Viime viikkoinen juurileivontakokeilu oli ihan kiva, sain aikaan sämpylöitä, joita söimme sinnikkäästi, vaikka ne alkoivat olla lopuksi aika kuivia. Makua niistä löytyi hämmästyttävän paljon, mutta taikinan tiiviys jäi harmittamaan. Koko viikolla minulla ei ollut aikaa juurileivontaan, mutta eilen illalla töistä päästyäni ryhdistäydyin ja otin juuripurkin (nimettäköön se nyt Juurakon Huldaksi ja ystäville vain Huldaksi) jääkaapista ja kurkistin sinne.
Juuri näytti aivan samalta kuin ensimmäisen leivonnan alla, sitä oli purkissa noin kolme desiä, sen pinnalla oli hieman kuplaisia reikiä ja tuoksu oli raikas. Ei siinä auttanut kuin kaivaa kulho esiin ja aloittaa. Olin päättänyt nyt kokonaisen yhden kerran kokemuksella alkaa jo lempipuuhaani, eli säätämiseen.
Säädetyt Huldan juurisämpylät
- 2 dl vehnäjuurta
- 5 dl vettä
- 2 tl suolaa
- 1 dl ruissihtijauhoja
- 1 dl ruisleseitä
- noin 8 dl vehnäjauhoja
- 1 dl kylmää vettä uuniin höyryä muodostamaan
- juuren ruokintaan: 150 g vettä, 150 g luomuvehnäjauhoja
- vehnäjauhoja leivinlaudalle, käsiin ja vähän lattiallekin varsinaisessa leivontavaiheessa
Otin juuripurkista 2 dl Huldaa ja lisäsin tilalle 150 g vettä ja 150 g luomuvehnäjauhoja. Sekoitin ja laitoin purkin takaisin jääkaappiin.
Sekoitin kulhossa olevaan juureen veden, suolan, ruisjauhot ja -leseet. Lisäsin mukaan venhnäjauhoja noin 8 dl. Pienensin siis kaikkien jauhojen määrää tarkoituksella. Vaivasin taikinaa käsin muutamia minuutteja ja nyt sain aikaan pehmeän, sormiin tarttuvan taikinan. Ripottelin pinnalle vielä hieman jauhoja ja nostelin taikinakaapimella taikinan reunoja niin, että sain allekin hieman jauhoja. Nyt taikina oli huomattavasti ensimmäistä kertaa pehmeämpi ja tahmeampi. Se näytti samalta kuin Satu Koiviston esimerkkitaikina. Laitoin taikinalle suihkumyssyn päähän ja sijoitin kulhon jääkaappiin.
Laitoin valmiiksi uuniin painavan leipäkiven pellille ja toisen, syvemmän pellin uunin alimmalle tasolle. Viritin valmiiksi leivinlaudan ja muut tilpehöörit, ettei minun aamulla tarvitsisi ennen töihin menoa paljon kolistella keittiössä. Sitten katsoin pari jaksoa universumin huonointa tv-viihdettä, en kerro mitä.
Tänä aamuna heräsin riittävän ajoissa, laitoin heti uunin lämpenemään kiertoilmalla niin kuumaksi, kuin nupikka antaa myöten, 250 asteeseen. Leivinkivi kuumeni siellä mukana. Otin taikinakulhon jääkaapista leivinlaudalle odottamaan uunin kuumenemisen ajaksi.
Kun uuni oli hot hot, kumosin taikinan runsaasti jauhotetulle leivinlaudalle. Taikina oli ihanan pehmeä, mutta turkasen tarttuvainen. Sirottelin pinnallekin kunnolla jauhoja ja taputtelin taikinan pitkulaiseksi soikioksi, jonka halkaisin kahteen pötkylään. Pötkylät leikkasin kuuteen palaan. Tein siis nyt neljä sämpylää vähemmän kuin viimeksi. Muotoilin tarttuvasta taikinasta jauhoisin käsin jonkunsortin pallukoita, vähän epämääräisiä niistä tuli muodoiltaan, muttei se niin nuukaa.
Nostin varovasti painavan pellin leivinkivineen uunista ja sijoittelin mahdollisimman nopeasti sämpylät kiven päälle. Sitten nostin pellin kaikkineen päivineen uuniin ja kaadoin alapellille kylmää vettä. Laitoin uunin luukun kiireesti kiinni ja laskin lämmön 230 asteeseen. Asetin ajastimeen 15 minuuttia ja jatkoin sen huonon tv-ohjelman katsomista. Ei ollut laatuuntunut yön aikana.
14 min ja 56 sek jälkeen (en antanut ajastimen piipata Antin yöunia häiriten) menin avaamaan uunin luukkua. Oli tarkoitus jatkaa höyryn päästämisen jälkeen paistamista vielä noin 10 minuuttia, mutta sämpylät olivat jo aivan valmiita, kauniin ruskettuneita, kumeita pohjaan kopauttaessa. Pintakaan ei ratkeillut niin paljon kuin ensimmäisellä kerralla ja vähemmät ratkeamat olivat kauniimpia. Sämpylät tuntuivat huomattavasti pehmeämmiltä ja näyttivät paremmilta, ne kohosivat enemmän kuin ensimmäisen tiiviin taikinan teelmäni. Nostelin ne lastalla ritilän päälle jäähtymään ja muistin olla peittämättä niitä leivinliinalla.

Tämä toinen yritys oli huomattavasti ensimmäistä parempi. Rakenne oli miellyttävämpi ja ulkonäkö parempi. Maku oli vähemmällä suolalla mielestäni lähempänä maistiaissämpylöitämme
What's Cooking Helsinki-tapahtuman työpajassa. Pehmeämpi rakenne teki syömisestä miellyttävämpää. Nyt on kiinnostava nähdä, miten hyvin nämä pysyvät syömäkunnossa ikääntyessään. Edelleen lähetän kiitokset
Satu Koivistolle ja
Vatsasekaisin kilinkolin-blogiin siitä, että Hulda on päätynyt CampaKeittiöönkin! Ensi viikolla ehkä uskallan kokonaisen leivän paistamista.
Samasta juuresta on leivottu kertaalleen ainakin