torstai 21. joulukuuta 2017

Vaativa pastaprojekti


Tiedättehän tunteen, kun on kaatanut pastaa keitinveteen (luonnollisesti summamutikkamitalla) ja alkaa tuntua, että nyt sitä on liian vähän? Sivumaun Janikin siitä mainitsi jossain somessaan. Ja kuinka usein sitä todellisuudessa olisi liian vähän? Yleensä sitä tulee vielä lisäänneeksi pikkuhetken jälkeen ja lopulta kypsää pastaa on aina vähän liikaa, puhumattakaan siitä, että pasta kypsyy hieman epätasaisesti, kun sitä lisätään kesken keittämisen. Seuraus on tämä: kaappeihin kertyy pastapakkauksia, joissa on liian vähän kahdelle yhteen ateriaan, joten tulee avanneeksi taas yhden uuden pastapakkauksen. 

Nyt olen jonkun aikaa kieltänyt itseäni avaamasta uusia pastapakkauksia, ennen kuin kaikki loppujenloput ja pikkumäärät on käytetty pois tavalla tai toisella. Eilen en löytänyt yhtään pussin tai pahvirasian pohjallista, joten saatoin avata uuden pastapaketin. Se oli ruotsalainen lapsia kosiskeleva autokuviopasta, jonka paino oli 400 g. Koitin ottaa siitä autolleen 200 g, mutta luulen taas pistäneeni kierteen käyntiin.

Keskiviikkoiseen broileripastaan otin vinkkejä täältä, vaikkei meillä ollutkaan Asiago-juustoa. Ohjeen hyvä puoli oli se, että siihen sai käytettyä muutaman jääkaapissa lymyilleen aurinkokuivatun tomaatin ja pussinpohjan pinaattia. Koska ohje huusi juustoa, pääsi mukaan purkillinen pieniä mozzarellapalloja ja leikimme, että ne ovat Asiagoa. Eiväthän ne ole, kertoo wikipedia, muttei se niin tarkkaa ole. Tämä ruoka valmistui nopeasti, alle puolessa tunnissa. Ohjeesta poiketen marinoin broileripaloja hetkisen, sen aikaa kuin sipuli ja aurinkokuivattu tomaatti lämmittelivät pannulla. 


 Broileripasta väärällä juustolla

  • 200 g pastaa 
  • vettä ja suolaa pastan keittämiseen 
  • 2 kevätsipulia 
  • 3 palaa aurinkokuivattua tomaattia pienemmiksi biiteiksi leikattuna
  • 200 g broilerin sisäfileitä paloiksi leikattuna
  • puolikkaan sitruunan mehu (koska toista puolta ei ollut enää)
  • 1 rkl oliivivöljyä
  • suolaa ja pippuria
  • ripaus paprikajauhetta
  • 5 chilihiutaletta (no ei vaiskaan, muutama oman chilimaun mukaan)
  • oliiviöljyä ja voita paistamiseen
  • 1dl kermaa
  • 1 rasia pieniä mozzarellapalloja (noin 10-12 kpl)
  • kourallinen tuoretta pinaattia
Kuumensin veden kiehuvaksi ja suolasin sen reippaasti. Pilkoin sipulin ja aurinkokuivatut tomaatit ja pehmittelin niitä pannulla tilkassa oliiviöljyä. Sekoitin oliiviöljystä, sitruunamehusta, suolasta, pippurista, chilihiutaleista ja paprikajauheesta marinadintapaisen, jossa pyörittelin broileripaloja. 

Kun sipuli ja tomaatti olivat ottaneet toisistaan mittaa hetkisen, siirsin ne erätauolle lautaselle ja lisäsin pannulle hieman voita. Paistoin broileripalojen pintoja tuokion ja palautin sipulit ja tomaatit pannulle. Kaadoin mukaan kerman. 

Keitin pastat kypsäksi (keittoaika pakkauksen mukaan 5-7 minuuttia), vannon etten lisännyt pastaa kuin korkeintaan pari autoa kiehumisen alussa. Pastan kypsymisen aikana broileripalat ehtivät kypsyä kokonaan ja kastike saota mukavasti. Suolaa se ei tarvinnut lisää, mutta pippuria kyllä. Kaadoin kypsän pastan vadille, kaadoin päälle kastikkeen ja sekoitin. Kippasin pinnalle mozzarellapallot ja pinaatit ja sekoitin lisää. Kelpoisa pikaruoka. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti