporkkanat

tätä vaan riittää ja riittää
Tällä viikolla keskiviikko on ylivoimaisesti paras päivä, olenhan saanut jo koko viikon työt tehtyä, itse asiassa kahden viikon melkein yhtäjaksoinen työputki taukoaa ensi maanantaihin asti. Vapaata edeltävien kolmen yövuoron ansiosta olen tavanomaisessa zombie-tilassa, jossa nukkumista ei kannata vielä suunnitellakaan, vaan käyttää energiaa muihin asioihin. Kyllä uni sitten illempana korjaa mukaansa. 

Tänään poikkesin aamulla töistä tullessa kaupassa ja päätin jo silloin, että söisimme lihamureketta, sillä sitä ei ole ollut aikoihin. En edes muista milloin. Päätin myös, että tekisin sen jotenkin uudella tapaa ja se tapa löytyikin nopeasti foodgawkerista hakusanoilla meat loaf. 555 erilaista lihamurekeohjetta oli enemmän kuin tarpeeksi. Valitsin ohjeen, jossa käytettiin lempilaitettani, haudutuspataa, Crock Potia. Eihän minulla sitten ollut kuitenkaan kaikkia vihjepostauksen aineksia, joten murekkeesta tuli melko toisenlainen. Niinpä en linkkaa minnekään, vaan laitan tähän oman viritykseni. 

Lihamureke haudutuspadassa

  • 800 g naudan jauhelihaa
  • 2 palaa paahtoleipää (tai muuta, mielellään kuivahtanutta leipää)
  • 2 kananmunaa
  • 1 sipuli silppuna
  • 1 rkl valkosipulitahnaa (tai 2-3 valkosipulin kynttä silppuna)
  • 1 rkl tomaattipyrettä (unohdin, vaikka aioin laittaa)
  • 1 pieni tölkki säilykemaissia (noin 2 dl)
  • 1 rkl worcesterkastiketta
  • 1 rkl soijakastiketta
  • 1 tl pulpiber-maustetta
  • 0,5 dl kermaa
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • suolaa ja pippuria
  • 1 rkl oliiviöljyä padan öljyämiseen
  • 3 leveää viipaletta pancettaa
  • 10 kirsikkatomaattia
  1. öljyä haudutuspata huolellisesti, ettei mureke tartu pataan
  2. silppua sipuli ja leipäviipaleet ja laita ne yleiskoneen kulhoon
  3. lisää kulhoon kananmunat, jauheliha ja valkosipuli, maissi, tomaattipyre ja muut maustekastikkeet sekä mausteet, kerma ja sitruunamehu
  4. vaivaa koneella taikina tasaiseksi massaksi
  5. paista pieni koepala, lisää mausteita mikäli se on tarpeen
  6. kaavi taikina pataan ja muotoile siitä tasainen murekekakku
  7. peitä murekkeen pinta kinkkuviipaleilla ja asettele tomaatit murekkeen reunoille
  8. laita lihamittari murekkeen keskelle niin, ettei sen kärki osu padan pohjaan
  9. laita pata low-asetukselle viideksi tunniksi, tai kunnes murekkeen sisälämpötila on 65 astetta
  10. voit myös paistaa murekkeen uunissa 200 asteessa niin, että sisälämpötila on sama 65 astetta ja sen jälkeen peitä mureke foliolla ja jätä asettumaan vähintään vartiksi 
  11. haudutuspadassa voit jättää murekkeen oleilemaan lämpimäpitoasetukselle, mikäli aterian muut osat eivät ole vielä valmiit

Lisäkkeinä meillä oli tänään irlantilaisvaikutteista lehtikaalilla ja purjolla piristettyä perunamuusia ja timjamiporkkanoita. Pihalta löytyy vielä lehtikaalia niin paljon, kuin ehdin ruoanlaitossa käyttää, eikä timjamikaan ole mitenkään vähissä.

Colcannon - irlantilainen lehtikaali-perunamuusi

  • puikulaperunoita
  • lehtikaalia
  • purjoa
  • maitoa
  • voita
  • suolaa ja pippuria
  • loraus vettä
  1. kuori perunoita tavallinen teidän ateriallanne tarvittava määrä ja laita perunat kypsymään höyryyn
  2. leikkaa lehtikaali ja purjo suikaleiksi ja laita ne pannulle vesitilkassa laiskistumaan, mikäli ateria ei muuten ole vielä valmis, jätä kevyesti kypsennetyt lehtikaali ja purjo lautaselle odottamaan, kun vesi on kiehunut pannulta pois
  3. viimeistelyvaiheessa laita pannulle nokare voita ja kaali ja purjo uudelleen lämpenemään voinokareen kanssa
  4. kun perunat ovat kypsät, tee niistä tavalliseen tapaan perunamuusia maidon ja voin, sekä suolan ja pippurin kanssa
  5. sekoita mukaan kuuma lehtikaali-purjosilppu
  6. lusikoi muusi tarjoiluastiaan ja tee muusiin syvänne, johon valutat hieman sulaa voita

Timjamiporkkanat

  • 1 suurehko porkkana/syöjä
  • 1 dl vettä
  • suolaa ja pippuria
  • paljon tuoretta timjamia
  • 2 rkl voita
  • 1 rkl hunajaa tai siirappia
  • puolikkaan sitruunan mehu
  1. kuori porkkanat ja leikkaa ne vinottain muutaman millin viipaleiksi
  2. kuumenna pannulla desi vettä ja lado porkkanaviipaleet pannulle kypsymään (mikäli teet tämän ennen kuin muut aterian osuudet ovat valmiit, kypsennä porkkanat melkein kypsiksi ja jätä ne valutettuina odottamaan viimeistelyä)
  3. kun porkkanat ovat melkein kypsät, kaada vesi pois pannulta, lisää mukaan pannulle voi, hunaja tai siirappi, suolaa ja pippuria ja paljon timjamia, kysennä sekoitellen porkkanat juuri ja juuri kypsiksi, ei ylikypsiksi
Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Murtabakit


Osuin sattumalta Cubes N Juliennes-blogiin, kun etsin jotain ruokaohjetta, johon saisin uudella tapaa upotettua jääkaapin nollalaatikossa olleen jauhelihan. Ihastuin heti postauksen kuviin murtabak-nimisistä, pannulla paistettavista leipäkääryleistä. Jouduin hieman soveltamaan täyteohjetta, sillä tuoreita yrttejä ei ollut saatavilla. Linkin takaa näet, miten Farrakh murtabakit teki, minä laitan tähän ne ainekset, jotka minulta löytyi. 

Murtabakit (4 kpl)

Taikina

  • 2,5 dl vehnäjauhoja
  • 1 dl maitoa
  • 2 rkl öljyä
  • 1 tl suolaa

Täyte

  • 300 g jauhelihaa
  • 1 sipuli silputtuna
  • peukalonpään kokoinen pala tuoretta inkivääriä raastettuna
  • 1 pyöreä kiinalainen valkosipuli silputtuna
  • puolikas vihreä chili (tai enemmän, jos pidät poltteesta) silputtuna
  • 1 tl kuivattua, jauhettua korianteria
  • suolaa ja pippuria maun mukaan
  • 1 tl garam masala-jauhetta
  • 0,5 tl chilijauhetta
  • 3 pientä tomaattia kuutioiksi leikattuna, valutettuna
  • 3 kevätsipulia silppuna
  • tuoretta korianteria (tätä meiltä ei nyt löytynyt)
  • 1 sitruunan mehu
  • 3 kananmunaa
  • tilkka vettä
  • tilkka öljyä paistamiseen

Taikina

  1. lämmitä maitoa hieman 
  2. mittaa jauhot, suola ja öljy kulhoon, sekoita kunnolla
  3. lisää maito vähitellen ja vaivaa ainekset taikinaksi, se ottaa aikansa, mutta muutamassa minuutissa aineksista muodostuu sileä taikina, lisää hieman maitoa, jollei meinaa onnistua
  4. taputtele taikinan pinta öljyisin käsin ja peitä se kelmulla tai kostealla kankaalla
  5. jätä taikina lepäämään, mielellään pariksi tunniksi

Täyte

  1. taikinan tekeytyessä silppua sipuli, valkosipuli, chili, raasta inkivääri
  2. kuumenna tilkka öljyä pannulla ja lisää sinne ensin sipuli, kuullota muutama minuutti
  3. lisää pannulle inkivääri, chili ja valkosipuli ja hauduta muutama minuutti
  4. murentele jauheliha pannulle ja sekoita hyvin, hauduta taas muutamia minuutteja
  5. lisää mukaan kuivattu korianteri, garam masala, suola, pippuri ja chilijauhe
  6. kaada pannulle tilkka vettä ja sekoita kunnolla, anna hautua 6-8 minuuttia, tarkoitus on saada aikaa melko kuiva seos, ei kastikemainen, jätä jäähtymään
  7. leikkaa tomaatit kuutioiksi, puristele niistä nestettä pois siivilässä ja jätä valumaan
  8. leikkaa kevätsipuli silpuksi, samoin korianteri, jos sinulla on sitä

Kaulitseminen, kokoaminen ja paistaminen

  1. jaa taikina neljään yhtä suureen palaan ja jauhota leivinalusta kevyesti
  2. ota yksi taikinapala kerrallaan, jätä muut peitettynä odottamaan
  3. pyöritä pala palloksi ja paina se käsin litteäksi pyöryläksi
  4. kaulitse taikinapalasta niin ohut levy kuin mahdollista (minä sain aikaan kaikkea muuta kuin pyöreän letun, mutta aika ohuen kuitenkin, olisi ollut kiva saada niistä vieläkin ohuempia)
  5. kaulitse kaikki palat letuiksi ja peitä ne
  6. sekoita kulhossa jauhelihaseos, tomaattikuutiot, kevätsipuli (ja korianteri) sekä kevyesti vatkatut kananmunat (minä laitoin 3 kananmunaa, ohjeen 4 kuulosti niin paljolta) täytteeksi, se on aika kosteaa, muttei liian vellimäistä, tarkista vielä makua
  7. kuumenna pannu kohtalaisella lämmöllä ja lorauta sille tilkka öljyä
  8. nosta taikinalevy kerrallaan leikkuulaudalle ja lusikoi sille täytettä niin, että täyte on noin suunnikkaan muotoisella alueella letun keskellä, jätä muutamia senttejä letun reunoista tyhjiksi
  9. käännä ensin taikinareunat sivuilta keskelle täytteen päälle ja sitten päädyistä kummatkin päät niin, että saat aikaan suunnikkaan muotoisen paketin
  10. nosta paketit kuumalle pannulle paistumaan, minun pakettini olivat sen kokoisia, että kaikki neljä mahtui yhtä aikaa paistumaan
  11. paista paketteja noin 5 minuuttia, kunnes alapuolen pinta on kypsä ja siinä on ruskeita pilkkuja
  12. käännä paketit ja paista toinenkin puoli, varo tekemästä taikinaan reikää, ettei täytteen nesteet valu ulos
  13. nosta paketit leikkuulaudalle odottamaan hetkeksi ennen kuin leikkaat ne kulmittain kolmioiksi
Söimme näitä mukavan mausteisia eräänlaisia lihapiirakoita eilisen pastasalaatin lopun kanssa. Nämä sopisivat hyvin retkieväiksikin, kun ei leikkaisi niitä heti paistamisen jälkeen, vaan lämmittäisi ne vaikka nuotiolla. Arvelen, että myös kana tai nyhtöpossu sopisi näihin hyvin lihaksi. 



lauantai 28. marraskuuta 2015

Sikamaista hommaa

viikon päästä humpataan
En ole ehtinyt tällä viikolla paljon puuhailla keittiössä sitten butter chickenin. Tänään on ollut vapaapäivä, johon sentään mahtui päivällisen tekeminenkin. Sommittelin possun sisäfileelle kinkkukääreen ja paahdoin juureksia sen kanssa uunissa. Possuvinkit löytyivät blogista, jolla on hauska nimi, Laughing Spatula.

Possun sisäfilettä, uunijuureksia ja vähän muutakin

  • 1 possun sisäfile
  • 0,5 dl Dijon-sinappia
  • 0,5 dl hunajaa
  • suolaa ja pippuria
  • prosciuttoa
  • oliiviöljyä
  • 1 porkkana
  • 4 pientä perunaa
  • vähän fenkolia
  • 1 kiinalainen pyöreä valkosipuli
  • pari kevätsipulin vartta
  • 2 pientä punajuurta
  • pieni palsternakka
  • puolikkaan sitruunan mehu
  • pulpiber-maustetta
  • palanen fetaa
  • kirsikkatomaatteja
Kuumenna uuni 180 asteeseen ja valmistele ensin possunfile. Siivoa siitä kalvot ja ylimääräinen rasva, ripota pinnalle suolaa ja pippuria. Sekoita sinappi ja hunaja. Aseta kinkkuviipaleet hieman toistensa kanssa limittäin leikkuulaudalle, leivinpaperin tai kelmun päälle niin leveälti, että koko possunfile mahtuu sille. Sivele ensin possun file toiselta puolelta sinappi-hunajaseoksella ja nosta sivelty puoli alaspäin kinkkuviipaleille. Sivele päälipuoli seoksella. Kääri kinkku fileen ympärille ja jätä pötkylä odottamaan.

Valmistele juurekset ja muut tykötarpeet. Pese perunat ja leikkaa ne viipaleiksi. Kuori porkkana ja punajuuret ja leikkaa nekin paloiksi, samoin palsternakka, valkosipuli ja kevätsipulit. Laita suuren uunivuoan pohjalle iso arkki foliota (siivoamisen helpottamiseksi, jätä pois, jos tykkäät kuurata vuokaa) ja öljyä folio. Asettele juurekset ja muut ryhmittäin vuoan reunoille niin, että keskelle jää tilaa possunfileelle ja pienelle vuoalle (mikäli uunisi ei ole niin suuri, että fetavuoka mahtuu muutenkin uuniin). Taputtele aineksia öljyisin käsin, ripottele niiden pinnalle suolaa, pippuria, pulpiberiä ja hieman sitruunamehua. Joku tuore yrttikin olisi ollut paikallaan. Minä en muistanut, että meiltä kyllä löytyisi vielä timjamia ja rosmariinia pihalta. 

Laita feta ja tomaatit pieneen vuokaan ja kaada niille hieman oliiviöljyä, ripota pippuria päälle. Aseta pikkuvuoka isoon vuokaan niin, että tilaa jää possulle, kun se hieman myöhemmin laitetaan uuniin. Paista juureksia uunissa ensin noin 15 minuuttia ja lisää sitten vuokaan possunfile ja laita siihen paistomittari. Paista kunnes mittari näyttää 65 astetta. Ota vuoka uunista ja peitä se tiiviisti foliolla, anna levätä noin 15 minuuttia. 

Ota file leikkuulaudalle, poista mittari, joka näyttää tässä vaiheessa noin 70 astetta. Leikkaa file viipaleiksi, nosta viipaleet tarjoiluastiaan ja lusikoi lisäkkeet fileen molemmin puolin. Nauti vaikka Beaujolais Nouveaun tai muun kevyen punaviinin kanssa. Tykkäsimme! Juuresten ja kasvisten määrää voi säätää syöjien määrän ja omien mieltymysten mukaan. Tavallisen kokoinen possunfile riittää kyllä 4-6 syöjälle, kun lisäkkeitä on runsaasti. Kinkku fileen pinnalla tekee vielä ruokaisamman tunnun annokselle. 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Butter chicken Crock Potissa

kardemummakoru


Lupasin itselleni, että tänään meillä on sähköä koko päivän. Silloin voi virittää haudutuspadan ja alkuvalmisteluiden jälkeen unohtaa päivällisen ruoka-aikaan asti. Olen tehnyt kerran aikaisemmin butter chickeniä, se oli tämänpäiväiseen verrattuna pikaversio. Tällä kertaa otin vinkkejä Kitchen Sanctuary-blogista. Tein ohjeeseen pieniä muutoksia, sillä maustepuolessa jouduin hieman soveltamaan.


Butter chicken haudutuspadassa

  • 800 g broilerin fileitä kuutioiksi leikattuna
  • 3 rkl voita
  • 3 rkl neutraalia kasviöljyä
  • 1 suuri sipuli
  • peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
  • 1 kiinalainen pyöreä valkosipuli
  • 0,5 l lihalientä (ankkaa tällä kertaa)
  • 2 tölkkiä säilyketomaattia
  • 3 rkl tomaattipyrettä
  • 2 rkl garam masala-tahnaa
  • 1 rkl currya
  • 1 tl paprikajauhetta (käytin savustettua, kun muuta ei ollut)
  • 1 tl kanelia
  • 1 tl suolaa (2 tl loppujen lopuksi)
  • 2 rkl sokeria
  • 6 kokonaista kardemumman "koteloa"
  • 2 dl kermaa
  • tuoretta korianteria (ei ollut, laitoimme oreganoa, oli sekin vihreää)
En tehnyt ruokaa aivan siinä järjestyksessä, kuin lähdeohjeessani, alkuperäisen järjestyksen voi tarkistaa postauksen alun  linkistä. 
  1. laita haudutuspata kuumenemaan
  2. silppua sipuli, valkosipuli ja inkivääri
  3. leikkaa broileri isohkoiksi kuutioiksi
  4. kuumenna suuri paistinpannu ja sillä voi ja öljy (aluksi noin puolet, jätä loput odottamaan)
  5. sulata liemi tai valmista liemi kuutiosta ja kiehuvasta vedestä
  6. pistä kardemummakotelot neulalla ja pujota ne lankaan, ne on helppo sitten poistaa keitoksesta lopuksi
  7. hauduta sipulia, valkosipulia ja inkivääriä muutamia minuutteja pannulla
  8. lisää mukaan tomaattipyre, garam masala-tahna (tai jauhe, jos käytät sitä), curry, paprika, kaneli, suola ja sokeri, sekoita ja anna hautua muutamia minuutteja
  9. kaada liemi ja tomaattisäilykkeet haudutuspataan, lisää mukaan "kardemummakoru", jonka langan jätät padan reunan ulkonpuolelle ja sekoita
  10. yhdistä pannulta sipuli-mausteseos pataan ja sekoita taas
  11. lisää pannulle loput voi ja öljy ja paista broileripaloja muutamia minuutteja parissa erässä ja lisää ne pataan, sekoita
  12. jätä pata high-asetuksella 4 tunniksi tai low-asetuksella 6 tunniksi töihin, sekoita aika-ajoin ja maista kastikkeen makua, lisää mausteita mikäli tarpeen
  13. kun ruoka-aika lähestyy, lisää pataan kerma ja sekoita, anna kuumentua
  14. tarjoa riisin kanssa, ripottele pinnalle tuoretta korianteria


Pata oli kaikkiaan melkein viisi tuntia päällä ja ruoasta tuli todella maukasta ja lihasta mureaa. Ei liian mausteista, mutta mukavan lämmittävää. Suolaa laitoin kyllä toisen teelusikallisen ennen kuin maku oli kohdallaan. Riisin kanssa butter chicken oli suorastaan taivaallista lusikoitavaa.

Liitän tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspata-aiheiset postauksemme.