Kuusi vuotta Campailua – synttäriarvonta

Niin aika rientää, kun on tylsää! Eiku kivaa tietysti, kuusi vuotta blogaanina on piakkoin kasassa, enkä minä edes kenenkään iloksi meinaa lopettaa vielä. Seitsemäs Italia-haaste on aivan alkamaisillaan, sillä huomenna starttaa jälleen vuoden ensimmäinen suurista ympäriajoista, Giro d'Italia. 

CampaSimpukan alkuperäisen idean mukaisesti on taas tarkoitus kokkailla jokaisena Giron kilpailupäivänä jotain italialaista ja tehdä aiheesta postaus. Viimeisellä kilpailuviikolla emme ole CampaKeittiössä, joten niille päivälle yritän saada ajastettuja postauksia valmiiksi tässä luppoaikoinani. 

Vilkuilin hieman millaisia ruokia olen edellisillä kerroilla tehnyt ja johtopäätös oli se, etten kovin vaikeisiin italialaisruokiin ole uskaltanut tarttua. Tai sitten sellaisia ei edes ole. Enemmän minua monet ranskalaisen keittiön klassikot ovat pelottaneet. Aika usein olen tehnyt jotain pastaruokia tai jälkiruokia. Niitä taitaa tulla tänäkin vuonna, kuka nyt ei pastoista ja jälkkäreistä tykkäisi?

CampaSimpukan 6-vuotissynttäreiden kunniaksi arvomme tähän postaukseen kommentoineiden kesken yhden viime vuonna ilmestyneistä italialaiseen ruokaan keskittyvistä kirjoista, Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana. Kirjan ovat kirjoittaneet Antille pyöräilypiireistä tuttu valloittava herrasmies saapasmaasta, Vittorio Giannini ja hänen vaimonsa Marita Joutjärvi. 

Kirja kului jo viime vuonna keittiössämme ja sieltä olen merkinnyt muutamia reseptejä kokeiltavaksi tänä vuonnakin. Ruokaohjeiden lisäksi kirja sisältää mainioita tarinoita Vittorion lapsuudesta ja vielä kauempaakin hänen sukunsa historiasta. Kommentoi tätä postausta ensi sunnuntai-iltaan mennessä, (7.5.2017 klo 18) ja olet mukana arvonnassa.


EDIT: arvonta on suoritettu sunnuntaina klo 19.30 ja onnekas oli tällä kertaa Elise H! Olen laittanut hänelle postia palkinnon toimittamista varten. Kiitos kaikille onnitteluista ja osallistumisesta! <3 

Grillatut latva-artisokat

Tein tänään jonkunlaisen ennätyksen. Alle tunnissa työvuoron päättymisestä olin tehnyt melkein koko koneellisen tiskiä ja kompostikuppi tursuili ylitse. Sellainen oman elämäni masterchef minä olen, tarvitsen oman kölvini siivoamaan jälkiäni, pesemään veitsiä ja ojentamaan puhtaita käteni ulottuville. Olen selkeästi tehokkaampi kuin siisti. Tai ehken olisi kovin tehokas, jolleivat selkäni takana tiskit siirtyisi koneeseen ja veitset puhtaina tukkiin. 

Päivällinen muodostui siitä sun tästä grillatusta, mutta mukavaksi uutuudeksi kokeilimme latva-artisokan grillaamista. 

Grillatut latva-artisokat kahdelle

• 2 latva-artisokkaa
• puolikkaan sitruunan mehu
• oliiviöljyä
• voisulaa
• suolaa ja pippuria

Latva-artisokan käsittely ei ole monimutkaista, mutta kaikenlaista silppua siinä syntyy. Kannattaa aloitta sillä, että nyppii pois kaikki mahdollisesti kuivettuneet ylimmät lehdet, tai miksihän kynsiksi niitä voisi kuvailla. Sitten leikataan kokkiveitsellä kanta poikki ja suiposta päästä sen verran, että päästä tulee suora ja tasainen. Seuraavaksi artisokka halkaistaan pitkittäin kannan kautta niin, että pääsee käsiksi sisukseen. Sisällä oleva kuituinen sisus kaivetaan pois ja pohja raaputetaan puhtaaksi. Tässä vaiheessa voi vielä nyppiä muutamia ulkolehtiä pois, että saadaan kauniin vaaleanvihreä, tasamuotoinen puolikas aikaan. 

Siivotut puolikkaat laitetaan veteen, johon puristetaan sitruunamehua. Pohjia keitetään noin 15 minuuttia ja nostetaan sitten valumaan lautaselle. Kun muut aterian osat ovat menossa grilliin, valutetaan puolikkaille hieman oliiviöljyä ja niitä grillataan molemmin puolin muutama minuutti. 

Söimme latva-artisokat sitruunamajoneesin kanssa. Nypimme lehden kerrallaan ja kastoimme sitä perusmajoneesiin, joka oli maustettu lirauksella sitruunamehua. Kun lehdet oli riivitty, leikkasimme pohjaosan irti kannasta ja söimme senkin. Grillaaminen oli oikein hyvä tapa viimeistellä latva-artisokat. 

Lentävät tähdet – pihvistä paahtopaistiksi

Eilen meillä oli päivälliskutsut eteläisille ystävillemme, he olivat siitä kivoja vieraita, että tulivat puolitoista kiloinen naudan sisäfile kainalossaan. Saimme fileen grillattua juuri ennen kuin lumisade alkoi ja onnistuimme yhteistuumin sen kanssa aika mukavasti. Vähän piti käyttää pötkylää uunissakin, sillä Big Green Eggin kanssa on vielä opettelemista. Vaikka kuinka söimme ja söimme, jäi lihaa kuitenkin kelpo pala, jonka käärin folioon ja laitoin kylmään. 

Tänään mietimme, mitä oikein söisimme, vai söisimmekö mitään. Menin sitten katsomaan jääkaappiin sillä silmällä ja puolta tuntia myöhemmin meillä oli edessämme tunkutarjotin vol 2.

Lihaksikas tunkutarjotin vol 2 kahdelle

• noin 250 g pala grillattua sisäfilettä
• 6 uutta perunaa (törkeän kalliita, eivät sen väärtejä)
• 3 kananmunaa
• 2 tomaattia
• pala fetaa
• purkin loppu maustekurkkuja
• oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• timjamia 
• basilikaa
• majoneesia ja srirachaa
• kaupallista tillikastiketta

Höyrytin perunat ja keitin kananmunat. Leikkasin paahtopaistimaiseksi foliossa jääkaapissa ässehtineen lihan ohuiksi viipaleiksi. Halkaisin perunat ja kananmunat juustolangalla puolikkaiksi. Pilkoin tomaatit ja fetankin paloiksi. Asettelin kaikki pitkälle lautaselle ja lurittelin päälle oliiviöljyä ja pyöräytin myllystä pippuria ja suolaa. Timjami oli taas kuoleman kielissä, mutta pikkuisen sitä riitti pihville ja basilikaa tomaatille. Pikkuisiin kuppeihin lusikoin srirachalla maustettua majoneesia ja tillikastiketta. 

Vaikka kalenteri jo väittää, että olisi kevät, jatkuu meillä vieläkin lintujen ruokinta. Tänään onkin ollut oikein liikenneruuhka takapihalla ja lajikirjo kevään suurin. Vappubrunssi oli tarjolla heti aamusta alkaen! 

Juurakon Huldan sämpylät – juurileivontaa osa 2

Viime viikkoinen juurileivontakokeilu oli ihan kiva, sain aikaan sämpylöitä, joita söimme sinnikkäästi, vaikka ne alkoivat olla lopuksi aika kuivia. Makua niistä löytyi hämmästyttävän paljon, mutta taikinan tiiviys jäi harmittamaan. Koko viikolla minulla ei ollut aikaa juurileivontaan, mutta eilen illalla töistä päästyäni ryhdistäydyin ja otin juuripurkin (nimettäköön se nyt Juurakon Huldaksi ja ystäville vain Huldaksi) jääkaapista ja kurkistin sinne. 

Juuri näytti aivan samalta kuin ensimmäisen leivonnan alla, sitä oli purkissa noin kolme desiä, sen pinnalla oli hieman kuplaisia reikiä ja tuoksu oli raikas. Ei siinä auttanut kuin kaivaa kulho esiin ja aloittaa. Olin päättänyt nyt kokonaisen yhden kerran kokemuksella alkaa jo lempipuuhaani, eli säätämiseen. 

Säädetyt Huldan juurisämpylät

• 2 dl vehnäjuurta
• 5 dl vettä
• 2 tl suolaa
• 1 dl ruissihtijauhoja
• 1 dl ruisleseitä
• noin 8 dl vehnäjauhoja
• 1 dl kylmää vettä uuniin höyryä muodostamaan
• juuren ruokintaan: 150 g vettä, 150 g luomuvehnäjauhoja
• vehnäjauhoja leivinlaudalle, käsiin ja vähän lattiallekin  varsinaisessa leivontavaiheessa

Otin juuripurkista 2 dl Huldaa ja lisäsin tilalle 150 g vettä ja 150 g luomuvehnäjauhoja. Sekoitin ja laitoin purkin takaisin jääkaappiin. 

Sekoitin kulhossa olevaan juureen veden, suolan, ruisjauhot ja -leseet. Lisäsin mukaan venhnäjauhoja noin 8 dl. Pienensin siis kaikkien jauhojen määrää tarkoituksella. Vaivasin taikinaa käsin muutamia minuutteja ja nyt sain aikaan pehmeän, sormiin tarttuvan taikinan. Ripottelin pinnalle vielä hieman jauhoja ja nostelin taikinakaapimella taikinan reunoja niin, että sain allekin hieman jauhoja. Nyt taikina oli huomattavasti ensimmäistä kertaa pehmeämpi ja tahmeampi. Se näytti samalta kuin Satu Koiviston esimerkkitaikina. Laitoin taikinalle suihkumyssyn päähän ja sijoitin kulhon jääkaappiin. 

Laitoin valmiiksi uuniin painavan leipäkiven pellille ja toisen, syvemmän pellin uunin alimmalle tasolle. Viritin valmiiksi leivinlaudan ja muut tilpehöörit, ettei minun aamulla tarvitsisi ennen töihin menoa paljon kolistella keittiössä. Sitten katsoin pari jaksoa universumin huonointa tv-viihdettä, en kerro mitä. 

Tänä aamuna heräsin riittävän ajoissa, laitoin heti uunin lämpenemään kiertoilmalla niin kuumaksi, kuin nupikka antaa myöten, 250 asteeseen. Leivinkivi kuumeni siellä mukana. Otin taikinakulhon jääkaapista leivinlaudalle odottamaan uunin kuumenemisen ajaksi. 

Kun uuni oli hot hot, kumosin taikinan runsaasti jauhotetulle leivinlaudalle. Taikina oli ihanan pehmeä, mutta turkasen tarttuvainen. Sirottelin pinnallekin kunnolla jauhoja ja taputtelin taikinan pitkulaiseksi soikioksi, jonka halkaisin kahteen pötkylään. Pötkylät leikkasin kuuteen palaan. Tein siis nyt neljä sämpylää vähemmän kuin viimeksi. Muotoilin tarttuvasta taikinasta jauhoisin käsin jonkunsortin pallukoita, vähän epämääräisiä niistä tuli muodoiltaan, muttei se niin nuukaa.

Nostin varovasti painavan pellin leivinkivineen uunista ja sijoittelin mahdollisimman nopeasti sämpylät kiven päälle. Sitten nostin pellin kaikkineen päivineen uuniin ja kaadoin alapellille kylmää vettä. Laitoin uunin luukun kiireesti kiinni ja laskin lämmön 230 asteeseen. Asetin ajastimeen 15 minuuttia ja jatkoin sen huonon tv-ohjelman katsomista. Ei ollut laatuuntunut yön aikana.

14 min ja 56 sek jälkeen (en antanut ajastimen piipata Antin yöunia häiriten) menin avaamaan uunin luukkua. Oli tarkoitus jatkaa höyryn päästämisen jälkeen paistamista vielä noin 10 minuuttia, mutta sämpylät olivat jo aivan valmiita, kauniin ruskettuneita, kumeita pohjaan kopauttaessa. Pintakaan ei ratkeillut niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla ja vähemmät ratkeamat olivat kauniimpia. Sämpylät tuntuivat huomattavasti pehmeämmiltä ja näyttivät paremmilta, ne kohosivat enemmän kuin ensimmäisen tiiviin taikinan teelmäni. Nostelin ne lastalla ritilän päälle jäähtymään ja muistin olla peittämättä niitä leivinliinalla. 

Tämä toinen yritys oli huomattavasti ensimmäistä parempi. Rakenne oli miellyttävämpi ja ulkonäkö parempi. Maku oli vähemmällä suolalla mielestäni lähempänä maistiaissämpylöitämme What's Cooking Helsinki-tapahtuman työpajassa. Pehmeämpi rakenne teki syömisestä miellyttävämpää. Nyt on kiinnostava nähdä, miten hyvin nämä pysyvät syömäkunnossa ikääntyessään. Edelleen lähetän kiitokset Satu Koivistolle ja Vatsasekaisin kilinkolin-blogiin siitä, että Hulda on päätynyt CampaKeittiöönkin! Ensi viikolla ehkä uskallan kokonaisen leivän paistamista. 

Samasta juuresta on leivottu kertaalleen ainakin 

Ja kaikkea muuta-blogissa 

sauvajyväsessä

Chocochilissä

Kuitetekee-blogissa

Mallaspullassa
Nautiskellen-blogissa

Aloitin CampaSimpukan ylälaitaan uuden välilehden, Juurakon Huldan seikkailut, jonne kerään toivottavasti paljon erilaisia juurileivontakokeilujani.

Liian pitkä tauko – Murussa jälleen

Käyn Helsingissä aika usein, vähintään kerran kuukaudessa ja vuorotteluvapaani ajan ramppasin isolla kirkossa välillä kaksi kertaa viikossakin. Töihin paluun jälkeen reissaaminen on jäänyt vähemmälle, vaikka kaikenlaista mukavaa ja mielenkiintoista tapahtuukin kaiken aikaa Helsingissä. Melkein jokaisella Helsinkiin suuntautuvalla matkalla yritän päästä syömään jonnekin ravintolaan. To-eat-listani vain venyy, tuntuu etten koskaan ehdi käydä kaikissa kiinnostavissa paikoissa. Sitäkin vähemmän ehtii vanhoihin tuttuihin paikkoihin, vaikka kuinka mieli tekisi. Edellisellä Helsingin matkallani kuitenkin uudistin vanhan tuttavuuden. Olin käynyt Murussa viimeksi elokuussa 2013, aika menee kyllä melkoista kyytiä!

Tällä kertaa osallistuin What's Cooking Helsinki-tapahtumaan, josta kerroinkin jo itsensäpaljastamispostauksessani pari viikkoa sitten. Vilkkaan tapahtumapäivän illalle olimme varanneet pöydän Murusta ystäväni sauvajyväsen kanssa. Hänkään ei ollut käynyt Murussa pitkään aikaan ja odotimme päivällistä mielenkiinnolla. 

Olimme paikalla heti ravintolan avauduttua ja pikkuisen petyin siihen, että pöytämme oli takasalin pimeimmässä kohdassa tiskin kulmalla. Muru alkoi täyttyä heti melkoista kyytiä, mikä on aina mukavaa nähdä. Koska illasta on jo sen verran aikaa ja olen myös siivonnut kuva-arkistojani melkoisen rankalla kädellä, en kuvaile saamiamme ruokalajeja kovin tarkasti, vaan keskityn enemmän illan ambienssiin.

Koska olimme poikenneet Latvaan gt:lle, jätimme Murussa alkujuomat väliin ja siirryimme suoraan syömään. Ajankohdasta johtuen (?) aterian alku oli melko kiivastahtista, juomat kiikutettiin pöytään nopeasti ja lautaset heti perään. Samoin pois vienti oli vikkelää. Onneksi meillä oli paljon puhuttavaa päivän tapahtumista, joten emme hotkineet ruokiamme. Muuten olisimme olleet kolmessa vartissa Fredalla menossa kotiin. 

Unelmieni juustolautanen, ei yhtään mitään liikaa, ei yhtään mitään liian vähän!

Tarjoilu Murussa oli samanlaista kuin edelliskerralla monta vuotta sitten. Meidän pöytämme ääreen tarjoilija ei kyykistynyt jutustelemaan, mutta ystävällisyysaste on juuri siellä sietokykyni ylärajoilla. Älkää ymmärtäkö väärin, en tietenkään toivo minulle oltavan tylyjä, mutta tunnen oloni kotoisammaksi aavistuksen viileämmässä ilmapiirissä. En kyllä osaa selittää miksi näin, mutta sellainen vain olen. Tietoa viineistä ja ruokalajeista saimme sopivasti ja meiltä tiedusteltiin annosten maistuvuutta sopivassa kohdin ja määrin. Se on kyllä hanskassa Murussa edelleen, tosin minusta tämä puoli suomalaisissa ravintoloissa on kohentunut muutenkin todella paljon. Murussa se vain on osattu jo alusta asti. 

Ruoka-annokset tuona lauantaina olivat alkuruokaa lukuunottamatta hyvinkin taattua tavaraa. Alkuruoassa oli minun makuuni liiaksi kirpeän puoleista kastiketta ja se näytti hieman krumeluuriselta Murun keittiöstä peräisin olevaksi. Pääruoka sen sijaan oli ihanan yksinkertaisen näköinen, mutta täynnä hentoja, mutta silti niin intensiivisiä makuja. Kuvat kala-annoksesta olen siivonnut hätäpäissäni pois. Jälkiruokana oli monenlaisen suklaan hässäkkä, jota en jaksanut syödä kokonaan, sen siitä sai kun oli jo lounaalla aiemmin päivällä. 

Minä loppasuu otin viinipaketin ja senkin kanssa koko ateriani maksoi 99 euroa, mikä oli mielestäni hyvin sopiva hinta. Olin hyvin iloinen siitä, että vaikka Muru ei ole niin paljon ihmisten puheissa nykyään, se näytti hyvin täydeltä ja siellä vallitsi miellyttävä tunnelma. Olen myös iloinen siitä, etten ahnehtinut uutta ravintolakokemusta aiemmin tuntemattomasta paikasta, vaan palasin vanhaan tuttuun monen vuoden tauon jälkeen. Luulenpa, että teen niin seuraavan kerran nopeammin kuin neljän vuoden kuluttua. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Valmiissa pöydissä-välilehdelle, jonne kerään ravintola-aiheisia postauksiamme. 

Pannukakkuja ja juueiostoksia

Minun ei olisi pitänyt mennä koskaan Facebookiin, olen sen jälkeen tilannut vakka mitä niitten mainosten perusteella siellä tuleekaan kohdalle. Minulla on nyt mm. huopatossut, joissa on kumiset irtopohjat, omituisia vaatteita Amerikasta ja sitten on pannukakkujen paistamiseen tarkoitettu silikonimuotti. En suosittele. Ihan kiva idea, muttei toimi sitten yhtään. Ei se onneksi maksanut paljon. Eikä tartte neuvoa, että olisit lukenut kommentteja, en minä mitään lukenut, tilaus oli tehty nopeammin kuin ehdin sanoa paypal.

Kerro jos olet sortunut samaan ja onnistunut tuolla vekottimella!

Mascarponepannukakkuja kahdelle

• 2,5 dl vehnäjauhoja
• 2,5 dl maitoa
• 1 kananmuna
• 1 dl mascarponea
• 1 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa
• 2 rkl sokeria
• ripaus suolaa
• 2 rkl sulatettua voita
• voita paistamiseen

Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi ja paista pieniksi pannukakuiksi. Se tunnustamani paistomuotti oli ihan susi, pannukakut tarttuivat siihen, eivätkä tosiaankaan irronneet nätisti, vaan niiden reunoista tuli repaleisia. Ehkä kokeilen toisenlaisella taikinalla vielä, tai vaikka kananmunien paistamista sillä. Ehkä siirrän sen jätekuljetukseen. Enkä tilaa enää "kaikkea kivaa" netistä. Loput paistoin ihan tavalliseen tapaan pannulla. Taikina toimi ihan hyvin poislukien tuo kiinanihme.

Pannukakkujen kanssa tarjosin pakastemansikoista tekemääni nopeaa kastiketta, siinä oli ja lusikallinen sokeria ja bamixilla tasaiseksi. Toinen lisäke oli kermavaahdon ja mascarponen sekoitus, jonka olin maustanut vaniljasokerilla. Tietysti meillä oli vaahterasiirappia ja muutama vadelmakin.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Pannukakut ja vohvelit-välilehdelle, jolta löytyy sitä mitä otsikkokin lupaa. 

Tunkutarjotin

Näin kuvan Nannan komeasta herkkulaudasta, jolla oli kaikkea hyvää. Minulla ei ollut oikein ajatuksia siitä, mitä me söisimme pääsiäissunnuntaina, mutta kuva jäi kummittelemaan mieleeni. Arvelin, että vaikka minulla ei ollutkaan lohta savustettavaksi, saisin varmaan kerättyä kaikenlaista herkkua tarjottimelle minäkin. 

Tunkutarjotin

• deviled eggs (ohje tuonnempana)
• sumakkiperunat (ohje myös tuonnempana tai täällä)
• keitettyjä viiriäisen munia
• puolikas punasipuli (ei ollut enempää)
• puolikas punainen paprika (olisi ollut enemmänkin, mutta koitin pitää kohtuutta, turhaan)
• 150 g graavilohta
• valmista tillikastiketta (Lidl)
• mustia oliiveja (kuka hitto ostanut meille kivettömiä?)
• minikokoisia mozzarellapalloja
• pitkulaisia kirsikkatomaatteja (tai onko niillä joku oma nimensä)
• minikurkkuja
• bresaolaa
• salaatinlehtiä (mutta vain koristeeksi)
• basilikaa

Deviled eggs elikkäs paholaisen munat

• 3 kananmunaa keitettynä (tai niin paljon kuin nyt aiotkaan tehdä)
• virolaista mainiota majoneesia (varmaan joku Helmanssikin käy)
• srirachaa
• dijonsinappia (unohdin)
• muutama kapris silputtuna
• sardellifileitä silputtuna
• paprikajauhetta

Otin ohjeen Hesarin ruokaliitteestä, oli sellainen harvinainen tilanne, että Antti kiikutti oikein paperisen lehden sivun minulle ja esitti toiveen, jotta voisiko tämmöisiä tehdä. Olihan se pakko. Halkaisin keitetyt kananmunat juustolangalla, se onkin kätevä siihen. Veitsi tahtoo tähmääntyä keltuaisesta ja pinnasta ei tule siistiä useamman halkaisuoperaation jälkeen. Metallinen juustolanka tekee homman siististi. 

Otin pyöreäpesäisellä lusikalla keltuaisen puolikkaat irti ja laitoin ne kulhoon. Lisäsin sinne summamutikassa majoneesia, srirachaa, silputut kaprikset ja sardellifileet. Sekoitin ja lusikoin täytettä kananmunan valkuaisten koloihin. Tilli olisi ollut  kiva koriste, mutta minulla ei ollut tilliä, joten basilikalla mentiin. Ripotin hieman paprikajauhetta päälle. 

Sumakkiperunat

• 6 puikulaperunaa
• 1 rkl sumakkia
• 2 rkl oliiviöljyä
• suolaa

Kuumenna uuni 200 asteeseen (minulla 180 astetta kiertoilmalla, tiedätte kyllä miksi). Pesin perunat ja leikkasin ne kolmeen palaseen. Öljysin ne ja ripottelin niille sumakkijauhetta ja suolaa. Paistoin perunoita noin 35 minuuttia ja lapioin ne sitten lämpiminä tunkutarjottimelle. Ohje on Kamera ja kauha-blogista, jossa on luotto-ohjeita toisensa perään.

Asettelu

Laitoin suuria salaatinlehtiä metalliselle tarjottimelle, jonka arvelin olevan meille sopivan kokoinen. Luonnollisesti silmät söivät enemmän kuin vatsa veti lopulta. Sommittelin tarjottimelle omiin pikku kekoihinsa pannulla käytetyt paprikalohkot ja sipulisuikaleet, mozzarellapallot, graavilohen, bresaolan, sumakkiperunat, paholaisen munat, viiriäisen munat, tomaatit, oliivit, pikkukurkut ja tillikastikkeen pienessä kupissa. Mitä täydempi, sen parempi. Mutta emme me jaksaneet syödä ihan kaikkea. Loput piti rasioida illempaa varten. 

Soittotunti Big Green Eggillä – karitsanviulu

Edit: kaupallinen yhteistyö, Familia

Tänä vuonna olemme olleet ihan kahdestaan pääsiäisen pyhät. Ruokailu on toteutettu sillä mielin, että pakastimesta lähtisi jotain isokokoista pois, mutta ruokaa ei silti olisi aivan tolkuttomia määriä. Valmistelut alkoivat jo keskiviikkona, kun otimme sulamaan Familialta saamani karitsanviulun. Muistin väärin, että kyse olisi ollut lampaanviulusta, mutta onneksi kyse olikin pienemmästä palasta. Viulu suli kaikessa rauhassa jääkaapissa torstai-iltaan asti, jolloin teimme sille maustetahnan. Varsinainen valmistus oli sitten pitkäperjantaina.

Karitsanviulu grillissä

• 2 kg karitsanviulu
• 2 rkl minttuhyytelöä
• 3 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• runsaasti tuoretta rosmariinia ja timjamia
• 1 suuri yksikyntinen valkosipuli

Torstaina otin viulun vakuumipakkauksesta ja poistin siitä jonkun verran rasvoja ja kalvoja. Siinä oli niitä alunalkaenkin melko vähän. Kuorin valkosipulin ja leikkasin sen ohuiksi viipaleiksi. Pistin terävällä veitsellä viiltoja viulun lihaisiin kohtiin ja tökkäsin valkosipulisuikaleita lihaan. Valkosipulista jäi noin puolet ja ne viipaleet silppusin yhdessä yrttien kanssa mahdollisimman pieneksi silpuksi. Sekoitin yrtit ja valkosipulisilpun minttuhyytelöön ja lisäsin mukaan oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. Laitoin viulun tarjottimelle, sivelin tahnaa joka puolelle palaa ja peittelin sen sitten tarjottimineen päivineen muovipussilla. Laitoimme viulun varaston jääkaappiin odottamaan seuraavaa päivää.

Perjantaina iltapäivällä Antti viritti Big Green Eggiin epäsuoraa kypsennystä varten hienosti ConvEggtoriksi nimitelty vekottimen, jonka tarkoitus on jakaa lämpö grillin pesän reunoilta suoran kuumuuden sijaan. Arvelimme, että grillaamisessa menisi noin 2 tuntia, mutta se kävi kyllä nopeammin. Tavoittelimme alkuun noin 200 asteen lämpöä ja noin puolen tunnin kuluttua Antti laski lämmön 180 asteeseen. En oikein osaa sanoa, oliko se tarpeen tai hyvä tai huono, mutta joka tapauksessa tähtäämämme lihan sisälämpö, 63 astetta tuli täyteen noin 1h 40min kuluttua. Otimme silloin viulun pois grillistä ja käärimme sen moninkertaisiin folioihin vetäytymään ennen leikkaamista. 

Grillasimme kaasugrillillä vähän kasviksia lisäkkeiksi ja noin puolen tunnin vetäytymisen jälkeen esitin mestarinäytteeni, eli täydellisen karitsanviulun leikkaamisen. Oikeasti taas vain veistelin sitä sieltä täältä ilman vailla minkäänlaista järkeä. On se hankala kalikka leikata kauniisti. Mutta liha oli sopivan kypsyistä, ehkä asteen pari ylitse. Maustaminen oli kahdallaan, suolaa ripautin hieman annoksen päälle, mutta yrttipuoli oli oikein kiva ja valkosipuliakin sen verran, ettei haitannut vaikka olimmekin ihan kahdestaan, seuraavanakin päivänä.

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Big Green Egg-välilehdelle, jonne kerään kokemuksiamme terassimme vihreän valtiaan käytöstä. 

Familialle kiitos karitsanviulusta, se oli erinomainen palanen, eikä tosiaan tolkuttoman iso kahdenkaan ihmisen aterialle.