Piipahdimme viime viikolla lyhyesti Tallinnassa. Matkapäätös syntyi nopeasti, kysyin Kammenpyörittäjältä, että mennäänkö ylihuomenna Tallinnaan ja hän sanoi, että joo. Sillä aikaa, kun hän varasi laivamatkan ja hotellin, minä varasin päivällispöydät. Olin muutama päivä aikaisemmin lukenut
Sillä sipulista kiinnostavasta Tuljak Restoranista, joten varasin sinne ensimmäisen illan pöydän.
Päästyämme alkuillasta Tallinnaan majoituimme pikaisesti ja lähdimme ravintolaan, joka sijaitsee Piritan tien varressa. Menimme sinne paikallisbussilla 1A, joka oli kuin ammuttu täyteen. Ihmettelimme hieman, että kuinkas nyt kaikki ovat juuri siihen aikaan menossa sinne suuntaan kotiinsa, mutta he olivatkin menossa
Öllesummer-festareille Tallinnan laulukentälle. Jäimme samalla pysäkillä pois ja vilkuilimme festarikansan jonotusmeininkiä. Näin ensimmäisen kerran livenä benjihypyn, hyvä että uskalsin edes katsoa. Ikinä kuuna päivänä en uskaltaisi hypätä itse. Uskaltaisitko sinä?
Meillä oli hieman aikaa, joten kävelimme ensin
Tuljak Restoranin ohitse
römösköntiksi kutsumallemme
Maarjamäe memoriaalille. Kävimme siellä eräällä
talvireissullamme, nytkin siellä tuuli, muttei läheskään niin kylmästi.
Meillä oli pöytäväraus meiksi myöhään, kello 20.30. Tuljakissa oli täysi meno päällä jo, kun saavuimme. Suurenpuoleinen sali oli melko täynnä ja puheensorina oli aikamoinen, sillä paikalla oli useita suuria seurueita, joista riitti melua. Tunnelma oli aivan erilainen kuin hyvin rauhallisessa
NOAssa, joka on samaa ravintolaperhettä. Olen melkein satavarma, että meillä oli sama tarjoilija, kuin NOAssa, tai ainakin hän oli yhtä miellyttävä.
Tuljakin ruokalista vaikutti heti siltä, että valinnanvaikeutta ilmenisi. Päätimme jättää
alkupalat väliin ja aloittaa suoraan
alkuruoasta. Kammenpyörittäjä valitsi itselleen tartarin ja minä revityn salaatin kanalla. Samantien meille tuotiin keitiöntervehdys, jossa oli tujakkaa sinappia mehevän possupalan kanssa. Palan leikkaaminen kävi mainiosti mukaankatetulla puukolla.
Tartarissa ei ollut moitteen sijaa, se oli kauniskin. Minun salaattini oli sensijaan ennenkaikkea hämmästyttävä. Se oli niin raikkaan kirkkaan vihreä ja ilmava, kuin juuri seipäälle nostettu heinä entisaikaan (mistä minä tiedän oliko sellainen ilmavaa?). Kun kaapaisin kekoa haarukalla, sieltä löytyi sitruunaista kanaa. Pidin raikkaasta salaatistani todella paljon ja mietimme jo, tohtisimmeko ottaa toisen yrityksen hienon
mandoliinimme kanssa. Ateria Tuljakissa oli alkanut todella hyvin.
Sisustus paikassa oli melko pelkistettyä ja tummaa, rakennus lienee ollut alunperinkin ravintolaksi rakennettu, mutta nyt se on hyvin moderni sisustukseltaan ja krumeluurivapaa. Kattaus oli simppeli, liinaton ja tuolit sillä rajalla, olivatko mukava istua, vai hieman heppoiset. Yksi suuri seurue lähti pois tässä vaiheessa iltaa ja melutaso vaimeni huomattavasti.
 |
| Erittäin asialliset päivälliskengät |
Pääruokaa valitessamme minä äidyin oikein rohkeaksi. Minua jäi caminolla harmittamaan se, etten
tohtinut sittenkään syödä pulperoita, joten nyt tilasin mustekalaa, meni syteen tai saveen. Kammenpyörittäjä tilasi lammasta.
Minun mustekalani oli todella hauska annos sekin. Olin lukenut
Merituulin postauksen, mutta melko kevyesti valittujen annosten osalta, ettei se vaikuttaisi liikaa valintoihini. Olimme kuitenkin ottaneet sattumoisin saman annoksen. Ilahduin nähdessäni lonkeroni, se näytti siltä, että selviän siitä kyllä. Ja miten selvisinkään? Mustekala oli aivan ihanaa! Ei vähääkään purkkamaisuutta ja risotto, joka oli piilossa pinaatinlehtien alla oli mitä hurmaavinta kirkkaanvihreää haarukoitavaa. Tykkäsin annoksen asettelusta. Kammenpyörittäjän lammas oli pätevä, muttei niin hauska kuin minun ruokani. Lautaset vaihtoivat paikkaa pariin otteeseen, joten kumpikin sai maistella molempia annoksia.
Jälkiruokien osalta jouduimme hieman tuumimaan, mitä oikein ottaisimme. Kaikki vaihtoehdot tuntuivat houkuttelevilta. Minä päädyin tuulihattuun ja Kammenpyörittäjä tiramisuun. Kumpikin olivat hyviä valintoja, etenkin osiin purettu tiramisu. Minun tuulihattuni oli aavistuksen sitkaskuorinen, mutta se maistui kyllä hyvältä.
Aterian päätteeksi otimme riskin ja tilasimme espressot. NOAssa ne olivat asialliset, vaikka silloin näköjään valitinkin postauksessa sitä, että annosta oli selitetty niin pitkään, että kahvin crema kuoli. Nyt ei käynyt niin. Kahvi oli hyvää ja sen kanssa tilaamamme talon limoncello oli niin raikasta ja kirpsakkaa, että jos olisi meinannut tulla päivällisen jälkeinen välikuolema, niin se kyllä olisi poistunut.
Päivällinen Tuljakissa sujui todella jouhevasti, vaikka paikka oli arki-iltana lähes täynnä. Oli ilo nähdä, että asiakkaista suuri osa oli virolaisia. Tarjoilu oli viileän huomaavaista, sellaista josta pidämme. Annoksia ei tarvinnut odotella liian kauan, eikä toisaalta tahti ollut hätäinenkään. Pidin astioista ja aterimista ja suurien seurueiden lähdettyä tekstiilitön tila kesti puheensorinan paremmin. Lasku oli 154 euroa ja se sisälsi kolme ruokalajia ja juomat. Pidimme hintaa erittäin kohtuullisena. NOAssa maksoimme pitkästä maistelumenusta ja juomista yli kaksinkertaisen summan. Annokset olivat mielestäni aivan yhtä innovatiivisia ja hauskoja, mutta se lisäksi myös teknisesti hyviä. Näin ollen Tuljak peittosi NOAn siinä mielessä, että vähemmällä rahalla sai yhtä paljon hauskuutta ja yhtä lailla vatsat täyteen annosten oltua tietysti isompia kuin pitkässä maistelumenussa. NOAankin menisin mielelläni, mutta sitä ennen uudelleen Tuljakiin. Kiitos Merituuli hyvästä vinkistä, olemme ennenkin luottaneet suosituksiinne, eikä tämä usko nytkään horjunut!
Olimme ajatelleet mennä takaisin keskustaan bussilla, niitä meni rantatietä aivan yhtenään vielä illallakin. Ilta oli kuitenkin niin leppeän kesäinen ja mieli aterian jälkeen hyvä, limoncellosta pirtsakoitunut, että päätimme kävellä hotelliin. Matkaa oli noin 3,5 km ja oli ihana kävellä merenrantaa,
Kadriorg-puistoa ja keskustan katuja rauhallisessa illassa. Festareista ei kuulunut juuri kuin pieni humina, niin hyvin Laulumäki imaisi melut vastarinteeseen. Joku vielä näytti hyppäävän benjihypynkin, varmasti ei ollut kerrottu äidille!
 |
| Joka Tallinnan reissulla menemme lukemattomia kertoja Metodistikirkon ohitse |
Liitän tämän postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyville
Poissa kotoa- ja
Valmiissa pöydissä-välilehdille, joille kerään reissu- ja ravintola-aiheisia postauksiamme.
EDIT: Jostain syystä kuvien ja kappaleiden välit eivät toistu julkaisussa yhtä siisteinä kuin muokkausnäkymässä, joten postaus on hieman huolimattoman näköinen. Pahoittelen ja korjaan sen, jos osaan.
