keskiviikko 21. syyskuuta 2022

Paahtopäärynät airfryerissä


CampaReissu on alkanut hienosti, olen sotkenut päivät jo totaalisesti, luulin aamulla, että on jo perjantai. Onneksi Antti tiesi, että on vasta keskiviikko. Sain kaksi lisäpäivää elämääni! 

Nyt olemme Alankomaissa ja kävimme päivällä lempparikaupassamme Jumbossa. Tykkäämme siitä, koska se on pyöräilyjoukkueen pääsponsori. Ostimme muutamaksi päiväksi ruokaa ja yhytimme pari kivaa tarjousta, joihin ei onneksi tarvitse mitään kanta-asiakaskorttia tai -jäsenyyttä. Marjat alkavat olla jo kalliita täälläkin, mutta nyt oli kiva yhteistarjous marjoja ja hedelmiä ja valitsimme rasiat mustikoita, karhunvatukoita ja päärynöitä. Niistä päärynät pääsivät jo käyttöön päivän jälkiruoassa. 

Paahdetut päärynät kahdelle

  • 2 pientä päärynää
  • 1 rkl voita
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl kanelia
  • 2 rkl calvadosta
Laitoin puoli ruokalusikallista voita pieneen foliovuokaan ja sen airfryeriin minuutiksi 200 asteeseen, että voi sulaa. Muotoilen aina pieniä vuokia sen verran, että ne menevät malliston pienimmän matka-airfryerin koriin suosiolla. 

Voin sulaessa kuorin kaksi päärynää ja leikkasin ne puolikkaiksi pitkittäin. Poistin siemenkodat. Kun voi oli sulanut, nostin päärynänpuolikkaat vuokaan ja kaadoin niiden päälle calvadoksen. Sitä olisi voinut olla hieman enemmänkin, mutta minipullossa ei ollut enempää jäljellä. Sitten ripottelin päärynöille sokeria ja kanelia ja sommittelin muutaman pienen voikuution vielä pinnalle. 

Paahdoin päärynöitä 200 asteessa noin 15 minuuttia. Päärynät eivät olleet ihan täysin kypsiä, kypsemmille lyhyempikin aika olisi piisannut. Kun päärynät olivat pehmeitä, nostin ne jäätelön kanssa annoskuppeihin ja valutin vuokaan jääneen calvados-voikastikkeen päälle. Ihan tolkuttoman hyvää matkajälkkäriä!


Meidän tämän yön leirialueen reunalla isossa aitauksessa on kenguruita. En oikein tiedä mitä siitä ajattelisin. Mitä sinä ajattelet kenguruista hollantilaisen leirialueen aitauksessa?

2 kommenttia:

  1. Nam, herkkua💚Mukavaa reissailua Hollannisda, itse tykkäsin Albert Hejn ketjusta Hollannissa asuskellessa. Aika jännää tosiaankin että kenguruita leirintäalueella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, me ollaan jo Ranskassa! :D Albert Hejn olisi muuten kiva, muttei meidän kortit ole kelvanneet siellä, piti olla käteistä ja sitä ei aina ole ollut tarpeeksi. JUMBO on siitäkin kiva, että tarjoukset saa ilman mitään kanta-asiakkuuksia.

      Poista