Farm - uusi tuttavuus Tallinnassa ja aina kiinnostava KUMU

Tallinnan pyrähdyksemme toinen päivä valkeni sateisena. Heti aamiaisen jälkeen loikkasimme autoon ja ajoimme KUMUun, Viron Taidemuseoon, jossa voi käydä ihan jokaisella Tallinnan reissulla, paitsi jos se on suljettu, kuten harmiksemme oli viime talven reissulla. Nyt olimme paikalla oikeana päivänä ja museo oli auki. 

Ensin tutustuimme näyttelyyn, jonka nimi on Poeesia ja Spliin, mikä on suomeksi Runous ja Ahdistus. Näyttelyssä on upea kokoelma naisten asuja viktoriaaniselta ajalta. Näyttely on avoinna aina 9.10.2016 asti. Suosittelemme. Katsoimme näyttelyn toiseenkin kertaan ennen poislähtöä.

Muita näyttelyitä tällä kertaa olivat  mm. Kylmä katse. Hyperrealismin variaatioita Viron taiteessa ja uusi pysyvä näyttely Konflikteja ja mukautumista. Neuvostoajan virolainen taide (1940-1991). Nämä olivat kumpikin kiinnostavia myös. Ulkona museon pihassa oli hieno äänitaideteos, museon rappusia pitkin kuulosti liikkuvan jonkunlainen maanjäristys, joka hajotti rappuset palasiksi, mutta vain päässämme. 

Päivä meni niin nopeasti, ettemme paljon muualle ehtineetkään, paitsi lemppariruokakauppoihimme. Onneksi emme olleet nyt aikoneet ostaa yhtään strutsinmunaa, sillä niitä ei ollut yhdessäkään käymässämme kaupassa. Päivän aikana satoi ajoittain, mutta Kammenpyörittäjä kävi silti pienellä kuvausreissulla sadekuuroja vältellen. Tallinnassa riittää yksityiskohtia ja kuvattavaa aina vaan. 

 

Joku asia on muuten näköjään samoin kuin meillä Jyväskylässä, kun kesä tulee, kadut kaivetaan auki! Joskushan työt on tietysti tehtävä, mutta arvelen, ettei kesä ole kovin hyvä tuolla kadun kaupoissa ja ravintoloissa, kun kiveys on poisrevittynä ja remonttiaidat tekevät liikkumisesta hankalaa. 

tuolla takana ovat ne kukkakojut, joista minunkin pionini olivat peräisin

Minilomasemme toisen illan ruokapaikaksi valitsimme Restoran Farmin, jonka ohitse olimme kulkeneet aiemmilla reissuillamme ja havainneet kiinnostavaksi. En muista lukeneeni yhtään suomalaisen blogaanin kokemusta tuosta ravintolasta, mutta sama pää jne, on niitä voinut ollakin. 

Farmin ruokalista vaikutti lupaavalta sekin, vaikka edellisillan Tuljak oli hyvin kirkkaana vielä mielessä. Meidän pöytämme tarjosi hyvät näkymät keittiöön ja istuin kyllä aika niska kenossa illan aikana nähdäkseni keittiöön mahdollisimman paljon. 

Ravintolassa oli alkuillasta jo aika paljon asiakkaita ja enemmän ulkomaalaisia kuin Tuljakissa. Ympäristö oli hauska ja viihtyisä, pöydät väljästi niin, ettei tarjoilijoiden tarvinnut pujotella pöytien väleissä ja asiakkaatkin mahtuivat hyvin nousemaan pöydästä häiritsemättä aivan takana istuvia. Siitä pisteet!

Aloitimme aterian kuohuviinillä ja tutkailimme listaa. Minä päätin ottaa pateeta alkuruoaksi ja Kammenpyörittäjä nytkin tartarin voidakseen verrata sitä edellisillan vastaavaan. Ruokajuomaksi valitsimme viinilistalta pullollisen ranskalaista roséta, joka maksoi mielestäni vähemmän kuin ravintolan sivulla luki. Muistelen, että pullollisen hinta olisi ollut 26 euroa, mutta listassa lukee 30 euroa. 

Minun kanipateeni oli hyvää ja Kammenpyörittäjän tartar näyttävä ja suuri annos. Pateetani riitti hänellekin, sillä tuo pieneltä näyttävä purkki oli täynnä maukasta herkkua. Pidin kattauksista. Tartarin viiriäisen keltuainen oli hauskasti laitettu raakaan sipulirenkaaseen, pitää muistaa itsekin käyttää tuollaista astiaa.

Pääruokina minulla oli vasikkaa ja pöydän toisella puolella lammasta. Olin juuri ehtinyt mainita, että hyvin keittiön ja salin välinen lasi pitää käryt keittiön puolella, kun pannuille heitettiin enemmänkin lihaa ja kalaa. Jonkun verran myös saliin käryä ylsi ja liekit löivät liedellä korkealle. Minun vasikkani oli pikkuisen pettymys, ainakin ensimmäisten suupalojen ajan, jolloin leikkasin lihapalan ohuempia osia. Kun pääsin paksumpaan kohtaan saakka, se olikin jo mehevää ja hyvää. Annos ei ollut kovin näyttävän näköinen. Lammasannos tarjoiltiin aika ronskilta peltilautaselta, josta tuli mieleen sairaalaruoka. Liha oli kuulema hyvää ja mureaa, paahdettuja kasviksia oli melkoiset määrät. 

Jälkiruoaksi otin marenkia, tuorejuustoa, mysliä ja marjoja sisältävän annoksen ja Kammenpyörittäjä juustoja. Minun annokseni oli kyllä aikamoinen keko kaikenlaista, en millään voi sanoa sitä kauniiksi. Makeaa oli ihan mahdottoman paljon. Se on kyllä sanottava, että marenki oli parasta, jota olen koskaan syönyt. Juustoannoskin oli ronskin kokoinen, neljää juustoa neljä palaa. Kaikki olivat kovia juustoja, erilaisia toki keskenään. Pienessä padassa tarjottu marjaseos oli maukasta, siinä oli ainakin marinoituja vadelmia ja kirsikoita.  

Kahvin jätimme tällä kertaa väliin. Ateria maksoi 115 euroa, joka oli mielestäni todella edullinen. Edellisillan aterian oltua niin hyvä, Farmin oikein kelpo setti jäi hieman hopealle, vaikkei siinä ollutkaan mitään erityistä moittimista. Tarjoilu oli ystävällistä. Jollain oli huono  päivä, pari satsia laseja putosi lattialle, kun niitä oltiin laittamassa takaisin hyllylle. Työnjako oli selkeä, naiset siivosivat sirpaleet.

Lisään postauksen Campasimpukan ylälaidasta löytyville Poissa kotoa- ja Valmiissa pöydissä-välilehdille, joille kerään matka- ja ravintola-aiheisia postauksiamme. 

Kesäinen kimara - French75

Mehiläinenkin kiinnostui cocktailistamme

Tour de Francen aikaan olen kokkaillut yhtä jos toista, josta voi sanoa siinä olevan jotain ranskalaiseen vivahtavaa. Näin kuudennen Ranska-haasteen aikaan on jo aika vaikea löytää sellaista, mitä voisin kuvitella osaavani tehdä, tai johon minulla olisi aikaa, välineitä tai raaka-aineita ja jota en olisi vielä kokeillut. Hyvä on, croissanteja en ole vieläkään kokeillut, enkä éclairia. Tänä vuonna minulla on tekoselitteenä, että uunimme on hieman väsähtänyt, enkä voi juurikaan leipoa. Voi ja voi. Voita meillä on kyllä runsaasti, siitä se ei ole kiinni.

Eilen nautimme kimaran (kuulema suomennos sanasta cocktail, alan välittömästi käyttää sanaa ja lisään sen lyhyeen ja ytimekkääseen tunnisteluettelooni), jonka nimessä esiintyy sana French, joten kelpaa minulle. Kyseessä on juoma, jonka kokonimi on French75, linkistä voi lukea cocktailin historiasta, mikäli kiinnostaa. Tekemäni juoma oli tietysti tämän kuuluisan kimaran muunnos, kuten niin moni tekemäni asia on. Muunnosta sinne, muunnosta tänne. Maailma ei kertakaikkiaan ole enää entisensä. Kaikkea väännellään ja käännellään. Ei voi mitään. Ohjeen otin täältä.

Mansikkainen French75 kahdelle

• puolikas pullo samppanjaa (Baron Fuente) 
• noin 20 pienehköä mansikkaa, joista kaksi koristeluun
• 1 rkl vaahterasiirappia
• liraus sitruunamehua
• 2x2 cl giniä 

Poistin mansikoista kannat ja laitoin marjat kahta lukuunottamatta (säästin koristeluun) Bamixin minileikkuriin. Lisäsin mukaan vaahterasiirapin ja sitruunamehun ja suurruuttelin seoksen tasaiseksi pyreeksi. Siivilöin sen tiheän teesihdin läpi, jolloin sihtiin jäivät mansikan nytyset ja pyreestä tuli hyvin kirkkaanpunaista ja sileää. Laitoin ruokalusikalliset pyrettä kahteen korkeaan lasiin, samoin mittasin niihin 2 cl giniä. Kammenpyörittäjä toimi muutoin juomanlaskijana ja kaatoi puolikkaan samppanjapullon sisällön laseihin, se oli juuri sopiva määrä kahteen drinkkiin. Laitoin mansikat lasien reunoihin, sekoitin cocktailtikuilla ja kuten ranskalainen sanoisi: voilà tässä teille  meille cocktail lämpimään kesäpäivään. Käyttämämme samppanja oli hyvin kuivaa ja Kyrö Distilleryn gini melkoisen luonteikasta, joten cocktailista tuli aika ärhäkkä. Ihan pikkuisen lisää makeutta olisi voinut olla mieleeni, mutta kyllä minä pärjäsin. Tähän kävisi tietysti myös prosecco tai cava, tai mikä tahansa muu kuohujuoma. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan CampaKimarat-välilehdelle, jonne kerään kaikki drinkkiaiheiset postauksemme. 

Tänään meille saapuu päivälliselle rakas nuorisomme ja minun on tarkoitus valmistaa ensimmäistä kertaa elämässäni tomahawk-pihvi. Sellaisia on ollut lähimmässä marketissa nyt useita kertoja jopa tarjouksessa ja minähän en oransseja lappuja karsasta. Olen kuitenkin vastustanut kiusausta ostaa lisää lihaa talouteen, sillä pakastimessa on vielä monta lihapalaa kokeiltavana. Nyt kun olen keksinyt niille oivan käyttötilaisuuten muutaman viikon päähän, annoin itselleni luvan ostaa muhkean tomahawkin. Sen sentään älysin, ettemme koita syödä sitä Kammenpyörittäjän kanssa kahdestaan, vaan kutsuin nuoretkin syömään. Tomahawk-kokemuksista kerron tuonnempana, mikäli siitä jää positiivista kerrottavaa. Jos oikein kolossaalisesti epäonnistun, saatan kertoa siitäkin. Nyt vain mietin, että tekisinkö jälkiruoaksi eton messin vai zabaglionen. Jos olen ovela ja kutsun jälkimmäistä sabayoniksi, sekin menee ranskalaisesta?

Mikähän se tämäkin on? Ostettiin kurpitsana, mutta tultiin narratuksi.

Jollen saa päivälliseen ujutettua mitään ranskalaista, French75 saa toimittaa päivän ranskalaisosuuden virkaa. Tour de Francen tilanteesta en myöskään eilen illalla päässyt aivan viivalle, sillä olin kaikesta kultturoinnista niin väsynyt, että menin nukkumaan tallennuksen sillä kohdalla, jossa maaliin oli vielä 42 km. Äsken katsoin Tourin hyviltä nettisivuilta, että Mark Cavendish oli peitonnut suosikkikukkopoikani Peter Saganin kirissä ja Chris Froome ei keltaisesta paidastaan luopunut. Tänään on vuorossa 15. etappi, jossa ajetaan Broug-en-Bressestä Culoziin 160 mittainen matka, melkoinen sahalaitaetappi, jossa kirimiehet vaikeroivat ja mäkimiehet notkistuvat. 

Valitse kenet vain, mutta älä minua

Kiitos kaverit, kai?

Edit: kaupallinen yhteistyö, Jyväskylän kesä

Perjantain vesisateinen sää viimein väistyi ja Jyväskylä kylpi lauantaina auringonpaisteessa. Se näkyi heti katukuvassa, terasseilla oli väkeä ja iloisen näköisiä ihmisiä kulki kohti Lutakkoa ja pois sieltä sen mukaan miellyttivätkö Suomi Popin artistit sillä hetkellä vai eivät. Tapasimme 2/3 nuorisostamme heidän festarointiensa välissä, istuimme tuokion juttelemassa Figaron terassilla.

Ennen teatteriin menoa kävelimme hieman kaduilla ja katselimme taivaalle toivoen, etteivät edellispäiviltä liian tutut sadepilvet alkaisi kerääntyä taivaalle. 

Jouluhan on jo ihan pian, ainakin Kullannuppu toivoo niin

Tätä varpusta ehtii kuvata

Olimme eilen illalla Jyväskylän teatterissa neljättä kertaa samalla viikolla ja meille viimeisessä Jyväskylän Kesän tapahtumassa. Lavalla oli jo torstailta tuttu Marc  Gassot ohjelmallaan Dark Side of the Mime. Tämäkään taiteenlaji ei ole minulle kovin (lue:yhtään) tuttu, alan tuumia viikon kokemusten jälkeen, että mikähän taiteenlaji sitten mahtaisi olla minulle tuttu. Contemperary countrya ei vissiin kehtaisi tässä yhteydessä mainita, mutta taisin jo mainitakin. 

Tulkaa teatteriin, ovikin pysyy varmasti auki!

Eilen toteutin samaa kuin koulun vanhempainilloissa, katselin kenkieni kärkiä toiveikkaana, ettei minua vain huomattaisi. Niin tuntuivat tekevän monet muutkin, mutta oli niitäkin, jotka innokkaina katsoivat taiteilijaan päin, heidän kehonkielensä huusi valitse minut. Meitä on niin moneksi ja hyvä niin. Esityksellä oli ikäraja, vain täysi-ikäisille ja se oli kyllä aivan paikallaan. Olisi voinut olla lisähuomautus, että ei myöskään siveydensipuleille, mutta ehkä se teki hyvää meillekin heillekin. Haastattelussa Marc Gassot sanoi aiemmin tällä viikolla, että mimiikan idea on se, että  esitystä katsoessamme kaikki hauskuus tai tuhmuus tapahtuu omassa päässämme. Tässä on kiero savolainen logiikka, vastuu siirtyy katsojalle. Mutta niinhän se on muussakin taiteessa, kunkin pää käsittelee näkemänsä siten kuin kykenee. 

Minulle mimiikkaan tottumattomalle esitys oli paikoin niin nopeatempoinen, että muiden jo nauraessa (etenkin etuoikealla muutama rivi alempana oli joku todella vikkelä kovaääninen miesnauraja) vasta mietin, että mitähän tuo nyt olikaan. Jotakin meni selvästi minulta ohitse tai ylitse, mutta suurin osa ei. Olin sekä henkisen, että fyysisen punastuksen vallassa hyvän osan tuosta elämäni tunnista. Jotkut elementit olivat jo tuttuja torstain Circo Aereon esityksestä, mutta vielä liioitellumpina ja hullumpina. 

Kuva Andreas Janett, kuva julkaistu Jyväskylän Kesän luvalla

Jos edellisillan Wusheng Co jätti minut hieman ulapalle, Marc Gassot kyllä lämmitti niin, että kotimatkakin meni aika hiljaisissa merkeissä. Tosin bussin teinityttölauma piti omaa stand-uppiaan sen verran äänekkäästi, ettei juttelulle ollut juuri tilaisuuttakaan. Luojan kiitos ei tarvitse olla teinityttö nykyaikana, eikä minulla ole omaa teinityttöäkään. Kiitos ja vielä kerran kiitos. 

Nyt kun kultturoinnit on kahlattu läpi on vielä vaikea sanoa mikä oli viikon kohokohta. Luulen, että vaaka kallistuu joko varjotapahtuman, tai avajaiskonsertin puoleen, tilanne on melko tasan. Ne kolme tapahtumaa joihin osallistuimme Jyväskylän Kesän tarjoamin lipuin olivat kaikki niin sanotusti something completely different, oman tavallisen elinpiirimme ulkopuolelta, että täytyy vain olla tyytyväinen, että saimme tilaisuuden osallistua. Kaikkiin niihin oli kyllä tilaa ja lippuja olisi saanut ostettuakin, mutten usko, että ilman tätä yhteistyökuviota olisimme tulleet menneeksi. Tämän kokeilun seurauksena katson varmasti ensi vuonna Jyväskylän Kesän ohjelmaa toisin silmin. Etsin jonkun tutun sijaan jotain aivan muuta, sellaista mistä en ole koskaan kuullutkaan. Saatan ehkä hieman ottaa selkoa jostain etukäteen, tai mikäli en muutu radikaalisti vuodessa, luultavasti en. Tänään vielä ehtii osallistua Kesän tapahtumiin, luvassa on ainakin keskustelutilaisuus ja Säynätsalossa pidettävä päätöskonsertti. 

Crêpet kantarelli-pinaattitäytteellä

Tänään eilisestä riekkumisesta johtuen päivä lähti käyntiin vasta niin myöhään, että aamiaisesta tuli lounas, brunssiksi sitä ei voine kutsua, sillä ruokalajeja oli vain yksi. Päivän ranskalaiseksi panostukseksi valmistin täytettyjä crêpejä. Sain käytettyä yhtä jos toista käyttöikänsä päätä lähestyviä elintarvikkeita, joten edellispäivien ylellisyyteen luistahtaneet kokkailut ja ravintolasyömiset hieman loiventuvat. Ohjeen näihin herkkuihin otin blogista nimeltä Fashionedible. Minä sain ohjeen mukaisilla määrillä 5 lettua, 9-10 en millään, tai sitten bloggaaja oli tehnyt tosi pieniä lettuja. Ohje ei taida olla kovin oikeaoppinen crêpetaikina, mutta oli kyllä helppo paistaa ja kääntää. Makukin oikein hyvä. Saatoin konvertoida hieman huolettomasti. Täyteohjeessa oli käytetty valkosipulia, vaihdoin sen punasipuliin, sillä menemme illalla teatteriin, enkä halua haista kovin voimakkaasti.

Crêpet kantarelli-pinaattitäytteellä

Taikina

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 2 kananmunaa
• 3 dl maitoa
• ripaus suolaa
• 30 g voita sulatettuna + hieman paistamiseen
• hieman sitruunankuorta raastettuna

Täyte

• 1 uusi punasipuli varsineen (olisi saanut olla toinenkin)
• pikkuisen pieniä kantarelleja (noin kourallinen)
• tuoretta pinaattia (kaupan pakkaus, en muista paljonko siinä oli grammoissa)
• nokare voita
• suolaa ja pippuria
• ranskankermaa (minulla yrttimaustettua, alkuperäisohjeessa käytettiin ricottaa)

Kastike

• 0,75 dl kermaa
• 1 tl dijonsinappia
• pippuria ja suolaa (ihan vähän)

Koristeluun

• sitruunankuorta raastettuna

Sekoita taikinan ainekset blenderissä tasaiseksi. Paista pannulla tai crêpelevyllä niin ohuita lettuja kuin onnistut. Minusta taikina olisi voinut olla hieman ohuempaa, mutta en kuitenkaan lisännyt maitoa. Pinoa letut lautaselle odottamaan, laita väliin suikale leivin- tai voipaperia estämään lettuja tarttumasta toisiinsa.

Silppua sipuli täytettä varten, tarkista sienien puhtaus ja ota pinaateista huonoksi menneet lehdet pois, ne pilaantuvat niin nopeasti. Paista ensin sipulia muutama minuutti, lisää pannulle sienet ja jatka paistelemista. Lopuksi lisää pinaatit ja kypsennä niitäkin hetkinen, niin että ne menevät kasaan. Mausta seos suolalla ja pippurilla. 

Kastiketta varten kaada kerma pieneen kasariin, siis tosi pieneen ja lisää sinappi. Kiehauta kastike, ohjeessa puhuttiin, että vain kiehumisen partaalle, mutta halusin kastikkeesta hieman paksumpaa, joten annoin sen kiehua pari minuuttia. Mausta suolaripauksella ja pippurilla. 

Levitä letulle ruokalusikallinen ranskakermaa, laita päälle ruokalusikallinen sieni-pinaattitäytettä. Kääri lettu kirjekuorimalliin neliöksi tai pitkittäin rullaksi, mikäli niin haluat. Laita kaikki rullat tai kääröt lautaselle, lusikoi päälle kastiketta ja jauha päälle tuoretta pippurimurskaa ja raasta hieman sitruunankuorta.

Tykkäsimme tosi paljon, vaikka lettujen rakenne oli hieman paksuhko, pysyivätpä hyvin kasassa. Täytettä olisi voinut olla reilummin, mutta toisaalta pieni määräkin maistui hyvin, sienet olivat erinomaisia ja harvemmin käyttämäni pinaatti hauska lisä.

Päivän Tour de Francen osuus tulee katsottavaksi  myöhemmin. Eilisen henkilökohtaisen aika-ajon voitti Tom Dumoulin ja keltaisessa jatkaa tänään Chris Froome. 

Ei olisi haitannut tietää

Edit: kaupallinen yhteistyö, Jyväskylän kesä

Sää ei sitten suosinut eilistäkään Jyväskylän Kesän päivää, eikä sen puoleen Suomi Pop-festariakaan. Olimme keskustassa iltapäivästä saakka ja kastelin jalkani perusteelllisesti muutamaan otteeseen. Nyt lauantaiaamunakin vettä sataa huolellisesti, olisi oikein hyvä sää testata vaikka mitä vaellusvarusteita, mutta jostain syystä ei nyt kiinnosta. 

Olimme illalla katsomassa riekkumisen päätteeksi Wusheng Co: Musashi - Miekan tie- nimistä esitystä. Paikka oli jo meille kolmatta kertaa tälle viikolla Jyväskylän kaupunginteatteri. Esityksestä tuli myös korvaava tilaisuus teltassa peruuttamaan joudutulle Kileman konsertille. Artistin soittimet eivät olleet ehtineet Jyväskylään logististen ongelmien vuoksi. Mahdollista lisäväkeä ei varsinaisesti erottunut salissa, siellä oli edelleen tilaa klo 21. Voisin kuvitella, että vesisade oli saanut ihmisiä jäämään kotiin.

Usein on hauska mennä katsomaan ja kuuntelemaan sellaista taidetta, mistä ei tiedä mitään etukäteen. Toisinaan voisi olla viisasta ottaa selkoa edes hieman. Eilen taisi olla sellainen päivä ainakin minulle. Nyt en tiennyt yhtikäs mitään, en tullut esityksen katsottuanikaan tietämään mitään. Eikä mielenkiintonikaan varsinaisesti herännyt. Olin ilmeisen väärää kohderyhmää tai en ainakaan oikeaa. Mutta sen huomasin ilokseni, että taidan sittenkin osata hieman ruotsia. Osa esityksen puheesta oli toiseksi kotimaiseksi eikä se mennyt ohitse täysin vailla ymmärrystä. Voisin kuvitella, että tämänkaltaisessa taiteessa yhdenaikaisuus olisi arvo, nyt se ei ollut kovinkaan täsmällistä ja kun en varsinaisesti tiennyt, mitä miehet puuhaavat, muuten kuin hissuttelevat pitkin lavaa, leikkimiekkailevat (luojan kiitos, eivät oikeilla miekoilla) ja heilauttelevat pitkiä peruukkejaan, ei esitys avautunut minulle. Oma vikani epäilemättä. Musiikista pidin, vaikken rankemmasta soitannosta yleensä välitäkään. Tunnustan jopa tiirailleeni kelloa. Kiitos Jyväskylän Kesälle lipuista, nyt tulin nähneeksi jotakin aivan uutta minulle. Ja tiedän menenkö seuraavalla kerralla, mikäli tilaisuus ilmenee.

Kuva: Teemu Ullgrèn, julkaisu Jyväskylän Kesän luvalla

Taiteellisen iltatuokion päätteeksi oli siirtyminen kotiin. Satoi sanonko mistä, bussipysäkit ovat jonkun tieremontin vuoksi poikkeuksellisesti teatterin kohdalla, eikä väliaikaiskatoksia ole viritelty. Aikaa bussin lähtöön oli 40 minuuttia. Mitä tekee aikuinen nainen (siis muuta kuin menee Suomi Poppiin Kaija Koota kuuntelemaan)? Hän menee taksijonoon. Kammenpyörittäjä tuli mukaan. Toivon, etten tule kipeäksi kaikista moninkertaisista jalkojen kastelusta huolimatta. Samoin toivon, ettei nuorisokaan tule kipeäksi oltuaan illalla Lutakon Aukiolla Apulantaa kuuntelemassa. Ei musiikista tietenkään, vaan sateesta. 

Tänään menemme vielä kerran teatteriin, silloin on vuorossa lisää mimiikkaa, kun jo Circo Aereosta tuttu Marc Gassot esiintyy. Sitten riittää kulturointi, tässähän vielä vahingossa sivistyy. 

Retiisiä leivän päällä

Tänään lähdemme kylille heti, kun Kammenpyörittäjä pääsee töistä. Tiedossa on jotain aivan uutta ja kummallista, kun menemme illalla katsomaan Jyväskylän Kesän esitystä Wusheng Co: Musashi - Miekan tie. Sen tähden söimme ranskalaisvaikutteista iltapalaa eilen illalla ja säästin ohjeen tälle päivälle, että blogin teema toteutuisi tässä kulttuurihuumassakin. Ohjeen otin täältä. 

Retiisipaahtikset ruohosipulivoilla kahdelle

• 6 palaa rapeakuorista maalaisleipää
• parikymmentä pientä retiisiä
• 30 g huoneenlämpöistä voita
• reippaasti tuoretta ruohosipulia
• syötäviä kukkia, meillä orvokkeja

Siivutin retiisit niin ohuiksi kuin mahdollista, käytin muovimandoliiniani enkä viipaloinut sormiani! Leikkasin leivästä kuusi palaa ja paahdoin ne. Jätin palat jäähtymään. Silppusin ruohosipulin ja pyysin Kammenpyörittäjää hakemaan etupihalta karkulaisorvokeista muutamia kukkia. Sekoitin ruohosipulisilpun pehmeään voihin, jätin hieman silppua koristeluun. Kun leivät olivat hieman jäähtyneet, levitin voin leiville (en halunnut voin sulavan leivälle). Levittelin ohuet retiisiviipaleet leiville, asettelin kukkia pinnalle ja loput ruohosipulisilpusta. 

Olivatpa nämä hyviä leipiä! Sopisi myös tapastyyppisinä, pieninä suupaloina patonkipalasen päälle aseteltuna. Voin pitää nimenomaan olla pehmeää, mutta ei sulanutta. Myös alkuruokana tällainen leipä olisi todella sopiva, kunhan vain retiisit eivät ole kitkeriä. 

EDIT: Tässä vielä tämänaamun kurkkuversiot, raikkaita nekin!

Tour de Francen tilannetta tutkailemme huomenna. Eilinen etappi ei päätynyt alkuperäiseen paikkaan Mont Ventouxille tuulen vuoksi, vaan kuusi kilometriä aiemmin alemmalle, vähätuulisemmalle kohdalle. Voittoon polki Thomas De Gendt. Lopussa oli aivan karmea ruuhka, katsojat pöhköilivät, ajajat törmäilivät moottoripyöriin ja Froome juoksi kohti maalia ilman pyörää. Hän sai jonkun pyörän neutraalihuoltoautolta, sillä ilman pyörää ei maaliviivaa pidä ylittää, mutta se pyörä oli niin vääränkokoinen, ettei sillä ilmeisesti voinut polkea niitä muutamaakaan sataa metriä. Jostain hänelle sitten löytyi pyörä, jolla pystyi ylittämään maaliviivan. Aivan ihmeellistä sekavuutta! Jury teki päätöksen, jonka mukaan Froome jatkaa keltaisessa lopun sotkusta huolimatta. Tästä Tourista ei käänteitä puutu muualtakaan kuin tieltä. Saa nähdä mitä kaikkea tänään tapahtuu.

Abracadabra ja simsalabim

Lasten tekemää taidetta Oikokadulla, sääilmiö puuttui tosin peliin!

Edit: kaupallinen yhteistyö, Jyväskylän kesä

Jyväskylän Kesä on täydessä vauhdissa. Ikävä kyllä sää on ollut oikukas, ulkotapahtumia on jouduttu siirtämään sisätiloihin. Meidän tämän päivän kulttuurikokemuksemme oli taas jotain aivan uutta. Emme ole käyneet sirkuksissa oikeastaan ollenkaan, sillä emme perusta eläinten osuudesta esityksissä. Tässä esityksessä ei eläinten kohtelussa ollut valittamista, leijonakin sai ruokaa riittävästi!

Kuva: Terho Aalto, julkaistu Jyväskylän Kesän luvalla

Circo Aereo esitti akrobatiaa ja mimiikkaa niin vauhdikkaasti, että katsojana huomasin istuvani aivan penkkini reunalla ja tunti meni niin nopeasti, että esitys oli ohitse ja valot syttyivät aivan liian nopeasti. En ole ollenkaan tuttu tämänkaltaisen taiteen kanssa, mutta pidin esityksestä kovasti. Yleisössä oli paljon lapsiperheitä ja esitys sopi hyvin pienillekin katsojille, vaikka jännittäviä kohtiakin riitti. Onneksi äidit saivat lapsensa takaisin lopuksi, se on aina hyvä. Liput tähän esitykseen saimme Jyväskylän Kesältä. 

Huomenna vuorossa jotain aivan muuta. Miltä kuulostaisi samuraiestetiikka, pekingooppera, no-teatteri, kabuki ja heavy-musiikki samassa paketissa? Merkilliseltä! Huomenna tiedämme enemmän. Mietimme myös minne menismme syömään ennen esitystä, tarkoitus on varsinaisesti riekkuakin, koska Kammenpyörittäjän työviikkokin on huomenna ohitse.