Kolmetoista tusinassa

Viime viikkoisen Viron matkan ensimmäinen päivä alkoi pimeästä Tallinnasta. Ajoimme ulos laivasta ennen kello kuutta, eikä kaupungissa kyllä montaa ihmistä vielä näkynyt liikenteessä. Heti alkuun huomioimme, että kuukautta aikaisempi polttoaineen miellyttävä hinta oli muisto vain. Oli diesel silti vielä Suomen hintoja edullisempaa. 

Meillä oli tarkoitus yöpyä kaksi yötä Haapsalussa, valitsimme majoituspaikaksi Hestia-hotellin, vaikka emme yleensä suosi kylpylähotelleja. Mutta ennen kuin majoitukseen olisi menemistä, oli käytettävä johonkin 9 tuntia eikä Tallinnan ja Haapsalun väli lyhintä reittiä ole kuin noin sata kilometriä. Päivästä tuli mielenkiintoinen, kun kiersimme katsomassa 14 kirkkoa, 13 kartanoa ja 2 vesitornia ja yhden majakan. 

Ensimmäisenä katsoimme Keilan kirkon, aurinko ei ollut aivan vielä noussut, mutta värit olivat dramaattiset. Söimme autossa hieman aamupalaa ja hoksasimme toivoa, etteivät kirkkoa valaisseet lamput ehtisi sammua ennen kuin ottaisimme kuvia, eivätkä ne ehtineet. Hitsit, että oli kylmä aamu, pipot ja hanskat olivat tarpeen. 

Keilan jälkeen ajelimme Paldiskiin, siellä piti olla useita kirkkoja. Paldiskissa toimi neuvostoaikaan sukellusvenetukikohta, mutta toki Paldiskin historia satamakaupunkina on paljon pidempikin. Nykyään se on melko hiljainen pikkukaupunki, jonka väestöstä suuri osa on venäjänkielistä. Olemme käyneet siellä useita kertoja, etenkin niemen majakalla. Siellä pyörähdimme nytkin odottaessamme, että aurinko oikeasti nousisi. Antti on kerran kiivennyt majakkaan katsomaan maisemia, silloin minä laiskottelin penkillä ulkopuolella. Tällä kertaa niemenkärki oli hiljainen, vailla muita kulkijoita. 

Olin etsinyt kirkkoja valmiiksi kartallemme ja aloitimme hienosti, emme nimittäin löytäneet ensimmäistä kirkkoa. Myöhemmin sain selville, että kyse olikin merimieskirkon tuvasta, joka ei varsinaisesti ole kirkko. Mutta kolme kirkkoa löysimme. Vaaleanpunaisen taivaan edessä on uusi ortodoksinen kirkko, se on valmistunut vuonna 2015 ja nimeltään Pyhittäjä Sergei Radonezilaisen kirkko. Ylemmässä pienistä kuvista on Paldiskin Pyhän Nikolain luterilainen kirkko, hyvin ankaran näköinen rakennus, joka on valmistunut vuonna 1842. Toisessa pienessä kuvassa on luterilaisen kirkon naapurissa oleva ortodoksinen Pyhän Yrjön kirkko (valmistunut 1787). Sillä oli surulliset vuosikymmensä neuvostoaikana, se toimi joitakin aikoja laivaston kerhona, myöhemmin vihannesvarastona ja 1970-luvulla se oli pahoin rappeutunut, ilman kattoa. Uuden itsenäisyyden alkuvuosina se koki mittavan korjauksen, mutta kellotorni ja sipulikupoli jäivät palauttamatta, kun korjaukset valmistuivat viitisen vuotta sitten. Nykyään se toimii konserttitilana. 

Paldiskin jälkeen lähdimme ajelemaan rannikon läheisyydessä kohti Haapsalua, matkalla katsoimme monen monta kartanoa ja kirkkoa. Ennen ensimmäistä kartanoa oli vielä kaksi kirkkoa, joita tässä on Madisen kirkko.

Tässä taas on Harju-Ristin kirkko. Siinä on jänskä puolipyöreä torni. Oi miten olisin toivonut sinistä taivasta tämän kirkon taustaksi. 

 

Ensimmäinen kartano oli sitten nimeltään Hatu (Hattoküll). Siitä on niin pitkä aika, kun olen viimeksi etsinyt tietoja kartanoista, joten saatan aluksi olla hieman ruosteessa. Tämä on oikein soma kartano, sen kokoinen, ettei sellaisen omistamiseen nykyaikana tarvitsisi olla miljoona miljoonaa eroa, oletan. Paikalla on fiinit verkkosivut ja se on ymmärtääkseni jonkunlainen koulutus- ja retriittikeskus, viimeisimmät instakuvat ovat viime kesältä ja nyt siellä näytti hyvin hiljaiselta. Saattoi siellä sisällä valoja palaa, ihan kuin siltä näyttäisi kuvissa. Rakennus on 1800-luvun lopusta ja se kuului von Rammin suvulle aina vuoden 1919 maareformiin asti. 

Kartanossa asuivat Gustav ja Agnes von Ramm monen lapsensa kanssa, kaikki perheen lapset syntyivät Hatussa. Esikoistytär Maria syntyi vuonna 1865 ja kuopus Fridolf vuonna 1881. Minne he vuonna 1919 ja sen jälkeen joutuivat, en saanut aukottomasti selville. 

Päivän toisena kartanona katsoimme Vihterpalun (Wichterpal). Se on ollut suomalaisomistuksessa vuodesta 2000 asti ja toimii juhlapaikkana. Von Rammit olivat tässäkin kartanossa omistajina, Elizabeth von Ramm avioitui 1800-luvun alussa Gustav von Knorringin kanssa ja he rakennuttivat kartanon siihen malliin kuin se yhä tänäänkin on olemassa. Kartano on hyvin aidattu, joten emme nähneet sitä lähempää ja puitakin oli edessä. Kesällä siitä näkyisi portille vielä vähemmän. 

Viimeinen kartanossa asunut von Ramm oli nimeltään Sophie von Rosen ja ainakin osa hänen lapsistaan syntyi Vihterpalussa. Ymmärtääkseni Elizabeth ja Gustav olivat lapseton pari ja sen vuoksi jotain kautta kartano oli myöhemmin Sophie von Rosenin omistuksessa. Nämä ovat monimutkaisia juttuja, joihin voisin upota vaikka kuinka pitkäksi aikaa ja voi olla, etten joka mutkassa pysy mukana, mutta teen parhaani pysyäkseni mutkaisilla sukupoluilla oikeilla kärryillä. Sophie näytti nuorena tältä. 

Nōvassa oli katsottavana niin kirkko kuin kartanokin. Pyhän Olevin kirkko näyttää tältä, samankaltaisia on Suomessakin vaikka kuinka paljon. Kirkon piha ja sen ohitse kulkeva tie olivat niin umpijäässä, ettemme menneet porttia pidemmälle vaan köpötimme takaisin autolle, onneksi pystyssä pysyen. Kirkosta kerrotaan tällä sivulla ja sen mukaan kirkko olisi 1700-luvun puolivälistä, mutta seudun perimätiedon mukaan se olisi jopa sata vuotta vanhempi ja kirkon 300-vuotisjuhlia vietettiin innokkaasti vuonna 1936. Myöhemmin ilmeni, että oikeammin olisi ollut kyse 200-vuotisjuhlista. Ei se niin nokonuukaa. Minä olisin arvannut, että kirkko on rakennettu viime vuosisadalla, mutta mistä minä mitään tiedän. 

Nōvan (Newe) kartano ei aiheuttanut ihastuksen puuskahduksia, siinä toimii koulu ja se näyttää luvatta sanottuna aika tylsältä. Tarkemmin asiaa etsiskellessäni tulin nyt tietämään, ettei tämä rakennus ole ollenkaan Nōvan kartano, vaan 2000-luvulla rakennettu mukaelma, sillä entinen puurakenteinen kartano oli tullut tiensä päähän ja purettiin pois. Olimme ottaneet kuvan tietotaulusta ja siinä kartanosta ja sen vaiheista kerrotaan oikein mallikkaasti, emmepä vain olleet sitä siellä pysähtyneet kunnolla lukemaan. Liitän kuitenkin Nōvankin kartanoluetteloomme, sillä paikalla on aikaisemmin ollut kartano, niin kerta!

Tässä vielä toinen tietotaulu, jossa lukee ihan selvästi mistä on kyse, mutta emmepä vaan älynneet. Tuon verran osaan kyllä jo kartanoviroa, että lukemalla olisin viisastunut. 

Tietämättöminä erheestämme jatkoimme matkaa ja menimme katsomaan Rooslepan kappelia. Se sijaitsee alueella, jolla on asunut ruotsia puhuvaa väestöä aina toiseen maailmansotaan asti. Hautausmaa oli hyvin kaunis ja katselimme hautakiviä hyvän aikaa. 

Kappelin jälkeen oli taas kartanon vuoro, Riguldi (Rickholtz) on suuren maalaistalon näköinen rakennus 1800-luvun alkupuolelta. Se on ollut joitakin vuosia sitten keltainen, mutta nyt se on punainen. Ilmeisesti se on jonkunlaisena kouluna, ainakin Estonian manors-sivuston mukaan, joskaan en tiedä kuinka tuota sivustoa päivitetään. Hiljaista siellä oli. Von Taube mainitaan viimeisimmäksi omistajasuvuksi ennen maareformia. Löysin heistä ainakin Gustavin ja hänen poikansa Arvedin, joka viimemainittu katosi purjehdusonnettomuudessa Portugalissa vuonna 1978 ollessaan 72-vuotias. 

Hosbyn Noarootsin Pyhän Katariinan kirkko oli seuraava kohteemme ja silloin jo aurinkokin tuli näkyviin. 

Paslepan kartano (Paschlep) ei päästänyt meitä kovinkaan lähelle, katsoimme sitä vain aidan takaa. Mikäli käsitin oikein, paljonkaan ei ole jäljellä alkuperäisestä kartanosta. Neuvostoaikana paikka ehti mennä pahaan kuntoon, mutta nyt siellä on majoitustoimintaa ainakin kesäisin ja paikka löytyy esim Booking.com-sivustolta. Frischmannin suku asutti kartanoa maareformiin asti, Alexander Eduardin ja hänen vaimonsa Jennyn lapset syntyivät esikoista lukuunottamatta Paslepassa. Vuoteen 1939 asti perheellä oli maata lähistöllä, mutta tuona vuonna he siirtyivät käsittääkseni Saksaan umsiedlungin (väestönsiirto) seurauksena. Mitä heille sitten tapahtui, ei selvinnyt minulle. 

Nyt olimme jo puolivälissä päivän kohteita, kyllä aika riensi, kun oli lystiä! Pürksin kartano (Birkas)  on tämmöinen, siellä toimii Noarootsin lukio tällä erää. Rakennus on 1800-luvun puolivälistä ja viimeisin omistaja ennen maareformia oli Rudolf von Ungern-Sternberg. Sen nimisiä henkilöitä löytyi useitakin, mutten osannut ihan varmaksi päätellä kuka heistä oli Pürksin viimeinen omistaja ennen vuotta 1919.

Saaren kartano (Lückholm) on sellainen tapaus, etten ole ihan varma kuinka alkuperäinen kartanorakennus oikein on. Ainakin se on hevisti renoveerattu, jollei kokonaan uudelleen rakennettu vuosituhannen alusta. Sillä on nykyäänkin samaa omistajasukua, von Rosenit, mutten löytänyt heistä kovinkaan tarkkaa tietoa. Ilmeisesti paikka tarjoaa majoitusta tällä erää. Ja jonkunlainen museo löytyy sivurakennuksesta. Tällä sivustolla on tietoa paikan historiasta, mutta minä en meinannut pysyä perässä, että kuka mitä häh.

Seuraava kartano on silmämunakontaktitapaus, eli satuimme ajamaan sen ohitse ja katsomaan, että tuossahan täytyy olla kartano. Sen nimi on Nōmmküla (Nömmküll) ja se on tainnut vastikään saada uuden omistajan, sillä siellä oli uusi katto. Harvoin näin vähän tietoa on saatavilla. Sen verran sain kaivettua, että postauksessa Riguldin kartanon kohdalla mainittu Gustav von Taube olisi omistanut tämänkin paikan. Sen ikkunat on suurennettu neuvostoaikana ja samaan aikaan on varmaan puhkaistu nuo rumat kattoikkunat.

Salajōe mōis (Sallajöggi) on jo aivan rauniona, siitä ei ole jäljellä kuin jokunen pieni seinänpala. Se on näyttänyt tältä, mutta on ollut raunioina 1950-luvulta asti. 

 

Nyt voi vain käyttää mielikuvitusta, että voi hahmottaa rakennuksesta jotain. En oikein saanut siitä selville mitään vedenpitävää, von Schna(c)kenburgin suku mainitaan, mutten löytänyt varsinaisesti kyseistä Bernhardia. 

Vaikka päivässä oli vielä kohteita jäljellä, en venytä postausta enää pidemmäksi, vaan jatkan huomenna. Näissä taitaa mennä kyllä useampikin päivä, eikä se haittaa mitään. Erittäin mieluisaa puuhaa minulle. 

EDIT: Lisään postauksessa mainitut kartanot CampaSimpukan ylälaidan Mōis hulluutta – Viron kartanoita-välilehdelle, jonne kerään kaikki katsomamme kartanot aakkostettuina, niin hyvin kuin osaan, viron aakkostus on hieman vaativaa välillä. 

Kolmikantakatsomista

Neljä vuotta sitten innostuimme Viron kartanoista ja olimme katsoneet 271 kartanoa ennen kuin korona alkoi. Katsominen tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että menemme vartavasten jonnekin paikkaan katsomaan siellä olevaa kartanoa ja otamme siitä kuvan tai montakin. Poimimme myös bonuskartanoita, joita eteen putkahtaa yllättäen. 

Kevättalvella 2020 loppui matkailu ja kartanoinnostus joutui tauolle. Ennen koronaa tekemillämme yhdeksällä kartanoreissulla minulla oli aluksi olematon muistiinpanokäytäntö, kirjoittelin taskusta löytyneille kauppakuiteille paikannimiä katsomispäivän aikana. Iltasella kuvia katsellessa tai seuraavalla viikolla postausta kirjoittaessa oli lähes mahdotonta muistaa mikä oli mikäkin paikka, kun luonnehdinnat olivat luokkaa tosi hieno, liian puunattu tai vaaleanpunainen. 

Vuoden 2020 alun viimeisellä kartanokierroksella minulla oli jo aivan kaikki ATK-taitoni vaatinut kartanokaavake, johon kirjoitin jokaisella paikalla käydessämme jotain lähes järkevää muistini tueksi. Teimme myös etukäteissuunnittelua, emmekä vain ajaneet sinne tänne karttamerkkien perässä, vaikka sellainenkin on aika hauskaa. Kaikista kartanoreissuista löytyy postauksia CampaSimpukan ylälaidan Mōis-hulluutta – Viron kartanoita-välilehdeltä. 

Jo kesällä 2019 (jolloin olin vielä töissä eikä pitkää ulkomaanreissua sen vuoksi tullut) olimme katsoneet vapaapäivinäni kotimaassa keskiaikaisia kivikirkkoja, koska meillä sattui olemaan niistä pätevä opus ja tuntui kivalta ajatukselta kierrellä niitä katsomassa. Ne olivat aika pian melko tarkkaan katsotut, enää vain Ahvenanmaalle jäi muutamia katsottavia. Niinpä lavensimme katseitamme ylipäätään kirkkoihin Suomessa.

Kesien 2020 ja 2021 aikana katsoimme Suomessa lähes 900 kirkkoa. Siihen määrään mahtuu eniten luterilaisia, mutta myös ortodoksisia ja katolisia kirkkoja, muutamia muidenkin uskontokuntien kirkkoja olemme katsoneet satunnaisesti, samoin entisiä kirkkoja ja kirkkojen raunioita. Kirkkojen katsominen on aikalailla yhtä mielenkiintoista kuin kartanoittenkin, vaikken olekaan alkanut järjestelmällisesti etsiä jokaisesta kirkosta erikseen tietoa niiden historiasta. Ainakaan vielä. Myös vaivaisukot ovat olleet kiinnostuksen kohteitamme etenkin viime kesänä. 

Iltalukemista

Kun viime vuonna katsomattomat kirkot alkoivat käydä kotimaassa vähiin, mietimme mitä seuraavaksi katsoisimme. Mielessä kävivät rautatieasemat ja kirjastot, mutta päädyimme sitten vesitorneihin. Niitä olimme satunnaisesti jo katsoneet sieltä täältä ja ne kiehtovat mieliämme myös. Vesitornien katsomisessa on välillä enemmän tekemistä kuin kirkkojen, ne voivat olla paremmin piilossa, niiden luokse pääseminen on välillä vaikeaa, jopa kunto meinaa kohota erinäisille mäille kavutessa. Olen löytänyt muutamia vesitornisivustoja, joissa on hyvin vesitornien paikkoja kartalla ja koordinaatteina. Niistä on paljon apua. 

Vaikka maailma on nyt taas aivan uudella tapaa ja vaarallisesti vinksallaan ja mielessä on monenlaisia pelkoja ja huolia, olimme kuitenkin juuri viikon Virossa. Kiertelimme ympäri maata kahden vuoden tauon jälkeen ja katsoimme tällä kertaa kartanoiden lisäksi myös kirkkoja ja vesitorneja. Kaikkia kolmea laatua maassa riittää niin, että nyt on päässä melkoinen suhina ja palan halusta etsiä tietoa niin monesta asiasta. 

 

En enää voi käsittää miten olemme aikaisemmin ajaneet paikoista toisiin katsomatta välttämättä mitään muuta kuin tietä. Sitäkin on tietysti syytä ajaessa katsoakin, mutta nyt maailma on paljon mielenkiintoisempi, kun lähes jokaisella paikkakunnalla on jotain katsottavaa. Joskus pysäkki on ihan lyhyt, muutaman minuutin, joskus viivymme pitkäänkin. Tiedämme nyt niin paljon enemmän kotimaasta ja myös Virosta ja etenkin tiedämme, miten paljon meiltä on vielä tietämättä. 

Meillä on nyt käytössä nykertelemäni kartta, johon merkitsen etukäteen paikkoja, joissa käydä ja käytyämme niissä lisään merkin kohdalle päivämäärän ja kuvan paikasta. Tämän kartan kanssa on hyvä suunnistaa, tietysti yhdessä auton GPS:n ja paperikartan, niistä emme luovu. Paperikartasta ei koskaan virta lopu eikä se joudu verkon ulkopuolelle. Meidän Viromme näyttää nyt tällaiselta, olen merkinnyt eri värein erilaisia kohteita ja väristä myös näkee onko siellä jo käyty, vai onko se vielä odottamassa käymistä. Antti voi selata samaa karttaa omalla koneellaan ja puhelimellaan, tunnen olevani aivan lähellä ATK:n huippua tämän sommitelmani kanssa. 

Kartta on kyllä vaatinut aika paljon tekemistä, samanlainen kartta meillä on kotimaasta, siellä ovat kaikki käymämme kirkot ja vesitornit ja käymättömät tiedossa olevat myös. Vielä puuttuu noin 200-300 kirkon kuvat, siinä on työmaata muutamaksi päiväksi. Olen merkinnyt karttaan myös leirintäalueet ja aikomukseni on lisätä myös Museokortti-kohteet. Sen jälkeen Suomi on aika tikattu ainakin napapiirille asti. 

Ensimmäinen Viron päivämme tällä matkalla alkoi hyvin aikaisin aamulla, olimme tarkoituksella valinneet lahden ylittämiseen laivan, jolla saattoi yöpyä ja ajaa sitten aamulla aikaisin ulos ja lähteä heti liikkeelle. Oli se tosin melko karu aika putkahtaa pimeällä Tallinnaan kello 05.45, mutta kyllä se päivä siitä pian valkeni. Tämä oli matkan ensimmäinen kohde, Keilan kirkko juuri ennen auringonnousua. 

Koko viikon matkaan mahtui kaikkiaan 208 eri kohdetta, joista kirkkoja/kappeleita oli 94 kpl, kartanoita 85, vesitorneja 25 ja majakoita 2 sekä pari muuta katsomisen arvoista paikkaa. Siinä sitä olikin katsomista ja paneudun niistä erityisesti kartanoihin samaan tapaan kuin aikaisemminkin, kuvin ja pienen kertomuksen verran riippuen siitä, mitä saan niistä selville. Koska tällä pohjustuspostauksella on jo mittaa, jätän tämän vain tähän ja uppoudun kartanoiden maailmaan tulevissa, monessa monessa postauksessa.

Chicken jjapaguri

Teimme viime vuonna pariin otteeseen Parasite-elokuvan tunnetuksi tuomaa pikanuudelihässäkkää naudanlihalla. Nyt kokeilin samaa broilerilla, sitä kun sattui olemaan käytettäväksi sopivasti. Tein nyt kahden hengen annoksen kahdesta nuudelikiekosta ja se oli juuri sopivasti. Kyseiset nuudelit on ostettu Hakaniemen etnisistä liikkeistä, Vii-voanista ja Asian Marketista, jonka tarkkaa nimeä en muista. 

Chicken jjapaguri kahdelle

• 1 pakkaus Chapagetti-nuudeleita mausteineen
• 1 pakkaus Neoguri-nuudeleita mausteineen
• 1,5 l vettä
• 2 broilerin rintafilettä (nämä olivat persiljamarinoituja)
• suolaa ja pippuria 
• 1 rkl oliiviöljyä
• 1 rkl voita
• seesaminsiemeniä
• kevätsipulin varsia silppuna

1.  Laitoin veden kiehumaan kattilaan ja avasin sinne kummankin nuudelipussin kuivattujen vihannesten pussit. 
2.  Leikkasin broilerin rintafileet suupalan kokoisiin paloihin, ripottelin paloille suolaa ja pippuria.  
3.  Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja voita ja laitoin broileripalat kypsymään pannulle, sekoittelin.
4.  Kun vesi kiehui kattilassa, laitoin kummatkin nuudelikiekot veteen kypsymään, sekoittelin. 
5.  Kun nuudelin olivat kypsiä, otin talteen noin 1,5 dl keittovettä ja kaadoin nuudelit siivilään ja siitä takaisin kattilaan. 
6. Yhdistin nuudeleihin mustapapujauheen ja toisen pakkauksen pienen öljypussin sisällön. Taas sekoitin. 
7.  Avasin toisen nuudelipussin viimeisen maustepussin, se on punaista voimakasta mausteseosta, sitä laitoin noin puolet, sillä se on kuulema tosiaan hot hot. Sekoitin.
8. Viimeisenä sekoitin mukaan pannulta kypsät broileripalat. Pitää varmistaa, että ne ovat kypsiä, toisin kuin naudanliha, jonka voi jättää raaemmaksi. 
9. Annokseen ripottelin päälle vielä seesaminsiemeniä ja kevätsipulinvarsia silppuna. 

Oli muuten hyvää, ehkä (kehtaisiko sanoa) jopa parempaa kuin naudanlihan kanssa. Seuraavaksi aion olla minuksi ylirohkea ja kokeilla tofun kanssa. Ystävämme sanoi, että se sopii tähän ruokaan tosi hyvin. Ja myös kokonaan ilman lihaa voi tehdä yhtä lailla. 

EDIT: lisään postauksen CampaSimpukan uudelle Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni. 

CampaKeittiön ensimmäinen stroganoff

Ainakaan en ole koskaan postannut stroganoffia ja koska CampaSimpukka on ollut olemassa pian jo 11 vuotta, niin melko varmasti se tarkoittaa, etten ole koskaan myöskään valmistanut sitä tätä ennen. Silmiini osui jonain päivänä netissä moskovanpata-niminen ruokalaji, jota ensin ajattelin tekeväni, mutta ohjeissa oli järjestään mukana sinihomejuustoa, joten se ei sitten tullut kysymykseen. Stroganoff sen sijaan passasi oikein hyvin. Otin ohjeen jostain geneeriseltä lihatalon sivulta, sorry, en muista miltä. Kuvittelin tekeväni kahden hengen annoksen, mutta kyllä tästä kolme tai neljä olisi syönyt, me syömme tätä samaa huomennakin. Kun järjellä ajattelee, niin olisihan puoli kiloa lihaa kahdelle kerralla syötäväksi vähän liian paljonkin. 

Pikkuinen stroganoff 3-4 hengelle

• 500 g naudan paahtopaistia
• 1 punasipuli
• 1 keltasipuli
• 2 pientä valkosipulin kynttä
• voita paistamiseen
• 3 rkl vehnäjauhoa
• noin 3 dl kiehuvaa vettä
• suolaa ja pippuria
• 2 laakerinlehteä
• 2 rkl tomaattipyrettä
• 1 tl sinappia
• 3 dl vettä
• 1 virolainen maustekurkku kuutioiksi leikattuna
• 1 rkl smetanaa/annos

Silppusin sipulit ja valkosipulit ja paistelin niitä hetkisen voissa pannulla ja kippasin ne sitten pieneen haudutuspataani, jonka olin laittanut high-asetukselle. Leikkasin paistipalan pikkurillin kokoisiksi suikaleiksi. Lisäsin voita pannulle ja pintapaistoin lihasuikaleet kolmessa erässä, jokaisen erän paistamisen lopuksi sekoitin niihin ruokalusikallisen vehnäjauhoja ja kaadoin ne sitten pataan. Kiehautin vettä ja kaadoin sitä sen verran, että lihapalat peittyivät somasti. Lisäsin pataan tomaattipyrettä, sinappia, suolaa ja pippuria, laakerinlehdet ja sekoittelin. Jauhot turposivat heti ja sakeuttivat kastikkeen. Jätin padan high-asetukselle töihin kolmeksi tunniksi, sekoittelin pataa välillä reunoja myöten. Leikkasin maustekurkun valmiiksi pikkukuutioiksi odottamaan. 

Ruotsalaistyyppinen perunamuusi

• 6 keskikokoista perunaa
• puoli purkkia smetanaa
• neljäsosa purkki virolaista hapukōōriä (purkin loput, on tosi samanlaista kuin meikäläinen kermaviili)
• nippu kevätsipulin vihreitä varsia (valkoiset osat käytin edellispäivän ruokaan)
• suolaa ja pippuria

Koska en halunnut jättää pientä määrää smetanaa käyttämättä, googlasin smetanamuusin ja tulin tietämään, että ruotsalaistyyppisessä perunamuusissa käytetään smetanaa. Minulla se sopi hyvin. Höyrytin perunat kuorittuina ja paloiksi leikattuina ja puristin ne perunapuristimen läpi hiutaleiksi. Sekoitin hiutaleisiin kermaviili- ja smetanapurkkien loput, kevätsipulinvarsisilpun, suolaa ja pippuria. Sekoitin tasaiseksi. 

Meillä oli annoksessa kauhallinen perunamuusia, toinen kauhallinen hyvin mureaksi hautunutta lihakastiketta, jonka päälle olin ripotellut maustekurkkukuutioita ja lusikallisen smetanaa. Mukana oli myös uunissa paahdettuja porkkanaa, palsternakkaa ja punajuurta. Kaikkea jäi vielä huomisellekin, joten tiedossa on kokkausvapaapäivä, mikä sopii hyvin siihen, että minulla on aamulla vuotuinen hammastarkastus. Se on sen verran stressaavaa aina, olipa reikiä nolla tai ei, että on kiva, jos ei tarvitse kokkailla samana päivänä. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock-pot-välilehdelle, jonne kerään haudutuspata-aiheisia postauksia. 

Pikkuiset piiraat – pierogit

CampaSimpukan ensimmäisenä kesänä tein elämäni ensimmäiset pierogit, jotka näyttivät nyt kuvissa aika säälittävän söpöiltä. Mutta ei se haittaa. Tänään tein taas pierogeja ja fuskasin sen verran, että käytin tekemiseen muottia. Mutta ei sekään haittaa. Minulla oli piirasmuotit jo monta vuotta sitten, mutta olen joko laittanut ne talteen tai kiertoon. Viime Viron reissulla hoksasin marketissa sopivia muotteja ja ostin sellaiset. Vielä ei ole toteutunut se, että hukassa oleva esine löytyy heti, kun uusi on hankittu. Ostamassani pakkauksessa on neljä erikokoista muottia, joista toiseksi pienintä käytin tänään. Allaolevasta kuvasta se kyseinen muotti juuri puuttuu, sillä se oli tiskissä. 

Etsin ohjeen ikiaikaisesta suosikistani foodgawkerista ja sydäntäni elähdytti ihanasti ohje, joka alkaa sillä, että tähdenlentokeiton sattumat käytetään pierogien täytteeksi, kun kukaan ei enää halua syödä keittoa kolmantena päivänä. Taste is yours-blogi näytti muutenkin kivalta. Meillä oli eilen haudutuspadassa kypsennettyjä broilerin koipireisiä ja niistä jäi yksi tähteeksi, se sopi oikein hyvin tämänpäiväisen päivälliseen. 

Tein taikinan neljän hengen ohjeen mukaan, sillä arvelin haluavani samantien askarrella pierogeja pakastimeenkin toiselle aterialle. Sovelsin hieman ohjetta, sillä siinä mainittu vesimäärä ei riittänyt (saattoi johtua jauhoista) ja laitoin myös yhden kananmunan, joita monissa ohjeissa käytettiin taikinaan. 

Pierogitaikina (28 kpl toiseksi pienimmällä muotilla)

• 500 g vehnäjauhoja
• 1 tl suolaa 
• 3 dl (ohjeessa 2 dl) lähes kiehuvaa vettä
• 0,6 dl kasviöljyä 
• 1 kananmuna

Laitoin yleiskoneen kulhoon vehnäjauhot, öljyn, suolan ja kananmunan. Kiehautin veden ja jätin sen viilenemään noin viideksi minuutiksi. Odotellessani laitoin täytteen perunat höyryttymään ja otin muut ainekset esille. 

Kun vesi oli hieman viilentynyt, laitoin yleiskoneen taikinakoukulla pienimmälle teholle ja kaadoin kuumaa vettä ensin sen kaksi desiä, mikä oli ohjeen määrä. Kun kone oli tehnyt hommia noin viisi minuuttia, lisäsin kuumaa vettä vielä vähän, sillä taikina ei lähtenyt ollenkaan muotoutumaan. Nyt toimi, noin viidessä minuutissa kulhossa oli lämmin, joustava taikina, jonka peittelin odottamaan kaulitsemista.

Pierogien täyte (summamutikassa juuri sopiva määrä)

• 4 pientä perunaa kypsiksi höyrytettyinä
• kevätsipulin vihreitä varsia (vaalea osa oli ehtinyt mennä huonoksi)
• 1 kypsä broilerin koipireisilihat pienittynä
• 30 g palanen gruyèreä raastettuna
• suolaa ja pippuria
• loraus oliiviöljyä

Monissa ohjeissa oli täytevaihtoehtoina peruna-juustotäyte ja erilaiset lihatäytteet, minäpä näppäränä yhdistin ne. Ehkä siitä joku puolalainen mummo pahastuisi, mutta luotan siihen, että hän saa tietää asiasta mitään. 

Puristin kypsät perunat perunapuristimella hiutaleiksi ja sekoitin niihin silputut kevätsipulinvarret, broilerisilpun ja juuston. Maustoin seosta suolalla ja pippurilla ja lisäsin hieman öljyä. Mausteita olisi saanut olla enemmänkin, näin jälkiviisaana tiedän. 

Pierogien valmistaminen

Otin ensin puolet vielä lämpimästä, joustavasta taikinasta ja peittelin toisen puolen odottamaan. Kaulitsin erittäin kauniisti käyttäytyvän taikinan kevyesti jauhotetulla alustalla, vieläkin ohuemmaksi olisin voinut kaulita, taas jälkiviisautta. 

Otin muotin alapuolella pyöreitä palasin taikinasta ja asetin pyörylän kerrallaan muotin päälipuolelle, jossa on pieni syvennys täytteelle. Laitoin täytettä runsaan teelusikallisen keskelle, kostutin reunat veteen kastetulla sormenpäällä ja käänsin muotin reunat saranoillaan vastakkain, puristin. Kun avasin muoti, oli siinä sievä valmis pierogi, joka irtosi muotista aivan helposti. 

Jollain ilveellä taikina ja täyte loppuivat aivan yhtä aikaa. En alkanut pieniä pyörylöitten välisiä paloja kaulita enää uudeksi levyksi, ne menivät kompostiin. Laitoin heti 12 kpl pierogia pakastamista varten leivinpaperin päälle alumiinivuokaan ja joka kirjoitin kanteen, mitä pakkauksessa on. 

Pierogien kypsentäminen

Tein kypsentämisen kahdella tapaa. Kahdeksan kappaletta laitoin airfryeriin kypsymään. Voitelin pierogit kananmunalla, mutta öljy olisi voinut olla parempi. Kypsensin näitä versioita 180 asteessa ensin 8 minuuttia ja sitten vielä 6 minuuttia. Nämä pierogit olivat rapean puoleisia pinnaltaan, ikäänkuin pullamaisia. Täytehän oli kypsää joka tapauksessa, joten siitä ei tarvinnut huolia. 

Toiset kahdeksan pierogia kypsensin kaksiosaisesti ensin keittämällä ja sitten paistamalla. Kiehautin suuren kattilallisen suolattua vettä ja laskin pierogit veteen kypsymään. Laitoin ajastimeen 8 minuuttia, mutta jo kuuden minuutin kohdalla kaikki pierogit olivat ehjinä kiehuvan veden pinnalla, joten nostin ne lautaselle. 

Kuumensin pannulla nokareen voita ja lorauksen oliiviöljyä ja nostin pierogit pannulle. Paistoin niitä muutaman minuutin kummaltakin kyljeltä. 

Annokseen nostin kummallekin neljä airfryer-versiota ja neljä keitä-paista-versiota. Luritin pannulta voin ja öljyn seoksen päälle ja lusikoin keskelle virolaista hapukōōriä, joka on hyvin samanlaista kuin suomalainen kermaviili. Ripaus pippuria, juustoraastetta ja vähän basilikaa (ruohosipuli olisi ollut kivempi). 

Pidimme enemmän keitä-paista-versiosta ja joka tapauksessa olisin voinut kaulita taikinan ohuemmaksi, etenkin, kun se oli niin hyväkäytöksistä. Täyte saisi myös olla voimakkaammin maustettua. Mutta hauska ruoka ja kokeilu. Ehkä taas vuonna 2033 teen pierogeja.