sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Key Lime Pie


Isänpäiväkakkuna meillä oli ensimmäistä kertaa leipomani limettipiiras, Key Lime Pie. Koska en ollut koskaan sellaista syönyt, en myöskään osaa sanoa kuinka autenttinen käyttämäni ohje oli. Otin neuvot piiraaseen  Maku.fi-sivulta. Sen tiedän, että meikäläisistä kaupoista ei saa sellaisia limettejä, joita Floridassa piiraaseen käytetään, mutta en antanut sen seikan estää. Piiraan rakenne onnistui mainiosti, maku vain oli todella ätläkän makea, vaikka jätin jo pois vaniljasokerin. Kun ohjeessa on purkki kondensoitua maitoa, ei voine odottaakaan kovin raikasta lopputulosta. Aikuiseen makuun saimme juuri ja juuri leikattua riittävän pienet palaset, teinit urheasti ottivat toisenkin palan.

12 kommenttia:

  1. Olen kerran tekaissut tämän piiraan ja kyllähän siitä makea tuli. Taisi ihmeen pieni piiras riittä yllättävän suurelle joukkiolle syöjiä.

    Ohjeita lienee useita. Enemmän limeä niin oisko kivempi?

    VastaaPoista
  2. Vielä kommenttina, että mulla taisi olla 1 lime enempi ja vähän kuortakin. Samoin mun pohjaohjeessa ei ole sokeria... Ei ehkä muuta tilannetta ihan hirveästi mutta voi toki olla jossain määrin erilainen lopputulos makeuden suhteen.

    VastaaPoista
  3. Tämä on yksi minun teen joskus sitten listallani. Pitääkin tarkkailla tuota makeusastetta jo tekiessä, koska en ole mikään supermakean ystävä.

    VastaaPoista
  4. Key Lime pie on yksi suosikkipiirakoistani ja ihastus siihen syntyi asuessani Miamissa.Olen tehnyt sitä tavallisena,vegaanina ja raakana,ja aina se on yhtä hyvää,tosin olen nykyään päässyt sen verran hyvin eroon makean himosta,että tuo varsinainen piirakka olisi vähän liian makea makuuni.Tykkään kun siinä tuntuu hieman limen kirpeä maku.

    VastaaPoista
  5. Mä olen tehnyt lime-piirakkaa ranskalaisen sitruunapiirakan ohjeellamme. Sokeria siihenkin tulee paljon, mutta sitruunan mehusta ja erityisesti kuoresta tulee niin paljon happoa, että hapon ja makeuden yhdistelmä on mielestäni huikea, sitruunaisuus voittaa makeuden (oi oi kun rupesi tekemään mieli tuota piirakkaa...).
    Teen pohjan enemmin jollain ranskalaisten piirakkapohjaohjeella, keksimurupohjat tahtovat tökkiä sekä makunsa, rasvaisen tuntumansa että rakenteensa takia.

    VastaaPoista
  6. En tiedä vaikuttaako makeuteen, mun käyttämässä ohjeessa ei täytettä paisteta ollenkaan??

    VastaaPoista
  7. Kiitos kaikille kommenteistanne ja vinkeistänne! Limetit, joita minulla oli käytettävissäni, luopuivat melko kitsaasti mehustaan. Lisämehu kyllä olisi ollut paikallaan. Samoin pohjan sokerilusikalliset olivat varmaan turhia, elleivät sitten yhdessä voin kanssa olleet auttamassa pohjan koossapysymistä. Haluan kyllä kokeilla vielä uudelleen, en ihan heti tosin:)

    VastaaPoista
  8. Hei Campasimpukka, jos vielä kokeilet key lime piet...ä ...paita... piirakkaa :) uudemman kerran, niin tsekkaahan Stokkan ohje. Minä olen pari kertaa tehnyt sillä ja mielestäni kirpakkuuden ja sokerin suhde oli hyvä. Minen kyllä tehnyt marenkia päälle, kuten siinä ohjeessa vihjattiin maholliseksi.

    VastaaPoista
  9. Kotiharmi: minäkään en oikein tykkää sitä pikapaistetusta marengista, se ei oikein kestä seuraavaan päivään, eikä näitä virityksiä saata samantien syödä kokonaan:) Mutta muuten kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  10. Minun piirakka-ohjeessa tehdään pohja itse pelkästä jauhosta, rasvasta ja suolasta. Samoin täytteeseen tulee enemmän limeä, ja mehun määrä ilmoitetaan kupeissa, joten aina saa saman kirpeyden. Minä tykästyin tähän jenkeissä, ihan samaan en ole päässyt täällä.

    VastaaPoista
  11. Joskus kauan sitten söin Key Westissä tuota piirakkaa ja se oli kyllä taivaallisen makuista. Päällä oli paksu kerros kermavaahtoa, joka ei kuitenkaan maistunut siltä itteltään, ehkä se oli jotain ameriikan ihmettä ;).

    Hyllystä löytyy autenttinen Key Lime cooking kirja. Sieltä varmaan löytyisi ohje piirakkaankin. Haluatko toimia koekokkina, jos laitan reseptin tulemaan? :)

    VastaaPoista
  12. Marja: kyllä vaan, mielelläni kokeilisin!

    VastaaPoista