keskiviikko 7. syyskuuta 2022

Manchego-tomaattisalaatti ja hauska sipsimunakas


Olemme pikaisella pohjoisen reissulla, eikä eilen ollut aikaa tehdä espanjalaista ruokaa. Katsoimme kyllä etapin lopun ja oli ikävä nähdä Primoz Roglicin tössivän maalisuoralla niin, että joutui keskeyttämään kilpailun. Ilmeisesti ei kuitenkaan luita murtunut, mutta varmasti henkiset hiertymät fyysisten lisäksi ovat mittavat. Olen tosi pahoillani hänen puolestaan. 

Tänään lähdimme kotiin pikavierailulta ja suoran reitin sijaan ajoimme kiertoreittiä, koska kotimaan kirkkokartallamme oli katsomattomia kohteita Torniojokilaaksossa. Jäimme yöksi Kuivaniemelle ennalta tuntemattomalle Merihelmi Campingille ja tämähän on oikein kiva paikka. Meidän jälkeemme on tullut aika kivasti porukkaa, ei ole paikka turhaan auki näin syyskuun alussa. 

Katsoimme tämän päivän Vueltan etapin niin paljon kuin Eurosport sitä näytti. Olin tosi iloinen, kun Rigoberto Uran voitti tänään. Hän on ollut ammattilainen jo pitkään, muistan hänen nimensä jo aivan CampaSimpukan ensimmäiseltä vuodelta. Tänään hän voitti ensimmäisen kerran La Vueltan etapin, toki hän on voittanut paljon muita kilpailuja ja etappeja, mutta nyt sitten La Vueltassakin. Muutamia vuosia sitten hänellä oli näyttävä mullet. Silloin en niin pitänyt hänestä, mutta nyt hän on taas käynyt hyvällä parturilla. 


Espanjalaisena ruokana meillä oli tänään Spain on A Fork-blogin Manchego-tomaattisalaattia pienin muutoksin. Lisäksi tein uusintana Jotain maukasta-Marilta oppimani sipsimunakkaan, koska matkasipsipussissa oli vielä pari kourallisa sipsejä ja kananmunia oli neljä. 

Manchego-tomaattisalaatti

  • 3 tomaattia
  • 150 g Manchego-juustoa
  • 1 rkl samppanjaviinietikkaa
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl kuivattua timjamia
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta basilikaa (sen verran kuin sitä oli säästynyt edellisyön paleltumiselta ulos jättämiseltä)
Leikkasin tomaatit ohuiksi viipaleiksi ja asettelin ne tarjoilulautaselle. Leikkasin juuston kolmion muotoisiksi viipaleiksi ja asettelin ne tomaattiviipaleille. Sekoitin etikan, öljyn, timjamin, suolan ja pippurin kastikkeeksi, jonka lusikoin tomaatti-juustopalojen päälle. Koristelin basilikan lehdillä sen verran kuin niitä oli elossa. Lisänä oli neljän kananmunan ja kolmen sipsikourallisen munakas ja patonkiviipaleita. Punaviini oli espanjalaista ja peräisin Haaparannan Systembolagetista. 

2 kommenttia:

  1. Manchego - tomaattisalaatti 🍅🧀kuulostaa kyllä hurjan hyvltä, etenkin kun on kyse juustosta kuten Manchego🧀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Manchegoa pitäisi oikeastaan aina olla palanen jääkaapissa, se on niin monikäyttöinen juusto. Eikä ole koskaan mennyt pilalle!

      Poista