keskiviikko 1. elokuuta 2018

Teriyakilohi ja rapea salaatti upean tamperelaisen tapaan


Viime aikoina lemppariblogeissa on tehty niin hyvää ruokaa, että minun on ollut aivan pakko apinoida heidän ohjeitaan nopeassa tahdissa. Johanna teki sopivasti tomaattisalaattia ranskalaisen ruoan tarpeeseeni, Hannele postasi niin ihastuttavan galetten, että minä tein myös. Toissapäivänä tein Minnan neuvoin parmesanperunoita, eilen söimme mansikkaista halloumisalaattia Annen postausta mukaellen. Tälle tuli jatkoa tänään, kun Janica postasi teriyakilohta ja salaattia. Vaikka ruokahalu on edelleen hukuksissa, tämä ohje houkutti niin paljon, että toteutin sen parhaani mukaan tänään. Janica oli tehnyt ruokaa vähän useammalle, minä tein kahdelle ja aika sopivasti teinkin. 


Teriyakilohi 

  • 300 g kirjolohta ( fileen häntäpää, joita tahtoo kaupan kalatiskiin kinostua)

Marinointikastike lohelle

  • loraus soijakastike
  • 1 rkl muscovadosokeria
  • 1 rkl riisiviinietikkaa
  • 1 rkl miriniä
  • palanen inkivääriä raastettuna
  • 1 iso valkosipulinkynsi raastettuna

Sekoita pienessä kattilassa kastikkeen ainekset ja keittele kastiketta noin viisi minuuttia, sekoita koko ajan, ettei kastike pala pohjaan. Kaada hieman kokoonkeittynyt kastike sen kokoiseen vuokaan, mihin kalapalasi sopivasti mahtuu. Tarkista kalapala, poista ruodot, jos niitä on ja jos on ylimääräistä rasvaa, leikkele nekin pois. Nosta kalapala vuokaan ensin nahkapuoli alaspäin ja sitten käännä se nahkapuoli päällepäin. Marinoi kalaa mielellään ainakin tunti, meillä oli vähän kiire mukamas, joten kala oli marinadissa vain puolisin tuntia. 

Kun on aika kypsentää kala, grillaa se muutama minuutti  puoleltaan, tai kuten minä, paista pannulla oliiviöljyssä ensin nahkapuoli alaspäin kolmisen minuuttia ja sitten toista puoli pari minuuttia. Jos lohifileesi on paksumman puoleinen, paista pitempään. Uunissakin tämän voi tehdä, 200 astetta ja 15-20 minuuttia. 

Rapea salaatti reippaalla minttutvistillä

  • 2 porkkanaa
  • 2 uuden sadon sipulia
  • 1 pieni kurkku
  • kourallinen salaatinlehtiä
  • paljon minttua
  • seesaminsiemeniä

Kastike

  • puolikkaan limen mehu
  • 2 rkl muscovadosokeria
  • 3 rkl vettä
Kiehauta ensin kastikkeen aineksia sen verran, että sokeri liukenee nesteeseen. Jätä jäähtymään. Leikkaa porkkana tikuiksi ja sipuli viipaleiksi. Jätä sipulinvarret talteen. Sekoita porkkanat ja sipulit kastikkeeseen ja jätä marinoitumaan mielellään ainakin tunniksi. Meillä oli aikaa noin kolme varttia, joka sekin riitti aika hyvin. 

Revi salaatin- ja mintunlehdet pienemmiksi paloiksi ja leikkaa sipulinvarret ohuiksi viipaleiksi. Halkaise kurkku ja raaputa pikkulusikalla keskustan siemenet pois. Leikkaa kurkku tikuiksi. Kun on aika syödä, sekoita kulhossa kurkkutikut ja salaatin- ja mintunlehdet sekaisin. Yhdistä mukaan valutetut marinoidut porkkanat ja sipulit. Säästä marinointikastiketta ja lisää sitä hieman mukaan, jos salaatti vaikuttaa kuivalla. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.

Janican kuvissa oli vielä houkuttavan näköisiä porkkanoita ja minä sommittelin samantapaisia.

Porkkanat kahdelle

  • 2 uuden sadon porkkanaa 
  • nokare voita
  • 1 rkl hunajaa
  • tuoretta timjamia
  • suolaa ja pippuria
Leikkaa porkkanat pitkittäin halki, jätä vähän naattia, se näyttää lautasella kivalta. Sulata pannulla vähän voita ja lisää mukaan hunajaa ja timjamia. Laita porkkananpuolikkaat pannulle kypsymään. Kääntele välillä, kunnes porkkanoilla on kaunis paistopinta. Pientä puruvaraa saa jäädä. Mausta suolalla ja pippurilla. Tämä oli aivan suloinen ateria hikikuumaan keskiviikkoon. Käytin puoli tuntia keittiössä ja sitten saman verran syömiseen. Kiitos Janica ideasta!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti