sunnuntai 20. heinäkuuta 2025

Pâtes à la Carbonara


Nyt sitä ollaan kotona, ihan kaikkea ei vielä ole purettu autosta, mutta kolme koneellista pyykkiä on pyörähtänyt ja auton jääkaappi tyhjennetty ja pesty. Huomenna urakka jatkuu. Ja mikä tärkeintä, ruokaakin on valmistunut. Googlailin viimeisten satojen kilometrien aikana ranskalaisia ruokaohjeita ja päädyin pastaan, sillä se valmistuisi nopeasti. 

Ohjeeksi valikoitui tämä, se on Ranskan versio pasta carbonarasta. Sitä sanotaan nimellä pâtes à la carbonara ja siihen todellakin tulee kermaa, ranskankermaa. Tein kahden hengen annoksen ja sanon minä hohtimet, jollei tämä italialaisillekin kelpaisi. 

Pâtes à la Carbonara

  • spaghetti kahdelle (noin peukaulo-etusormikoukun verran)
  • suolattua vettä keittämiseen
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 kevätsipulia silppuna
  • 50 g lardonia (ranskalaista pekonisuikatetta)
  • 2 kananmunan keltuaista
  • 3 rkl yrttimaustettua ranskankermaa (jotain ruokaa varten ostettu Saksasta, muttei tullut siellä käytettyä)
  • tikkuaskin kokoinen pala parmesania raastettuna
  • pippuria (suolaa ei tarvita, koska tulee pekonia ja parmesania)
  • tuoretta basilikaa
Kiehautin pastaveden ja suolasin sen. Laitoin pastan kypsymään, se oli 8 minuutin keittoajan vaativaa. Sillä välin ehdin silputa sipulin ja laittaa sen pannulle öljytilkkaan kypsymään. Kun sipuli oli mysiytynyt, lisäsin pekonisuikaleet pannulle, sekoittelin ja paistoin sen aikaa, että pekonin rasva irtosi ja tuli hieman rapeutta paloihin. Kumosin ne lautaselle paperiarkin päälle odottamaan. 

Sekoitin kupissa ranskankerman, keltuaiset, juustoraasteen ja pippurin tasaiseksi. Kun pasta oli kypsää, sekoitin reippaasti kastikkeen pastaan ja sen jälkeen pekoni-sipulisilpun. Annoksiin vielä päälle pippuria ja tuoretta basilikaa. Kastike tarttui mainiosti pastaan ja onni, etten laittanut suolaa muuten kuin pastankeittoveteen. Tykkäsimme kumpikin kovasti, korjaan: Alter egomme Severine ja Xavier tykkäsivät. 


Tour de Francen 15. etappi lähti Muretista ja päättyi Carcassonneen. Katsoimme etappia ateriaa hotkiessamme ja voittaja oli belgialainen Tim Wellens. Kokonaiskilpailun johdossa jatkaa edelleen Tadej Pogacar. Huomenna lepopäivä, kyllä kelpaa.

lauantai 19. heinäkuuta 2025

Kokkauspaussi

Tänään en ole tehnyt mitään ranskalaista ruokaa, sillä olemme jo satamassa odottamassa laivan lähtöä Suomeen. Ostimme valmiit salaattiannokset, jotka olivat oikein hyvät ja kiva juustokakkuannokset, joissa ei ollutkaan keksipohjaa, vaan pohjalla oli raparperisosetta. 

Huomenna ehkä teen jotain ranskalaista ruokaa päivälliseksi, riippuen siitä millaiset tunnelmat on kotiinpaluussa. Olemme olleet matkalla vähän yli kolme kuukautta ja aluksi menee muutama päivä kaiken tavaran järjestämisessä ja pyykkäämisessä.

Olemme katsoneet Tour de Francen etappia, joka on niitä joita sanotaan raateleviksi vuorietapeiksi. Sen voittajaksi ajoi Thymen Arensman ja Tadej Pogacar jatkaa keltapaidassa ja otti vielä muutaman sekunnin lisää etumatkaa Jonas Vingegaardiin. 

perjantai 18. heinäkuuta 2025

Ideoitten finaalissa – herne-porkkanasivuke pihvivartaille


Nyt alkaa olla tour-väsymystä ilmassa, johtuu siitä, että kolmen kuukauden reissu on lopuillaan,  mobilekokkaaminen alkaa tuntua rasittavalta, sää on todella kuuma ja muutenkin ideat ovat vähissä. Mutta Tour de France on kiinnostava, tykkään sen tilanteesta tosi paljon!

Tarkoitus oli tänään syödä pihviä, mutta ei pihvipihvinä, vaan vartaina ja sen lisäkkeeksi etsiskelin kasvissivuketta, johon tulisi herneitä, porkkanaa ja sipulia, sillä niitä oli varastoissani. Löysin jotain ohjeita ja soveltelin niitä sen verran laveasti, etten viittaan minnekään, vaan sanon vain, että tämä on omasta tai asiakkaan päästä. Käytin todella vähän aineksia ja silti  meinasi tulla liikaa. 

Herne-porkkanasivuke kahdelle

  • puolikas porkkana palasiksi leikattuna
  • 1 kevätsipuli viipaleina
  • 1,5 dl pakasteherneitä
  • 1 rkl voita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • (jotain tuoretta yrttiä, unohdin)
Monissa ranskalaisissa ohjeissa kauden kasviksia kypsennetään ja käytetään pannulla ottamassa makua voista ja yrteistä ja sen tapaisen sivukkeen tein meille. Kuumensin pannulla ensin voita ja öljyä ja kumosin sinne mukaan ensin porkkanapalat ja sipulit ja hetken päästä herneet. Maustoin suolalla ja pippurilla ja paistelin sen aikaa, että porkkana oli kypsää. Jotain tuoreyrttiä olisi tosiaan voinut laittaa, rakuunaa, persiljaa, basilikaa tai timjamia, niitä olisi ollut, mutta unohdin.

Söimme kasvissivukkeen pihvivartaiden ja kesäkurpitsa-fetavartaiden kanssa. Meillä oli pari pientä pihvipalaa, yhteensä noin 150 g. Leikkasin ne kummatkin kahdeksaan osaan ja marinoin niitä bulgogimarinadissa (korealaisvivahdetta) ja tökkäsin palat metallisiin varrastikkuihin, 8 palaa kumpaankin. Toisissa vartaissa oli kesäkurpitsaviipaleisiin (juustohöylällä tehtyihin) käärityttyjä pieniä fetapaloja, ne vartaat voitelin ennen grillaamista oliiviöljyn ja sitruunamehun seoksella, joka oli maustettu suolalla ja pippurilla. Molemmat vartaat grillasin Campingazin grillillä ja hyvin onnistui. 





Jälkiruokana meillä oli eilisen jäätelön loput kotimaisten mansikoiden ja vadelmien ja jääkahvin kera. 


Tour de Francessa oli tänään toinen henkilökohtainen aika-ajo, 11 km pitkä ylämäki. Eilen olimme varmoja, ettei kukaan lähde tälle etapille aika-ajopyörällä, mutta kylläpä lähti, esimerkiksi Jonas Vingegaard. Tadej Pogacar ajoi normimaantiepyörällä, mutta toki ylämäkeen sommitellulla välityksellä. Katsoimme etappia jonkun verran ruokatoimien ohessa ja vaikka se tuntuu aika epätodelliselta, niin Tadej oli nopein tänäänkin ja johtaa kokonaiskilpailua yhä topakammin. Hänen johtonsa toisena olevaan Jonas Vingegaardiin on vähän yli neljä minuuttia. Voi hyvät hyssykät!

torstai 17. heinäkuuta 2025

Pain Perdu – köyhät ritarit


Tänään en voinut enää vastustaa kiusausta ostaa silliä. Käykö jollekin muulle joskus niin? Olen himoinnut uusia perunoita ja silliä jo monta viikkoa ja tänään ruotsalaisessa kaupassa oli niin hyvät tarjoukset, että ostimme neljä pientä purkkia silliä. Olisimme ostaneet, vaikkei olisi ollut tarjoustakaan. Ehkei neljää, mutta kaksi ainakin. Perunat eivät olleet ihan varsinaisia uusia/varhaisperunoita, kunhan olivat perunoita Lidlistä eilen. Perunat olivat pikkuisia ja sillit ihania, tilliä ei ollut, mutta selvisimme ilmankin. Viimeiset oluetkin menivät tänään, oli kyllä kestävä olutlaatikko, ostettu joskus ennen pääsiäistä. 


Koska nyt on menossa Tour de France, piti meillä olla pöydässä jotain ranskalaistakin. Olimme ajatelleet, että nyt voisi ehkä avata samppanjan, jonka ostimme joskus reissun alussa jostain, pullo on ollut jääkaapissa ainakin 10 viikkoa. Tämä ei ole lomanloppujaisjuoma, emmehän ole lomalla, mutta reissunpäättäjäisjuoma? Vaikkei reissu päätykään vielä tänään. Samppanjan kanssa syötäväksi tein meille yhdet köyhät ritarit, sillä yhtään enempää ei hellepäivänä jaksanut. Oikaisin hieman köyhisten kanssa, sillä helle (+31°C) iltaseitsemältä ei enää houkuttanut suureen määrään lisäsyömistä sillien ja perunoitten päälle. 

Kaksi köyhää ritaria eli ranskalaisittain pain perdu

  • 2 viipaletta vaaleaa leipää
  • 1,5 dl maitoa
  • 1 tl sokeria
  • 0,5 tl kanelia
  • 2 rkl voita
  • mansikoita
  • vadelmia
  • Sia-vaniljajäätelöä
  • tuoretta minttua
Sekoitin maitoon sokerin ja kanelin laakealla lautasella. Yleensä tähän tulee myös kananmunaa, mutta jätin nyt pois, kun  maitoakin meni niin vähän, yksi kananmuna olisi voinut tehdä munakasmaisen maun köyhikseen. Sulatin puolet voista pannulla ja nostin maustettuun maitoon kastetut leipäpalat pannulle paistumaan. Kun alapuoli alkoi olla nätin värinen, sipaisin loput voista ritareitten päälipuolelle ja käänsin ne. Paistoin toistakin puolta hetkisen. Annoksiin asettelin köyhän ritarin päälle mansikoita ja vadelmia sekä pallon todella hyvää vaniljajäätelöä ja mobilemintun viimeiset isommat lehdet. 



Tour de Francen etappia katsoimme leirialueen wifillä (en enää ollenkaan ujostele käyttää wifiä, jos se sen jaksaa tehdä työnsä) viivästetysti, sillä välillä söimme päivällisen ja sitten tein jälkkärin ja söimme sen. Lopuksi katsoimme miten Tadej Pogacar taas voitti etapin ja otti keltapaidan päälleen. On se melkoinen ihme koko mies. Minulle kelpaa hyvin hänen hieno ajonsa, saa mennä tällä mallilla Pariisiin asti!

keskiviikko 16. heinäkuuta 2025

Campareissu1/2025 viikko 14

Viimeinen kokonainen reissuviikko alkoi Alankohollannista. 

Torstai 10.7.2025 päivä 92



Tältä päivältä ei ole paljon kuvia, koska suurimman osan ajasta istuimme autossa ja reitti kulki paljon motareita pitkin.


Nijmegenin kylteistä pitää aina ottaa kuva, koska poikamme oli siellä vaihdossa ja nimi on jäänyt niin hyvin mieleen. 


Lähdimme aamulla Luxemburgista, ajoimme jonkun aikaa siellä ja sitten menimme Belgiaan, josta menimme Saksaan ja ehkä vielä uudelleen Belgiaan ja Saksaan ennen saapumistamme Alankohollantiin. Voi olla, että toinen Belgia-käynti on vain mielikuvitustani.

Jouduimme kerran liikennehilloon, mutta se oli sellaista kevythilloa, ei kauheasti sokeria. Väitän yhä suuremmalla kokemuksen rintaäänellä, että ranskalaiset osaavat paremmin ajaa moottoriteillä kuin saksalaiset. Ranskiksilla ei ole niin suurta tarvetta ehtiä vielä muutaman ohitse, vaan ego kestää jo paremmissa ajoin asettua tietyökohdissa yhteen jonoon, vetoketjusta viis. Ei tarvitse kenenkään pysähtyä.

Meillä oli aikomus käydä Obelinkilla ja sinnehän me sitten menimme. En voi käsittää, että siellä menisi koko päivää ja pitäisi lounastaa ja ehkä päivällistääkin siellä (ja sitten haukkua ruokaa netissä). Noin tunnissa olimme ulkona ja saimme ostettua muutamia esineitä, joita olimme vaillakin. Joitakin piennippeleitä emme löytäneet emmekä herranjumala menneet keneltäkään kysymään.

Meillä oli varattuna Vreehorstin leirialueen reunalla olevasta matkaparkista paikka. Se on ollut aiemmin 8-10 auton paikka, nyt se on laajentunut 30 paikkaan ja kaikille on hienot laatoitukset ja sähkötolpat lähellä, netti toimii kuin unelma ja kaikkia leirialueen palveluita saa käyttää kuin omiaan.


Olimme täällä ensimmäisen kerran syksyllä 2022 ja silloin paikkoja oli tosiaan max kymmenen, vieressä oli aitaus jossa oli kenguruita (ihan tosi) ja paikka maksoi 20€/yö. Nyt maksaa 34 €, mutta kyllä minä tästä maksankin mukisematta. Nyt kenguruaitauksen tilalla on aurinkopaneelikenttä.
Varauksen voi tehdä netissä, maksaa ja ilmoittaa auton rekkarin. Kamera kuvaa rekkarin ja nostaa puomin, kun ajaa portille. Paikka on siis tämä: Camping Vreehorst

Perjantai 11.7.2025 päivä 93



Voi että miten pidimmekään Vreehorstin leirialueen camper parkista, se on just semmoinen paikka yöpyä, josta tykkäämme.

Siitä huolimatta lähdimme aamulla niin, että olimme Obelinkin ovella minuutti ennen avaamista, olemme melko kellontarkkoja ihmisiä.

Noilla seuduin muuten oli 2.7. paha myrsky, paljon puita kaatui ja tuli muitakin vahinkoja, joten leirialueelle oli kuljettava eri reittiä kuin tavallisesti, melkein keskustan kautta. Paljon erilaisia raivaustöitä oli edelleen menossa.
Obelinkilta oli tarkoitus osaa pari varaosaa spaosastoon ja ne löytyivätkin hyvin, kun otti silmän käteen ja katsoi (sekä purki puoli spata eilen illalla, että pääsi näkemään osat ja mikä siellä oli rikki, minä mitään purkanut, Antti purki).
Varaosien lisäksi ostimme 16 mikrokuituliinaa, 4 leikkuulautaa ja tiskivadin. Minut voi nyt kutsua siivousnyyttäreihin, on ainakin rätei tarpeeksi.
Ennen Alankohollannin hyvästelemistä kävimme lempparikaupassamme Jumbossa. Siellä oli hieno macaron-tiski, oikein törsäsimme neljään macaroniin. Niille oli niin hieno rasiakin, että oksat pois.


Ajomatkan Bremeniin oli arvioitu kestävän noin kolme tuntia, mutta viisihän siinä meni. Ensin oli paksuja liikennehilloja (paljon sokeria ja varmaan liivatettakin) moottoritiellä ja sitten vielä Bremenin kaupungissa.


Olen koittanut ottaa kuvia sirkusmainoksista, eivätkö Dinopark-mainokset kelpaakin samaan kategoriaan?


Yhden rakennuksen seinässä oli kivoja kasvis- ja marjakuvia. Tuossa kohden ruuhka oli vielä melkoinen.


Pian sen jälkeen pääsimme taas liikkeelle ja perille Bremenin Hanse Campingille, jossa olemme pari yötä WoMo-osastossa. WoMo-alue on tänään täynnä, onneksi meillä oli varaus.

Iltapäivän vietimme Tour de Francen ja perunasalaatin parissa. Postaus päivän ruoasta täällä.



Sähkö kuuluu hintaan, mutta tippiä saa jättää sähkömasiinaan.


Patonki ei ole enää yhtä hyvää kuin Ranskassa, mutta voita on sentään jäljellä.

Macaronit olivat hyviä, valitsimme mauiksi sitruunan, vadelman, veriappelsiinin ja jonkun jonka jo unohdin.


Huomenna kylille ratikalla. Olemme aina ennen olleet Bremenissä WoMossa keskustan lähellä, paitsi nyt keväällä olimme täällä leirialueella ensin ja sitten vielä Kuhhirten WoMolla. Se WoMo on oikein hyvä paikka, mutta siellä on aina stressiä sen kanssa, että millaisen paikan saa, miten siihen mahtuu ja miten siitä pääsee lähtöaamuna pois. Ja suihkut ja sähkö maksavat erikseen. Tällä leirialueella 23 € hintaan kuuluu sähkö ja suihku, mutta ilmaista nettiä ei ole, kuten WoMossa. Täällä ei ilmeisesti ole ollenkaan nettiä, tai ainakaan emme ole saaneet siitä tietoa.

Lauantai 12.7.2025 päivä 94



Kävimme aamupäivällä Bremenin keskustassa. Kävelimme ensin uliversiteetin (lue: yliopiston) kulmille pari kilometriä ja siitä ratikalla keskustaan. Yksittäinen lippu maksaa 3,60 € ja ne oli helppo ostaa ratikasta sisältä automaatista. Emme viitsineet ottaa selkoa paljonko päivälippu maksaa eikä kertalipusta ilmennyt kauanko se on voimassa.

Kävimme ostamassa uuden matkapäiväkirjan, onhan tämän hetkinen jo ainakin kolmasosaltaan täynnä. Löytyi myös MediaMarktista uusi pieni ultraäänipesuri, edellinen pikkukapistus päästi sinisehköä sähkösavua jokunen viikko sitten. Nyt siis löytyi uusi ja pääsimme taas pesemään silmälaseja (taas näkee hyvin), purentakiskoani ja hammasharjojamme. #kuihienooseon

Hienosta Aasia-kaupasta ostimme perusjuttuja, matkakimchiä, sojua ja pari olutta sekä pieniä söpösiä kissoja tai koiria (en oikein tiedä kumpia ne ovat), mutta ne ovat siis syömäpuikkojen lepuuttajia. Hyvin tärkeitä ostoksia!


Iltapäivän puolella A kävi pyörällä katsomassa tässä melko lähellä olevia katsomattomia kirkkoja ja muraaleja. Kirkot olivat enimmäkseen tuoreehkoja lähiökirkkoja, eivät kovinkaan kauniita, mutta muraaleja oli monenlaisia.





Tuossa yhdessä muraalisssa on ilmeisesti oleviaan tunnettuja muusikoita, mutta jos siinä Bowie, Turner ja Jackson niin neljättä en kyllä tunnista, ehkä joku germaaninen kuuluisuus.


Leirialueen camper park on tänään melkein täynnä taas, suurin osa on vaihtunut eilisestä. Huomenna matka jatkuu Lyypekkiin.

Sunnuntai 13.7.2025 päivä 95

Tänään oli viimeinen varsinainen ajopäivä Saksassa. Matkaa oli vain vähän alle 200 km ja siihen kaavailtu aika oli vähän päälle kaksi tuntia.

Lähdimme Bremenistä kymmenen maissa vetkuteltuamme niin kauan kuin inhimillisesti katsoen pystyimme. Aamusämpyläpussissa nimemme oli tänään Vinka, #closeenough


Saksassa on kuulema alkanut ainakin osassa maata juuri koululaisten lomat, jotka tuovat liikennettä motareille, mutta toisaalta sunnuntaina puuttuvat rekat melkein kokonaan.


Paljon olikin autoja suksiboksit katolla ja matkailuajoneuvoja menossa kumpaankin suuntaan. Osuimme pariin kevytstauhun. Jälkimmäinen ratkaisi sopivat aikataulun ylijäämäminuutit, ei tarvinnut odottaa leirialueelle pääsyä ollenkaan, vaan ajaa suoraan portilta sisälle alueelle.

Leirialueella oli vielä väljähköä saapuessamme, mutta nyt kuuden maissa on melkoisen täyttä ja lisää tulee autoja, pyöräilijöitä ja motoristeja tasaisena virtana. Meillä oli varaus ja se onkin tällä Lyypekin leirialueella ihan viisasta, tämä on hyvin suosittu paikka. Ja hyvä, ei ihan edullisin, mutta palvelut ovat mainiot.

Maanantai 14.7.2025 päivä 96



Sattuipa meille kiva sää viimeiselle Saksan päivälle, lämmintä joskin melko nilkeää keliä. Ei vettä pisaraakaan. Kävimme aamupäivällä kauppareissulla autolla, mitä emme yleensä koskaan tee leirialueelta erikseen. Nyt jätimme pöydän ja tuolit merkiksi, että paikka on varattu, vaikka kyllä se täällä olisi varattuna pysynyt merkkaamattakin.
CITTIn matkailuautojen parkkipaikka oli todella täynnä, saimme noin viimeisen paikan ja heti, kun liikahdimme poislähtiessä, oli vilkuttaja jo tulossa sille paikalle. Ostimme viimeiset kotiinvietävät ja täksi päiväksi aterian pääraaka-aineen. CITTIn aulassa oli valtava LEGO-näyttely, siinä oli kyllä saanut muutaman palikan asetella.

Lähettyvillä oli valmiiksi katsottuna kartalle muutamia kirkkoja ja muraaleja.






Pyörällä Antti pysähtyi moottoritien ylittävälle sillalle katsomaan maanantaista ruuhkaa ja lomakauden alkua, mutta sitä ei nyt kyllä näkynyt. Melko vähän oli liikennettä.


Caminomerkkejäkin näkyi taas.


Nyt tässä kokoilememme tavaroita laivamatkaa varten, kalusteet pitää kerätä, tavarat autossa sisällä laittaa sille mallille, että aamulla pääsee nopeasti liikkeelle. Haemme vähän evästä vielä sataman läheltä varhain aukeavasta REWEstä ja sitten varustaudumme pitkästymään ensin satamassa ja sitten laivalla matkalla Malmöön.

Tiistai 15.7.2025 päivä 97



Aamulla olimme leirialueen portilla samantien, kun se aukesi. Ajoimme sataman lähelle ruokakauppaan, siinä oli nätisti vierekkäin REWE, Aldi ja Lidl. Kävimme ostamassa evästä ja aamupalaa ennen satamaan ajamista.

Matkalla näkyi kirkko ja vesitorni.



Laivan lähtö oli kymmeneltä ja olipa se paljon miellyttävämpi kuin aamuyön lähtöaika.



Olimme laivassa jo pian yhdeksän jälkeen ja asetuimme istumaan sohvalle. Kestin melkein kolme varttia ja kävin ostamassa hytin, sillä kapealla liukkaalla tekonahkasohvalla ehdin jo tulla hulluksi. Koska emme olleet ostaneet ateriaa, onnittelin itseäni 46€ sijoittamisesta päiväuniin. Nukuinkin kaksi kertaa ja lopun ajan katsoin telkkaria.

Olimme perillä seitsemältä ja pääsimme laivasta ulos noin kuudentena. Ajoimme kiltisti jonossa ja ehdimme juuri kehua miten hyvät opasteet satama-alueella ovat, kun koko jono ajoi harhaan ja umpikujaan sataman nurkkaan. Opasauto tuli sitten hakemaan meidät ja myös turhaa ajaneet polkupyöräilijät. Yksi pieni exit-kyltti oli jäänyt näkemättä.
Tulimme Lomman leirialueelle noin 15 km päähän Malmöstä. Olimme täällä myös pari vuotta sitten. Olimme varanneet sähköttömän overnight-paikan, hyvä olikin olla varaus. Paikka on #complet.

Telkkarista näkyy kanavia ja ymmärrämme kieliä, mitä puhutaan. #kuihienooseon

Kohta yöunille ja huomenna kohti kotia muutamin mutkin.


Keskiviikko 16.7.2025 päivä 98



Tänään oli tarkoitus siirtyä pohti pohjoista ja halusimme kulkea meille uutta reittiä, Ruotsin itäreunaa. Kävimme ensin muutamassa ruokakaupassa ja tuli mukavan kotoinen olo, melkein oli kuin Suomen ruokakaupoissa. Kuvassa alla on vesitorni tuli jossain kiertoliittymässä aivan yllättäen näkyviin ja sain siitä kuvan, jossa se näkyy melkein kokonaan. Aina kun kiireessä koittaa avata kameran, tulee tökkineeksi auki laskimen tai nettipankin.

Seuraavasas kuvassa on uusi Hölö & Mörkö, voiko muuta sanoa?


Ajoimme iltapäivän alussa Ölandin saarelle, jolla emme ole koskaan ennen käyneet. Sinne vie noin 10 km pituinen silta ja taisi olla niin, ettei se maksa mitään. Tai jos maksaa, niin lasku tulee perässä. Ölandin saari on aika kapea, jolla on mittaa noin 150 km ja leveyttä on max 20 km. Saarella luvattiin olevan todalla paljon kirkkoja ja niitä me katsoimme niin paljon kuin ehdimme. Saaren länsirannikko on turistinen, siellä on paljon leirintäalueita ja etenkin sillan pielestä pohjoiseen liikenne oli aivan tolkutonta. Poistuimme nopeasti ja siirryimme itärannikolle, jolla ei ole samanlaisia hiekkarantoja kuin länsirannalla. Niinpä liikennekin väheni ehkä kymmenesosaan.
Kävimme monessa kirkossa, jotka äkkiseltään näyttävät aika samalta, mutta oli niissä eroja, melkein kaikkiin pääsi sisälle. Yksi oli kokonaan vaan kiinni, yksi remontissa ja yhden piti olla jo kiinni, mutta vielä pääsi kurkkaamaan sisälle.

Jokaisen hautausmaalla oli kastelukannuja, olin aivan haltioissani siitä.
Erilaisia yksityiskohtia ulkona hautausmailla, muureilla ja porteissa oli vaikka kuinka, samoin jotenkin samanlaisissa sisätiloissa, jotka kumminkin olivat erilaisia.
Virsukirjoja (lue:virsikirjoja) oli runsaasti katsottavissa.
Kun saimme kirkoista tarpeeksemme, tulimme leirialueelle, jonne meillä oli varaus. Viimeinen kilometri oli jaettua tietä lampaiden ja pässien kanssa.


Tähän päättyi neljästoista CampaReissun viikko ja jäljellä on enää muutama päivä.