sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Lohipatee aattoaamiaiselle

Kokit ja Potit-blogi on aivan ensimmäisiä blogeja, joita olen koskaan alkanut lukea, Hannele on myös ensimmäisiä blogaaneja, joita tapasin aivan oikeasti ensimmäisenä blogaanikesänäni Oulussa. Hannelella on ollut monena vuonna mukava joulukalenteri blogissaan ja tänä vuonna se on ollut pullollaan erityisen hyviä ohjeita. Ihastuin etenkin lohipateen ohjeeseen. Sepä onkin sitten Hannan soppa-blogin Hannan vierailupostaus. Hänetkin olen tavannut monta kertaa, on ilo tuntea Suomen parhaita blogaaneja!

Tein eilen lohipateeta meidän joulupöytäämme. Se oli sopiva keittiöpuuha ennen iltapäiväistä työvuoroa. Purkitin herkun muutamaan pieneen purnukkaan ja söimme sitä tänään aamiaisella. Tein ohjeen kaksinkertaisena, mutta laitan alle ohjeen, kuten Hanna on sen kirjannut vieraskynäpostaukseen. 

Lohipatee

  • 150 g lohta
  • suolaa
  • 25+25 g voita
  • 1 sitruuna
  • 50 g ranskankermaa
  • 75 g lämminsavulohta
  • roseepippureita (käytin mustapippuria, koska roseepippureita ei löytynytkään)
  • (tilliä)
  • (2 rkl limoncelloa)
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja siivoa lohifileepalasta rasvoja ja mahdolliset ruodot pois. Raasta sitruunasta kuori ja jätä raaste odottamaan.  Ripottele kalan pinnalle suolaa ja asettele päälle muutama ohut sitruunaviipale ja puolet voista nokareina. Kääri kala ensin leivinpaperiin ja sitten paketti folioon. Paista kalaa uunissa noin 15-20 minuuttia. Ota paketti uunista ja anna sen jäähtyä. 


Avaa paketti kulhon yläpuolella ja valuta voinen neste kulhoon. Irrota kala nahkasta ja poista harmaa rasva nahan alta. Pieni kala silpuksi ja sekoita sulaneeseen voihin. Yhdistä mukaan savulohi silppuna, sitruunankuoriraaste, ranskankerma ja tilli. Minulla oli ostettuna tillinippu, joka oli juuri kuolemaisillaan, joten käytin sen pois, vaikkei alkuperäisohjeessa tilliä ollutkaan. Lisäsin myös seokseen hieman limoncelloa, koska minä voin. Maustoin pateemassaa lisää suolalla ja pippurilla. Harmitti, ettei meillä ollutkaan roseepippureita. Kun patee oli sopivan makuista, lusikoin sen pieniin purkkeihin, asetin pateen pinnalle ohuen sitruunaviipaleen ja lurittelin päälle ohuelti kirkastettua voita, tuo toinen 25 g ohjeesta. Mainio ohje, helppo ja maistuva!


4 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa, pitänee joskus kokeilla, mutta nyt ei voi enää ostaa lohta, sillä meillä on tänään kaupat kiinni paitsi yksi iso marketti keskustassa "lakkoilee" ja on auki. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
  2. Kivaa, kun kokkailit tätä :)
    Ihanaa joulun jälkeistä aikaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein hyvä ohje! Kiitos samoin sinne, tänään on vuorossa sous vide-kalkkunaa tiedossa ja jotain ylijääneestä porkkanasoseesta. :)

      Poista