perjantai 2. syyskuuta 2022

Possunkyljykset espanjalaisittain ja pari lisäkettä


Eilen minulla oli isomman hammasremontin päätöspäivä enkä saanut aikaan mitään varsinaista ruokaa senkään jälkeen, kun puudutus oli haihtunut. Niinpä eiliselle varatut possunkyljykset joutuivat odottamaan grilliin pääsyä tähän päivään. Otin ohjeen näille kyljyksille Cooking Chat-blogista. 

Espanjalaisittain maustetut grillatut possunkyljykset

  • 2 noin 2,5 cm paksua porsaankyljystä mehevillä rasvareunuksilla
  • 2 tl valkosipulimurskaa
  • pimentonia
  • suolaa ja pippuria
  • pieni tilkka öljyä grilliparilalle
Lähdeohjeessa käytettiin valkosipulijauhetta, semmoista minulla ei ole, joten käytin murskaa. Kuivasin kyljysten pinnat ja hieroin niihin seosta, jossa oli valkosipulimurskaa, suolaa, pippuria ja pimentonia. Kuumensin kaasugrillin medium-kuumaksi. Grillasin kyljyksiä 5 minuuttia puoleltaan ja sen jälkeen lepuutin niitä viisi minuuttia ennen lautasille nostamista. Olipa mehukkaat kyljykset, eikä yhtä enempää tosiaankaan tarvita. 


Lisänä meillä oli espanjalaisittain maustettuja paahdettuja perunoita, ne olivat omasta pihasta ämpäriperunoita, aivan pikkuisia puikuloita. Höyrytin ne kypsiksi ja paahdoin niitä sitten rosmariinin, suolan ja pippurin kanssa oliiviöljyssä noin 10 minuuttia. Toisena lisäkkeenä oli pieniä vihreitä paprikoita, pannulla suolalla piristettyjä pimientos de padróneita. Ei taaskaan ollut yhtään tulista. 




La Vueltassa on puoliväli ylitetty ja tänään oli vuorossa tasamaatyyppinen etappi, ei ainakaan mitään jättinousuja, kuten kahdessa seuraavassa etapissa on luvassa. Eilen kyllä katsoimme etappia, vaikkei ruokaa tehtykään. Massakiri toteutui tänään ja voittajaksi ajoi Mads Pedersen. Kokonaiskilpailun kärjessä jatkaa Remco Evenepoul ja toisena on Primoz Roglic. Eric Mas on kolmantena. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti