tiistai 13. syyskuuta 2022

Possubulgogi


Tänäänkin päivällisellä oli korealaista ruokaa, possubulgogia riisin, rapeiden kurkkujen ja kimchin kanssa. Tätä tuli niin paljon, että huomenna on samaa sillä erotuksella, että kichmi ja riisi yhdistetään paistetuksi kimchiriisiksi. 

Possubulgogi vähän aiempaa tulisempana

  • 500 g possun ulkofileviipaleita
  • 2 dl valmista bulgogikastiketta (mietoa) 
  • 2 rkl (purkin pohjat) korealaista gochujang-tahnaa
  • 2 rkl wokkiöljyä
  • 4 kevätsipulin varret (valkoiset osat meni eiliseen ruokaan)
  • 1 porkkana
  • puolikas punainen paprika
  • 2 dl sushiriisiä
  • vettä riisinkeittimeen
  • paahdettuja seesaminsiemeniä
Aloitin laittamalla kaksi mitallista (noin 3 dl yhteensä) pestyä sushiriisiä keittimeen kypsymään. Jatkoin leikkaamalla ohuet possupihviviipaleet vinottain vielä ohuemmiksi viipaleiksi ja sekoitin niille valmiista bulgogikastikkeesta ja gochujang-tahnasta marinadin. Sekoittelin niin, että kaikki possupalat olivat kunnolla marinadissa. 

Kuorin porkkanan ja leikkasin sen kolmeen palaan. Leikkasin paloihin terävällä veitsellä pitkittäiset kolot ympäri palaa. Sitten leikkasin palaset pieniin kiekkoihin, jolloin pitkittäisistä koloista muodostui kukan terälehtiä muistuttavat koristelut. 



Leikkasin sipulien vihreimmät osat ohuiksi suikaleiksi ja vaaleammat osat vinottain paloiksi. Paprikan leikkasin myös suikaleiksi. 


Kuumensin wokkipannulla lorauksen kuumuutta kestävää wokkiöljyä ja kuullotin sillä ensin porkkanakukkasia pari kolme minuuttia. Lisäsin mukaan sipulit (vihreän varsisilpun tarjoiluun säästäen) ja paprikat ja kuullotin kaikkia vielä parisen minuuttia. Kaadoin ne lautaselle odottamaan. 


Lisäsin pannulle vielä pikkuisen wokkiöljyä ja aloin paistaa possuviipaleita muutamassa erässä laittaen joka välissä paistetut palat lautaselle odottamaan. Viimeisen erän jälkeen kaadoin loput marinadit pannulle ja palautin odottamassa olleet possuviipaleet pannulle. Nostin  hieman liekkiä isommaksi pannun alla ja sekoittelin. Yhdistin mukaan odottamassa olleet kasvikset ja sekoitin taas. Ripottelin päälle paahdettuja seesaminsiemeniä ja sipulinvarsisilppua. 


Lisänä oli Lidlistä ostettua kimchiä, se on aika hyvää sen mukaan mitä minä kimchistä ymmärrän. Siinä on paljon lientä mukana, joten sen loput sopii hyvin seuraavan päivän paistettuun riisiin. Lisälisänä oli vielä rapeaa pikamarinoitua kurkkua. Leikkasin kuoritun kurkun pitkittäin halki ja poistin siemenet. Leikkasin kurkun viipaleisiin ja sekoitin niihin lorauksen seesaminsiemenöljyä, miriniä ja riisiviinietikkaa, päälle ripottelin paahdettuja seesaminsiemeniä.

EDIT: lisään postauksen CampaSimpukan uudelle Pöytä Koreaksi-välilehdelle, jonne kerään kaikki korealaiset kokeiluni. 


Pihalla oli toisenlainen pata kiehumassa, nimittäin crocs-keittoa! Antti pesi kesän aikana käytetyt ja reissuilla mukana olleet crocsit. Ne pääsevät nyt talvilepoon, mutta yhdet tälle kesälle toistaiseksi käyttämättömät on jo valittu seuraavalle CampaReissulle virallisiksi karavaanarikengiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti