torstai 23. elokuuta 2018

Saarenmaalta mantereelle, kartanokierroksen osa 4

Minilomanen jatkui matkalla Saarenmaalta takaisin mantereelle ja siellä Pärnuun. Lähdimme melko aikaisin liikkeelle hotellimme mukavan aamiaisen jälkeen ja aloitimme bongauksen Kastin kartanosta. Sitä on rakennettu 1700-luvulta aina 1900-luvulle asti, nyt se on aivan raunioina. Löysin kuvia siitä, miltä Kasti on näyttänyt vuonna 1973. Pihapiirissä oli ikivanhoja omenapuita ja puisto vielä jotenkuten hahmotettavissa. Kartanon viimeinen saksalainen omistajasuku oli nimeltään von Buxhövden. 





















Ilpla-niminen kartano jäi pikaisen kurkkauksen varaan, sillä se oli hyvin yksityisen oloinen ja sen pihalla juoksenteli koira, jonka kanssa emme halunneet tehdä tuttavuutta lähemmin. En oikein löytänyt tietojakaan Ilplasta. Rakennus lienee 1700-luvulta. Se jäi hieman mysteerikartanoksi. 


Kolmas kohde oli sitten varsinainen kärpäspyydys. Pihtlaa (Pichtendahl) etsimme hyvän aikaa, löysimme viimein perille nykyisen suuren maatilan navettojen tai tallien läheiseen pusikkoon, josta rauniot pilkistivät ja kärpästen surinaa oli korvissa kuin Sinuhella ikään. Kävimme katsomassa pensaiden ja puiden välistä pilkottavaa punaista talon päätyä. Vielä pari vuotta sitten otetuissa kuvissa pöheikköä ei ollut juurikaan kartanon raunioiden ympärillä ja vielä kymmenkunta vuotta sitten punaisen kiviosan molemmin puolin oli puiset sivurakennukset, nyt niistä ei ole jäljellä enää mitään. Kartano oli peräjälkeen monen suvun omistuksessa, viimeinen omistaja ennen maareformia oli nimeltään Albert Schlup, joka toimi juustoalalla. Mietin, että sanoisinko hän juustotehtailijaksi, mutta ei sekään oikein kuulosta oikealta, saksaksi sana on Käsefabrikant. Vuoden 2004 kartanokirjassamme sanotaan, että nykyiset omistajat asuvat Sveitsissä. Eivät taida käydä Saarenmaan tiluksillaan kovin usein. 





Tõllusten kartano oli saksalaiselta nimeltään Töllist ja senkin ehti omistaa moni von-alkuinen suku, viimeisenä von Sengbusch. 1820-luvulla rakennettu taloa remontoidaan parhaillaan. Tässäkin talossa on rumat kattopahkat, joita ei ole vielä vuodelta 2001 olevassa kuvassa, jonka näkee täältä. Tõlluste on toiminut kouluna viime vuosisadalla, kuten monet muutkin kartanot. Löysin tiedon, että vuonna 2014 sen osti venäläinen kosmetiikkayritys, mutta vieläkö se omistaa paikan, sitä en tiedä. Koitin ymmärtää paikallislehden keskustelupalstan kommentteja uutisesta, mutta en ihan päässyt selville pitivätkö lukijat uutta omistajatahoa hyvänä vai huonona. Samanlaiselta jankkauselta keskustelu vaikutti kuin meikäläisten lehtien kommenttiosioissa. Joku tietää aina paremmin kuin muut. 

Sivurakennusten kerrottiin kirjassamme olevan jopa mielenkiintoisemmat kuin päärakennuksen, mutta emme tulleet huomanneeksi niistä toista, vain tämän.

Seuraavaksi ajelimme katsomaan Laimjalan kartanoa. Sen klassista tyyliä edustava päärakennus on noin vuodelta 1800 ja siellä ovat asustaneet mm. von Sassen suku. Mikäli ymmärsin oikein Suomessa Perniössä sijaitseva Melkkilän kartano on kuulunut samalle suvulle jossain vaiheessa. Nykyään Laimjalassa on kunnan toimintoja. Ovenpielessä olevassa kyltissä luki teenuskeskus, joka tarkoittaa palvelukeskusta. Sivurakennus oli melkoisen huonossa kunnossa. 






Otin kartanoa pääsimme katsomaan vain portin takaa. Se on nykyisin yksityisomistuksessa ja ilmeisesti siellä on kyllä majoitustoimintaa, kuten kotisivulla kerrotaan. Hiljaiselta siellä näytti. Linkistä voi lukea paikan historiasta, sekin on ollut monenlaisessa käytössä viime vuosisadalla. Viimeinen omistajasuku ennen maareformia oli nimeltään von Aderkas. 



Kun olimme jo jatkaneet matkaa kartanolta, huomasimme muutaman kilometrin päässä hautausmaan reunalla kauniin vaaleanpunaisen rakennuksen, jota pysähdyimme katsomaan. Otimme kuvan siitä ja myöhemmin varmistui, että se oli Aderkasin suvun kappeli. Tai mitähän sanaa tässä pitäisi käyttää, oliko kyse hautakammiosta, vai kappelista? Viron kielen sana kabel tarkoittaa kääntäjän mukaan kappelia. 



Tumala ei ollut kovin vaikuttava kartano nykyasussaan, se on kuulunut Stackelbergin suvulle ja viime vuosisadalla siellä oli koulu. Katon puhkaisevat ikkunahökötykset kuuluvat kouluvaiheeseen, rakennus itsessään on barokkityyliä. Jotain EU:n rahoittamaa restaurointia kartanon puistossa on ilmeisesti tehty joitakin vuosia sitten, muttei se ole tainnut saada jatkoa, eikä tuloksia oikein näkynyt missään tällä erää. 



Jätimme sitten Saarenmaan taaksemme ja ajoimme kannastietä Muhun saarelle. Ennen kuin menimme lautalla mantereelle, kävimme vielä katsomassa Pädasten kartanoa (Peddast). Sen päärakennus on uusgoottilaista tyyliä ja valmistunut vuonna 1875. Kartanon mailla on monta muutakin näyttävää rakennusta ja se on yksi harvoista kartanoista, jotka ovat todellakin meren rannassa. Sen omistajina ovat olleet jo tässäkin postauksessa mainitut Aderkasit ja von Buxhövdenit. Vuoden 1919 jälkeen kartanossa oli monenlaista toimintaa, esimerkiksi vanhainkoti, se on ollut armeijan tiloina ja kalateollisuuden käytössä. Vuoden 1996 jälkeen se on kokenut uuden tulemisen boutiquehotellina ja hienona ravintolana, siellä voisi syödä mitä hienoiten ja ottaa monenlaista hoitoa ja pamperointia, kuten tältä kotisivulta ilmenee. 



Kyllä täälläkin maalipurkille olisi käyttöä.


Mantereelle pääsy kävi kuin elokuvissa. Emme olleet tarkoituksella katsoneet aikataulua, sillä lauttoja meni vielä tässä vaiheessa kesää tosi tiuhaan. Ajoimme satamaan, suoraan lippuluukulle ja lautalle. Samalla minuutilla auton perästä ajoramppi nousi ylös ja lautta lähti liikkeelle. Puolen tunnin matkan aikana oli mukava taas syödä virolaiset jäätelöt. 


Matkalla Virtsun satamasta Pärnuun kävimme katsomassa vielä aika monta kartanoa. Ensin etsimme, missä olisi Virtsun kartano, kirjassamme siitä oli vain nimi mainittuna ja menimme karttamerkin mukaan. Kartanoa ei ollut olemassa enää 101 vuoteen, mutta tästä klikkaamalla pääsee katsomaan millainen puutalo se on ollut. Nyt on jäljellä enää kartanon muurin portti ja tallirakennus. Päärakennus tuhoutui tarkoituksella sytytetyssä tulipalossa vuonna 1917.





Puhtu on yksi niistä kartanoista, joita emme menneet katsomaan liian läheltä, sillä sen pihalla liehui pyykkiä kuivumassa ja siellä oli hyvin yksityinen tunnelma. Puhtusta en löytänyt oikein mitään tietoa, enkä ole ihan varma, että näkemämme talo oli varsinainen kartano, vai oliko Puhtu aikoinaan puinen suurempi rakennus. 


Vatla (Wattel) on varhaisklassista tyyliä edustava kartano, joka toimii nykyään kouluna. Sen viimeinen omistajasuku ennen vuotta 1919 oli von Maydell. 






Ihastuimme kartanoa vastapäätä olleisiin kaareviin tallirakennuksiin, mutta sain selville niiden olevan paljon myöhempää tekoa, 1950- ja 1990-luvuilta, vanhojen rakennusten kopioita. 




Illuste on kartanoista uusimpia, se on valmistunut vuonna 1912 ja edustaa Heimat-tyyliä. Sekin kuului jo mainitulle von Maydellin suvulle. Linkistä näet, miltä talo on näyttänyt vuonna 1999, eikä sitä enää nykyasussa enää tunnistaisi kartanoksi, eikä hieman yli satavuotiaaksi taloksi. Tämän kartanon kohdalla ei voi kyllä sanoa, että onpa hienosti entistetty. 


Paatsalua jouduimme hieman etsiskelemään, mutta löytyihän se lopulta. Se on kuulunut myös samoille omistajille, von Maydelleille. Kartanon päärakennus on peräisin 1800-luvulta, mutta enempää tietoa en siitä saanut kaivettua, eikä se ollut kaikkein kauneimpia näkemistämme kartanoista. Nytkin piti oikein rapsuttaa päätä, että muistaisin mikä paikka se olikaan ja mikä kuva liittyy siihen. 



Uue-Varbla (Neu-Werbel) on nykyään jonkunsortin paikallismuseo ja piipahdimme sen pihassa vain pikimmiten. Rakennus on aivan 1800-luvun alusta ja sen omistajasuvun nimi oli tuolloin von Nascakin, nimi johon en ole aiemmin törmännyt. 



















Lähestyimme jo Pärnua ja jäljellä oli enää pari kartanoa. Niistä ensimmäinen oli Tõstamaa (Testama). Se on myös varhaisklassista tyyliä alunperin, mutta nykyasu suurimmaksi osaksi on 1870-luvun mukainen. Siellä toimii sekä koulu, että hostelli. Vastapäätä komeaa kartanoa on yhtä komea tallirakennus. 



























Päivän viidestoista kartano oli se, mikä jäi parhaiten mieleen. Kyseessä oli melko lähellä Pärnua sijaitseva Pootsi (Poodis). Senkin omistajaluettelossa ovat von Maydellit. Nyt sitä tarkemmin tutkiessani joudun hieman pettymään, sillä en tajunnut  tuolloin kartanon ulkomuodon runnelluksi. Se toimi kouluna viime vuosisadalla ja siihen rakennettiin toinen kerros 1960-luvulla. Olisihan se pitänyt katon ja toisen kerroksen ikkunoiden muodosta ymmärtää. Lainaan tähän nyt omin luvin kuvan kartanosta, tältä se saisi mieluusti vieläkin näyttää.


Ja tämmöinen se on nyt. 



Nyt siellä on menossa nykyisten omistajan masinoima mittava remontti ja osuimme pihaan yhtä aikaa kuin paikan isäntä. Hän kysyi haluaisimmeko nähdä kartanoa sisältä ja kyllähän me halusimme. Ensimmäinen kerros on kuulema vasta valmistunut ja saimme pienen kierroksen suurissa huoneissa. On siinä lääniä. Isäntä kertoi ostaneensa kalusteita suomalaisista huutokaupoista. Kellarin pitkiin käytäviin kurkistimme myös ja olimmepa niin höveleitä, että ostimme puheliaan isännän myymää marjaviiniäkin. Tuo paloauto oli kuulema pihassa sen takia, että sen nosturilla saadaan takapihalla olevaan suureen kuuseen jouluksi valot. 




Majoituimme taas kerran Pärnussa Rannahotelliin, sillä pidämme siitä niin paljon. Olemme onnistuneet saamaan huoneen aina aika edulliseen hintaan. Nyt maksoin vähän enemmän merinäköalasta ja kuvittelin sen tarkoittavan automaattisesti myös parveketta, kuten edelliskerralla talvella. Nyt huone oli suurempi kuin silloin, mutta parveketta ei sitten ollutkaan. Huone oli melkoisen kuuma, mutta jalallinen tuuletin piti ilmaa kuitenkin sen verran liikkeessä, ettei ollut liian tukalaa. Illalla menimme syömään ensimmäistä kertaa hotellin ravintolaan, mutta siitä lisää seuraavassa minilomaspostauksessa. Jäljellä on vielä yksi kartanopäivä ja Tallinnan osuus. 



Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidan Poissa kotoa-välilehdelle, jonne kerään reissuaiheisia postauksiamme. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti