maanantai 12. syyskuuta 2022

Ähäkutti-pannukakkua kaasugrillissä


Paistoin jokunen päivä sitten kaalikääryleitä paksupohjaisessa kasarissa sähkönsäästösyistä ja kokeilunhalusta kaasugrillissä ja se onnistui ihan hyvin. Silloin kasari oli suoraan grillin parilan päällä ja loppua kohden kaalikääryleiden pohjat alkoivat saada hieman liikaa lämpöä ja hyvä kastike ehti melkein kuivua pois. Mittasin lämpöä irrallisella uunimittarilla, sillä se näyttää toivoakseni tarkemmin kuin grillin kannen viitteellinen mittari. Grillin sisällä olevan mittarin näyttäessä 200 astetta, näyttää kannen mittari noin 240-250 astetta. Kumpi lienee oikeammassa, en osaa heti sanoa. 



Meillä on menossa jääkaapin tyhjennys ja viikonlopun perhepäivällisten jäljiltä oli maitoa yllin kyllin. Laitoin yhden purkillisen loput pannukakkutaikinaan. Sähkö maksaa taas juuri nyt paljon, joten kokeilin pannukakun paistamista kaasugrillin kuvun alla. Nyt oli käytössä pieni lisäviritys, asetettelin jostain tähteeksi jääneistä alumiinirimoista korotuksen, joten uunivuoan ja parilan väliin jäi pieni ilmarako. 


Laitoin nelipolttimoisen grillin kaksi poltinta kuumentumaan sileän parilan alla ja asetin lämpömittarin siihen ylipuolelle ritilälle. Nostin neljä alumiinirimaa parilan päälle odottamaan vuokaa. "Uunin" kuumetessa aluksi low-asetuksella nousi lämpötila noin 150 asteeseen sinä aikana, kun sekoitin taikinan. Laitoin uunivuoan alumiinikehikon päälle ja vuokaan ison nokareen voita sulamaan. Sitten grillin kansi taas alas ja vuoka sai lämmetä ja voi sulaa. Lisäsin hieman tehoa, mutten aivan high-asetukselle. Lämpötila nousi irtomittarin mukaan noin 220 asteeseen. Viitteellinen sekin tieto luonnollisesti on verrattuna nykyaikaisen sähköuunin säätöihin. 

Grillipannukakku

  • 3 kananmunaa
  • 4 dl maitoa
  • 30 g sulatettua voita taikinaan + 30 g voita vuokaan
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 0,5 tl suolaa
  • 0,5 dl sokerin ja kanelin sekoitusta (jäi viikonlopun churrojen teosta)
Sekoitin ainekset (lukuunottamatta tuota vuokaan laitettua voinokaretta) tasaiseksi taikinaksi ja kun olin saanut grilliuunini noin 200 asteeseen, nostin varovasti lasisen uunivuoan pois grillistä ja kallistelin sitä patakintain suojatuin käsin niin, että sulanut voi levisi koko vuoan pohjalle ja reunoillekin. Kaadoin taikinan vuokaan ja nostin se grilliin alumiinirimojen päälle. Paistoin  pannukakkua noin 30 minuuttia, kurkistelin välillä mittaria kannen alla ja säädin lämpöä isommalle ja pienemmälle. Toisesta päädystä tuli hieman tummempi, kun en älynnyt kääntää vuokaa puolivälissä toisin päin kehikon päällä, toisesta reunasta tulee enemmän kuumuutta parilassa olevan reiän kohdalta. 

Ihan hyvin pannukakku onnistui, enkä käyttänyt sen tekemiseen yhtään sähköä, voinkin sulatin kaasuliedellä. Pientähän säästö tämmöisissä nykerryksissä on, mutta otan joka sentin säästön positiivisena asiana! 

 
Lisään postauksen CampaSimpukan yläpaidan Pannukakut-välilehdelle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti