Minun oli todella vaikea päättää, mitä tekisin blogimiittiin viemisiksi. Lopulta päädyin jälkiruokaosastoon ja pieniin teekakkuihin, jollaisten kuvan ja ohjeen talletin aikoja sitten foodgawkerin suosikkeihini. Niitä oli tehty
Travelling Foodies-blogissa. Ostin keväällä Saksasta silikonimuotin tähän tarkoitukseen, mutten tietenkään ollut tullut sitä kokeilleeksi. Olin eilen aamulla niin järkevä, että luin ainesosaluettelon ennen kauppaan menoa, mikä olikin tarpeen, sillä en ole koskaan aikaisemmin ostanut marsipaania, sitä olisi ollut turha etsiskellä kätköistäni.
Siihenpä se järkevyys sitten loppuikin. En lukenut valmistusohjetta ollenkaan ja eilen iltapäivällä, kun aloitin leipomispuuhia, meinasin lannistua. Niin paljon vatkaamista, kuumentamista ja jäähdyttämistä, tarkkoja mittoja ja tajusin joutuvani paistamaan leivonnaiset useassa erässä, koska minulla oli vain yksi muotti. Piti oikein istua ja lukea ohje moneen kertaan. En kuitenkaan lannistunut, vaan keräsin erinäisen määrän tarvikkeita ulos grillin sivupöydille. Sinne tuli mm. keittiövaaka, anturillinen lämpömittari, sähkövatkain, sauvasekoitin, sekä paljon kuppeja ja kattiloita. Kammenpyörittäjä oli avulias kölvini, joka kantoi takaisin päin sotkemiani astioita ja kuumensi minulle vesihaudetta varten kattiloita.
Minun piti puolitoistakertaistaa ohje ja tein siitä oikein paperille listan. Joskus on käynyt niin hassusti, että tuplatessani ohjeita olenkin puolittanut jonkun ainesosan tai muuten sössinyt määrien kanssa. Tässä ohjeessa kaikki mitat olivat grammoina, joista nykyisin tykkään kaikessa ruoanlaitossa. Teekakkujen (24 kpl) taikinaan tuli:
- 285 g valkoista marsipaania
- 340 g kananmunaa (6 keskikokoista, oikeasti mittasin ne!)
- 45 g vehnäjauhoja
- 165 g tummaa leivontasuklaata
- 80 g suolatonta voita
- 8 g leivinjauhetta
Mittasin kaikki ainekset valmiiksi ja viritin vesihaudepadan tulelle odottamaan. Pilkoin marsipaanin isoon lasikulhoon, joka kestäisi vesihaudetta. Vatkasin kananmunat kevyesti ja sekoitin ne parissa erässä marsipaaniin. Tottelin lähdebloggaajan neuvoa tehdä tämä alku käsin, vaikka ihan vähän vistotti. En tiedä miksi. Kun marsipaani ja kananmuna eivät olleet enää ihan toisilleen vieraita, otin hätiin sähkövatkaimen ja vatkasin seosta muutamia minuutteja. Aika pian marsipaani liukeni kanamunaan melkein kokonaan, muutamia pieniä paakkuja oli enää nähtävillä. Nostin kulhon vesipadan päälle ja sekoitin seosta vispilällä mitaten samalla lämpömittarin anturilla sen lämpötilaa. Kuumensin vellin 50 asteeseen ja nostin kulhon pois padan päältä. Otin taas sähkövatkaimen avukseni ja vatkasin lämmintä seosta noin 6-8 minuuttia, kunnes oli aika sakeaa ja ilmavaa, hennon vaaleankeltaista. Siivilöin mukaan jauhot ja leivinjauheen.
Samaan aikaan pienemmän kattilan päällä pienessä lasikulhossa oli sulamassa suklaa ja voi, joita sekoittelin silloin tällöin. Kun suklaa ja voi olivat aivan sulaneet, nostin ne pois lämpimästä ja sekoitin niihin ensin kauhallisen vaaleaa taikinaa, joka hieman muutti suklaan väriä vaaleammaksi. Ilmeisesti tällä on tarkoitus helpottaa seosten yhdistämistä ja estää juoksettumista. Sekoitin sitten tämän suklaaseoksen marsipaanitaikinaan ja kääntelin taikinan tasaiseksi nuolijalla. Kaavin taikinan pursotinpussiin ja turautin kakkumuottini kahdeksaan koloseen taikinaa noin 4/5 kolosen tilavuudesta. Roiskin myös melko juoksevaa taikinaa sinne tänne. Paistoin kakkuja noin 30 minuuttia 160 asteen lämmössä. Ohjeessa neuvottiin, että kakkujen pitää saada rauhassa jäähtyä muotissa ennen kumoamista, mutta minua huoletti miten taikinan käy pursotinpussissa ja halusin päästä pian paistamaan seuraavaa erää. Niinpä aloin melko pian sörkkiä kakkuja, vaikka Kammenpyörittäjä koitti kiellellä minua. Sain kuitenkin kakut melko nätisti pois vuoasta ja pääsin pesemään sen seuraavaa paistoerää varten. Taikina ei ollut moksiskaan odottamisesta, mikä oli suuri helpotus.
Taikinahommien ohessa valmistin täytteeksi tulevan hillon. Kaupassa ei ollut vielä kotimaisia vadelmia, joten päädyin tekemään hillon mansikoista. Hilloon tuli:
- 250 g mansikoita
- 300 g sokeria (ihan totta!)
- 1 sitruunan mehu ja siemenet
Pilkoin mansikat muutamiin paloihin ja keräsin ne pieneen kulhoon, kaadoin päälle sokerin ja sekoittelin. Sokeria tuntui olevan aivan hurjasti. Sekoittelin aika ajoin mansikka-sokeriseosta ja se muuttuikin melko pian kirkkaanpunaiseksi alkuhilloksi. Kun kaikki muut haudekuumentamiset oli tehty, nostin mansikkasokerin vesihauteeseen ja aloin lämmittää sitä. Nyt tavoittelin 65 asteen lämpöä, sekoitin koko ajan ja mittasin lämpötilaa. Seos alkoi saeta jonkun verran ja kun lämpötila oli saavutettu, otin kulhon pois kattilan päältä. Puristin mukaan sitruunamehun ja ripottelin muutamat siemenet mukaan. Juuri tässä sitruunassa oli vain vähän siemeniä, yleensä niitä on ihan liikaa, kun niitä ei halua ruokaansa. Siemenissä on ilmeisesti hyydyttävää pektiiniä. Hillo sakeni aika kivasti ja kun se viileni, surautin sen bamixilla melkoisen tasaiseksi, otettuani ensin sitruunan siemenet pois. Laitoin hillon jääkaappiin jatkamaan tanakoitumistaan.
Sitten seurasi paljon erilaisia tiskaustoimia ja raivausta, oli sen verran monivaiheinen leivontaoperaatio. Illempana täytin kaksi näistä pienistä teekakuista äkkimakealla mansikkahillollani, viipaloin hillon päälle pienen mansikan ja tökkäsin hilloon minikokoisen mintunlehden. Esikoinen toimi koemaistajana ja vakuutti, ettei näitä leivonnaisia mitenkään voi viedä minnekään ihmisten ilmoille, mutta hän voi kyllä uhrautua ja syödä ne pois, etten turhaan nolaa itseäni blogimiitissä.
Tänään alkavaan sadanteen Tour de Franceen pääsemme mukaan vasta huomenna palattuamme Pohjanmaalta kotiin. Emme nimittäin kehtaa pyytää päästä katsomaan telkkaria kesken blogimiitin. Tämä postaus tulee ajastettuna, sillä emme kehtaa myöskään pyytää päästä nettiin kesken kekkereiden, niin hienoja ihmisiä me olemme.
