Kirjallisuushelmiä camparuodittuna

Tein lokakuussa suuren urakan, kuuntelin äänikirjana Volter Kilven Alastalon salissa ja sepä olikin hauska kokemus. 30 päivänä aloitin aamun kuuntelemalla vaihtelevan mittaisia osia Kilven tajunnanvirtaa ja oli kyllä oikein mukava myöntää, että pidin kirjasta oikein paljon. 

Sitten lepäsin vähän ja hoitelin ruokahaasteet loppuun ja mietin, että mitä seuraavaksi alkaisin kuunnella. En nyt halunnut ottaa maksettavaksi mitään kuukausimaksua, enkä toisaalta kiirehtiä kuuntelemista kahden viikon kokeilujaksoihinkaan, joten pysyttelin yhä Yle Areenan valikoimissa. Päädyin kuuntelemaan Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Alastaloon verrattuna se tuntuu ihan suupalalta. 

Laitoin ensin päivittäiset pika-analyysini kuuntelusta CampaSimpukan ylälaidan välilehdelle, mutta siirsin ne nyt toisen blogini CampaKampanjat ylälaidan välilehdelle. Siinä blogissa olen puuhaillut muita juttuja, edellisen kerran käsityöhommia, jotka nyt ovat olleet hieman jumissa. 

Sieltä löytyvät nyt siis Alastalon salissa CampaTyyliin ruodittuna ja toiselta välilehdeltä Seitsemän veljestä sitä mukaa, kun ehdin kuunnella.

Näin tehdään perinne – toistetaan vanhaa, kun ei keksitä uutta

Tänään on monella tapaa merkityksellinen päivä. Teen siitä oikein luettelon. Tärkeysjärjestyksessä ylhäältä alaspäin, ettei kenenkään tarvitse miettiä sitä. 

Miksi nyt on tärkeä päivä

1. Meillä on perhepäivälliset. Niitä ei ole tänä vuonna ollut liikaa, olemme säilyneet kaikki terveinä, 2/5 on tähän mennessä käynyt koronatestissä, onneksi negatiivisin vastauksin. On ilo saada nuoret tänne meille pöytämme ääreen syömään, nauramaan, puhumaan kaikki kaikille, sitä simultaanikapasiteetin ilotulitusta!
2. On isänpäivä. Vaikka lapset ovat aikuisia, on silti hienoa kokoontua isän luokse, mikäli mahdollista. 
3. La Vuelta loppuu ja CampaSimpukan kymmenes kolmeosainen ruokahaaste päättyy. Vielä kun voittajakin on eilisen jännittävän viimeisen merkittävän etapin jälkeen mieluisa, niin en voisi olla iloisempi. 
4. USA sai uuden presidentin. Sehän varmistui jo viime yön aikana, mutta kuuntelin Bidenin ja Harrisin puheet nyt aamulla ja viimein uskalsin uskoa. Hyvin tässä kävi. 

Mites nyt suu pannaan?

Niinpä meillä on siis syytä juhlaan. Huomasin, että päivällisen pääruoka on ollut jo kahtena edellisenä kertana vastaavana ruokahaasteiden päätöspäivänä suuri vadillinen salaattia lastattuna kaikenlaisella hyvällä ja koska en nyt keksinyt muutakaan, niin päätinkin, että tämähän on myös perinne. Problem solved! Tällä kertaa kala oli itse savustettua. En laita tästä jättisalaatista sen enempiä ohjeita tähän, kuvasta kyllä näkee. Olen niin iloisella mielellä ja tekee mieli vain lauleskella ja pyörähdellä. 

Olen tehnyt churroja jokaisena blogivuonna ja melkein jokaisena vuonna päätöspäivänä. Jonain vuonna olin töissä, joten churroilua piti aikaistaa. Yleensä se päivä on kuitenkin ollut syyskuussa ja olen tehnyt niitä ulkona grillin sivupolttimolla. Nyt La Vuelta päättyy poikkeuksellisesti vasta marraskuussa ja valoisa aika niin vähissä, joten tällä kertaa paistoin churrot sisällä. Käytin samaa ohjetta kuin aikaisemminkin, tätä. Mukana oli myös vihreitä kuulia, mansikoita ja vadelmia. 

La Vueltan vihoviimeinen, 18. etappi ajettiin seremoniallisena Madridin tienoilla ja loppukierrokset keskustassa. Kokonaiskilpailun kärkeä ei enää haastettu, vaan Primoz Roglicin ykköspaikka oli varmistettu ja toisen sijan piti eilen hurjan yrityksen tehnyt Richard Carapaz. Massakirin ykkösenä maaliin ajoi ja etapin voitti Pascal Ackermann!

Nyt loppuu siis CampaSimpukan melkoinen puristus, kaikki kolme Grand Touria on kokattu läpi enemmän tai vähemmän pieteetillä. Siitä olen iloinen, että jokaiselle etappipäivälle tuli postauksensa. Tästä alkaa haastevapaa ja saamme syödä mitä haluamme. 

Primoz on kova jätkä

Abuelan keittiöstä – lihapullat ja perunat kastikkeessa

Osuin tällaiseen ruokaan, josta tuli oikein kotoisa olo, se on kuulema sellainen perusruoka, jota espanjalaiset isoäidit tekevät lapsenlapsille. Minä tein sitä vain meille kahdelle ja olihan siinä tiettyä lohturuokafiilinkiä, vaikken siitä lohturuoan käsitteestä yhtään tykkääkään. Otin ohjeen täältä ja sovelsin määrät sen mukaan, mitä kahden hengen annokseen meni. 

Abuelan lihapullat ja perunat

Lihapullat (10 kpl)

• 200 g jauhelihaa
• 1 pieni kananmuna
• 1 valkosipulinkynsi
• tuoretta persiljaa (meillä ei ollut, käytin timjamia)
• 1 viipale vaaleaa leipää maitoon liotettuna
• 1 rkl mantelijauhetta
• suolaa ja pippuria
• 1 tl soijakastiketta
• 2 rkl vehnäjauhoja
• oliiviöljyä paistamiseen

Perunat

• 5 pientä perunaa

Kastike

• oliiviöljyä (pannulla lihapullien ja perunoiden paistamisesta)
• 1 sipuli
• 1 rkl vehnäjauhoja
• 1 valkosipulinkynsi
• tuoretta persiljaa (ei ollut tällä kertaa) ja timjamia
• ruohosipulia (persiljan tilalta)
• loraus oliiviöljyä
• 1 dl valkoviiniä
• 2 dl kasvislientä
• annoksen päälle tuoretta yrttiä, meillä basilikaa

Aloitin tekemällä lihapullataikinan sekoittamalla jauhelihaan kananmunan, silputun valkosipulinkynnen, maitoon liotetun ja murustellun leipäpalan, soijan, mantelijauheen ja tuoretta yrttiä, meillä timjamia. Maustoin suolalla ja pippurilla ja laitoin taikinan jääkaappiin noin puoleksi tunniksi tekeytymään. 

Sillä välin silppusin toisen valkosipulinkynnen, timjamia ja ruohosipulia ja sekoitin ne morttelissa ja pienessä tilkassa oliiviöljyä. Jätin seoksin odottamaan. Silppusin myös sipulin. Kuorin perunat ja leikkasin ne epäsäännöllisiin paloihin. Tein kasvisfondista lientä odottamaan ja otin valkoviinin lasiin valmiiksi. En maistanut. 

Kun oli aika tehdä ruoka loppuun, otin lihapullataikinan esille ja kuumensin pannun. Paistoin sillä pienen koepalan, kerrankin lihapullataikina maistui jo tarpeeksi. Pyörittelin kostein käsin taikinan kymmeneksi lihapullaksi ja kieritin ne vehnäjauhoissa. Kuumensin pannun uudelleen ja kaadoin sille reilusti oliiviöljyä, niin että pohja oli oikein reippaasti peittynyt. Paistoin lihapullat joka puolelta kauniin värisiksi, mutta niiden ei tarvinnut tulla vielä kypsiksi asti. Nostin ne pieneen kupariseen kasariin odottamaan. 

Kaadoin perunapalat pannulle ja paistelin niitäkin muutaman minuutin, niidenkään ei ollut tarkoitus tulla kypsiksi tässä vaiheessa. Ne ottivat hyvin väriä pannulla olevasta öljystä ja lihapullien jauhotuksesta. Asettelin perunat kasariin lihapullien ympärille. 

Sitten oli kastikkeen vuoro, pannulla oli edelleen sopivasti öljyä, ei liikaa, muttei sitä tarvinnut enempääkään. Lisäsin pannulle silputun sipulin ja paistoin sitä pari minuuttia. Ripottelin sipuleiden päälle vehnäjauhot ja sekoitin. Sitten oli viinin vuoro, se pannulle ja sekoitusta. Viini kiehui nopeasti pois ja pannulla oli sipulinen suurustus. Kaadoin mukaan kasvislientä sen verran kuin arvelin tarvittavan, että kasarissa olevat lihapullat ja perunat saisivat kunnon kastikekylvyn. Kaavin mukaan morttelissa olevat yrtit ja valkosipulisilpun öljyssä. Sekoitin kastikkeen tasaiseksi ja maistoin, se tarvitsi hieman suolaa. Kaadoin kastikkeen kasariin lihapullien ja perunalohkojen päälle ja jätin ruoan kypsymään miedolla lämmöllä noin puoleksi tunniksi. Kokeilin perunoiden kypsyyttä, ne tarvitsivat vielä viisi minuuttia sakeassa kastikkeessa. 

Annokseen lusikoin keskelle lihapullia ja reunoille perunoita, päälle hieman tuoretta basilikaa. Tämä oli sellaista helppoa ruokaa, helppoa tehdä, helppoa syödä, hyvää mieltä tuovaa, muttei mitenkään erityisen kaunista tai erikoista. 

La Vueltassa oli viimeinen varsinainen etappi, jolla kisan voittaja ratkaistiin. Kyseessä oli oikea vuorietappi, jonka aikana oli niin sadetta kuin auringonpaistettakin. Etappi päättyi kovaan nousuun ja sen voittajaksi ajoi David Gaudu. Kokonaistilanne oli  keikahtaa taas uuteen uskoon. Richard Carapaz otti ja nykäisi itsensä irti Primoz Roglicista viimeisillä kilometreillä ja sai minut epätoivon partaalle. Sinänsä hienoa, että Grand Tourissa oikeasti taistellaan voitosta viimeiseen mahdolliseen hetkeen asti eikä minulla ole mitään Carapazia vastaan, olen vain iloisempi Primozin voitosta, jonka voittomarginaaliksi jäi vain 24 sekuntia. Huomenna ajetaan viimeinen etappi, joka on seremoniallinen eikä siinä enää haasteta kisan kärkeä, maaliin pitää tietysti ajaa. 

Espanjalaisen chorizopaimenen piiras

Tämän ruoan söimme jo alkuviikosta, jemmasin sen tämän päivän postausta varten, kun emme olleet kotona syömässä. Otsikko on luonnollisesti höpötystä, mutten muutakaan keksinyt, mutta näin lopussa ei enää olla niin tarkkoja, eihän?

Espanjalaisen chorizopaimenen piiras

• 8 keskikokoista perunaa
• 5 rkl sulatettua voita (2 rkl muusiin, 1 rkl vuoan voiteluun ja 2 rkl ruoan päälle)
• 1 dl maitoa
• 1 kananmuna
• suolaa ja pippuria
• noin 3 dl aiemmin tekemääni kanachorizopataa

Kuorin perunat ja leikkasin ne lohkoihin, kypsensin perunat höyryssä. Odotellessani sulatin voin pienessä kattilassa ja voitelin keraamisen espanjalaisen vuoan hyvin. Levitin vuoan pohjalle tähdelennot edellisen päivän nyhtökanapadasta, se peitti pohjan juuri sopivasti. 

Kun perunat olivat kypsiä, pusersin ne perunahiutaleiksi ja sekoitin mukaan voita, maitoa, kananmunan, suolaa ja pippuria. Muusista sai tulla melko löysää, mutta pursotettavaa. Maistelin, että on tarpeeksi suolaa ja pippuria.

Kuumensin uunin 200 asteeseen. Lusikoin muusin paksuun pursotinpussiin, johon oli laittanut suuren tähtityllan. Pursotin perunamuusitähtösiä kanapadan pinnalle, muusia oli justiinsa sopiva määrä, harvoin menee näin tasan näin summamutikkamäärillä. Lurittelin pinnalle pikkuisen sulaa voita ja paistoin vuokaa noin 35 minuuttia, kunnes pinta oli kauniin väristä. Tämä kanaruoka lämmitti yhtä mukavasti kuin riisin kanssa syötynä ja muusi oli juuri sopivan rapsakkaa, muttei kuivanutta. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään hävikistä herkuksi-teemaisia postauksia. Taitaa siellä joku tämän tapainen jo ollakin, mutta vielä mahtuu!

La Vuelta alkaa olla lopuillaan, samoin CampaSimpukan kymmenes kolmeosainen ruokahaaste. Olin hyvin epäileväinen miten sen kanssa selviäisin, mutta ihan hyvin tämä on mennyt. Muutama melko viitteellinen osuus on jokaisella kolmanneksella ollut, mutta joka päivälle on silti riittänyt postaus ja muutama uusi ruokakokeilu on ollut, siinä missä revisited-osastoakin. Pyöräilyt ovat olleet kaikki kiinnostavia, eikä vähiten tämä kauden Grand Tourien päätösosuus. 

Tänään oli 16. etappi, jolla oli mittaa 162 km ja ehdin kotiin siinä vaiheessa, kun jäljellä oli vain kuusi kilometriä. Siinä vaiheessa ajettiin ihan tasamaalla, mutta nousujakin oli matkan varrella ollut. Hatkassa ollut Rémi Cavagna ajettiin aivan lopussa kiinni ja etappivoitto valui käsistä. Lopusta tuli jonkunsortin massakiri, vaikka ihan pääjoukoksi tuota ei ehkä voi sanoa. Magnus Cort Nielsen voitti etapin ja toiseksi tullut Primoz Roglic jatkaa punaisessa paidassa. Vaikka hän tuli samalla ajalla maaliin Richard Carapazin kanssa, hän lisäsi eroa kuudella sekunnilla hyvityssekuntien muodossa ja johtaa nyt 45 sekunnilla. 

Kotona tehty matkapaella

Meidän piti tehdä viimeisimmällä ja kauden päättäneellä CampaAdria-reissulla pieni matkapaella, sillä  meillä oli uusi minikokoinen hiiliteräksinen paellapannu. Se maksoi Tallinnan Promo-tukussa muistaakseni 4,95 € ja se oli malliston pienin. Muutaman sentin suurempana koot kasvoivat sellaiseen mittaan, jolla voisi mahdollisesti kaljakellua. No se siitä fantasiasta. Pannu oli hankittu jo aikoja sitten ja olin jopa rasvapolttanut sen valmiiksi. Kyseisellä reissulla ei sitten vain tullut sellaista sateetonta päivällisaikaa, että olisi ollut kiva tehdä paellaa ulkona. Yhdessä paikassa kyllä oli, mutta minulle tuli primitiivireaktio loikkia kiireellä autoon, kun näin pihassa rotan. Eka ja ainoa tähän asti kotimaisilla leiripaikoilla. Se nyt oli sellainen semiryysyranta, joten ei se niin ihme, mutta paella jäi tekemättä.

Tänään meillä oli sitten minipaellaa, emme tehneet sitä ulkona, sillä välillä satoi ja tuuli niin reippaasti, että kokkasin suosiolla sisällä kaasuliedellä. Yritin tehdä niin pienen paellan kuin mahdollista ja vielä olisin voinut pienentää. Tosin söimme tavallista aikaisemmin, että ehtisimme ottaa kuvan ruoasta ennen kuin pimeys valtaa maailman, joten meillä ei ollut ihan niin nälkä kuin yleensä päivällisaikaan. Laitan tähän määrät sen mukaan miten tein, mutta sulkuihin ne määrät, joilla olisi tullut riisilleen sopivan kokoinen paella kahdelle. 

Matkapaella kotioloissa 

• oliiviöljyä
• 0,5 keskikokoista punasipulia silputtuna
• 1 valkosipulinkynsi silputtuna
• 1 pieni punainen suippopaprika suikaleina
• 1 pieni oranssi suippopaprika suikaleina
• ihan pieni kourallinen pakasteherneitä (vielä pienempi olisi riittänyt)
• 12 viipaletta chorizoa, noin 3-4 mm paksuja (niitten määrästä ei tingitä)
• 3 kampasimpukkaa halkaistuna (2 olisi riittänyt)
• 6 suurta raakaa pakastekatkarapua (4 olisi riittänyt) 
• kevätsipulin varsia silputtuna
• 1 dl paellariisiä (0,75 dl olisi ollut just sopiva määrä)
• 1 l kasvisfondista tehtyä lientä (meni melkein kaikki, liemen määrä on henkimaailman hommia, sitä kannattaa olla riittävästi, joskus menee kaikki, joskus jää vähän)
• 0,5 annospussia Paellero-paellamausteseosta 
• sahramia
• suolaa ja pippuria
• sitruunalohkoja

Paellan valmistaminen on sellainen operaatio, että kaikki kannattaa valmistella pannuvalmiiksi, liemi kuumentaa ja kun aloittaa, sitten ei juuri poistuta lieden ääreltä (paitsi minä, sillä kiikutin sitä sun tätä takaisin pantryyn ja olin polttaa riisit). 

Aloitin kuumentamalla paistinpannulla hyvän lorauksen oliiviöljyä, kumosin sille sipulit ja paprikat, kääntelin niitä hetkisen ja kumosin ne peltilautaselle odottamaan. Seuraavaksi pintapaistoin halkaistut kampasimpukat molemmin puolin ja nostin nekin lautaselle. Viimeisenä käytin chorizoviipaleet pannulla, ihan vain alle minuutin puoliltaan, olen aikaisemmin paistanut kypsää chorizoa aivan liikaa, se ei tosiaan tarvitse kuin ihan pienen kuumennuksen. Laitoin nekin lautaselle odottamaan. (olisin voinut tehdä nämä alkupaistelut ihan hyvin paellapannullakin, nyt tein turhaa tiskiä toisella pannulla)

Kuumensin paellapannua ja laitoin sille oliiviöljyä ja kaadoin riisin öljyyn. On tärkeää saada riisi hieman kuultumaan, muttei sitä pidä polttaa, kuten joku ehkä melkein saattoi tehdä. Riisiä ei pidä sekoitella, se pitää saada asettumaan pannulle ja aloittamaan crustin muodostamisen pikkuhiljaa, kun lientä aletaan lisätä ja riisi kypsyä. Samaan tapaan kuin risoton kanssa paellaan lisätään kuumaa lientä pikkuhiljaa, kun edellinen kauhallinen on imeytynyt. Ensimmäisen kauhallisen jälkeen lisäsin paellamausteseosta, noin puolet muutaman gramman pussista, ehkä alle puolet. Jauhe liukenee nopeasti riisiin liemen välityksellä. 

Riisin kypsyminen ottaa aikansa, jopa tämä desi kuivaa riisiä vei noin 25-30 minuuttia sisällä tuulettomissa olosuhteissa. Maistelin riisi kerrallaan ja kun siinä alkoi olla sopiva puruvaste, lisäsin pannulle ensin raa'at katkaravut riisin päälle, sen jälkeen kampasimpukan puolikkaat ja sipulit ja paprikat. Chorizopalat sommittelin muitten ainesten väliin ja pinnalle ripottelin hieman silputtua kevätsipulia ja herneitä. Päälle muutama kierros pippuria ja sitruunalohkoja. 

Tämän päivän paella näytti aika samalta kuin viime vuonna tekemämme matkapaella, silloin tein sen liukaspohjaisessa raskaassa hiiliteräspaistinpannussa. Siinä oli varomista, ettei se putoa pienen Campingazin päältä. Silloin olin näköjään uumoillut sitä, etten enää jatkaisi ruokahaasteita tänä vuonna. Ihan vaikuttaisi, että muutin mieleni. 

Tämä minipaella oli kyllä oikein hyvää, mutta sitä oli sittenkin hieman liikaa, emme ihan kaikkea riisiä jaksaneet, mutta söimme merenelävät ja chorizot. Todella kevyt ja ohut pannu toimi kaasulla erittäin hyvin. Keskelle pannua oli muodostunut hieman crustia, mutta pannu oli helppo puhdistaa, riisi ei ollut liiaksi tarttunut pannuun. Se on oikein sopiva kahdenhengen ruokiin ja aion yrittää tehdä sillä muutakin, ainakin munakasta. 

La Vueltassa oli noin 230 km mittainen hilly-tyypin etappi, viidestoista järjestyksessään ja tämänkertaisen kilpailun pisin. Lopussa oli ikävän sateinen sää ja pääjoukko saavutti hatkassa olleen kärkimiehen muutama kilometri ennen maalia. Voittajaksi ylsi Jasper Philipsen, josta en ole aikaisemmin koskaan kuullut, hän voitti nyt ensimmäistä kertaa Grand Tourissa. Kokonaiskilpailun kärki säilyy ennallaan, Primoz Roglic johtaa ja Richard Carapaz on toisena samalla aikaerolla kuin aikaisemminkin. Huomenna perjantaina on kolmanneksi viimeinen etappi, sen mitta on 160 km ja se on luonteeltaan hilly, vaikka melkoisia tönkäreitä siihen sisältyy.

Taas tapastelua –pikkuiset tonnikalakakut

Tänään oli taas lautasilla tapas-osastoa, sillä meillä ei ollut kauhean kova nälkä. Ohjeen näihin pikkuisiin tonnikalakakkusiin  otin tästä Spain on a fork-blogissa, olen vieraillut siellä ennenkin, muistelen nähneeni Albertin kokkailua aikaisemminkin. Olen alkanut muuten käyttää taas enemmän valkosipulia, joitakin vuosia en välittänyt siitä oikeastaan ollenkaan. Tästä ohjeesta tuli 11 pientä kakkua. Minulla ei ollut ohjeen vaatimaa tuoretta chiliä, joten pieni suippopaprika ulkonäkötuurasi ja käytin kuumuutta tuomaan chilihiutaleita. Kastikkeen tein aikalailla omasta tai asiakkaan päästä, sillä meillä ei ollut sopivaa jogurttia. 

Tonnikalakakkuset ja valkosipulikastike

Kakut

• 1 lasipurkki Lidlistä saatavaa MSC-sertifioitua tonnikalaa öljyssä
• 2 valkosipulinkynttä
• 1 sipuli
• ruohosipulia
• 1 pieni punainen suippopaprika
• 1 pieni oranssi suippopaprika
• 1 tl pimentonia
• 1/4 tk chilihiutaleita
• pippuria (suolaa ei tarvita, kalassa on sitä tarpeeksi)
• 2 kananmunaa
• oliiviöljyä paistamiseen

Kastike

• 1 purkki kermaviiliä
• sitruunamehua
• 1 valkosipulinkynsi
• suolaa ja pippuria
• 2 rkl oliiviöljyä
• ruohosipulia

Valutin tonnikalasta öljyä pois sen verran, mitä siitä suosiolla irtosi ja kumosin palaset kulhoon. Pienentelin paloja hiutaleiksi haarukalla. Silppusin sipulin, valkosipulin, paprikat ja ruohosipulin. Keräsin kaikki silput kulhoon tonnikalan päälle. Lisäsin kevyesti vatkatut kananmunat, chilihiutaleita, pimentonin ja ripauksen pippuria. Riippuu tosiaan kalalaadusta, tarvitsevatko kakkuset yhtään lisättyä suolaa, tämä minun versioni ei sitä kaivannut. Sekoitin taikinan tasaiseksi ja taputtelin siitä pieniä kakkusia, noin golfpallon kokoisesta määrästä kunkin. Kuumensin pannulla hyvän määrän oliiviöljyä ja paistoin kakkuset keskilämmöllä, noin 4 minuuttia puoleltaan. Laitoin kakkuset talouspaperin päälle ja peittelin pysymään lämpimänä toisen satsin paistamisen ajaksi. 

Kastike oli ihan tavallinen pieni soosi, valutettua kermaviiliä, sitruunamehua, silputtua valkosipulia, suolaa ja pippuria. Kun nämä kaikki olivat sekoitettu, lisäsin mukaan hieman oliiviöljyä. Päälle ripottelin ruohosipulia.

La Vueltassa oli hilly-tyyppinen pitkä etappi, 204,7 km mittainen. Tämä oli jo 14. etappi, joten vähäksi käy, ennen kuin loppuu! Pieneen nousuun päättyneen etapin nopein oli Tim Wellens. Hän oli yksi kuudesta ajajasta, jotka olivat pitkään hatkassa. Tämä oli Wellensin toinen voitto tässä hänelle ensimmäisessä Vueltassa. Pääjoukko ajoi maaliin muutama minuutti myöhemmin, eikä kokonaiskilpailun kärki muuttunut, Primoz Roglic jatkaa punaisessa johtajan paidassa huomennakin ja toisena on Richard Carapaz, edelleen 39 sekuntia perässä. 

Äärestä laitaan – köyhän miehen perunat ja sisäfilepihvi

Välillä tulee vahingossa päiviä, jolloin saa aikaa vaikka mitä. Jo ennen yhdeksää oli keittiössä jäähtymässä uudella hapanjuurella leivottuja leipiä (niistä lisää myöhemmin) ja joltisellakin itsensäpakottamisella sain aloitettua viikottaisen joka x vuosittaisen jääkaapin suursiivouksen. Antti oli uskollinen kompostimestarini ja tyhjensi purkkeja kompostiin. Nyt taas jääkaapin takaseinä näkyy ja yritämme pitääkin sen näkösällä, emme tarvitse niin paljon ruokaa. Etenkään sellaista mitä emme syö. Ryhtiliike paikallaan. Taas.

Päivällinen koostui naudan sisäfilepihveistä (vain yksi pieni pihvi/sierainpari, inhoan tuota sanontaa, mutta tykkään silti käyttää joskus, omituista) ja espanjalaisesta lisäkeruoasta, köyhän miehen perunoista, patatas a lo pobre. Voi olla, ettei tämä ole autenttinen ohje, mutten anna sen häiritä. Otin neuvot täältä. Pienensin ohjetta kahdelle ja laitan määrät tähän sen mukaisesti. 

Köyhän miehen perunat

• 6 keskikokoista perunaa
• 1 punasipuli
• 2 valkosipulin kynttä (tai enemmän, jos ei huomenna haittaa)
• 3 pientä suippopaprikaa (punainen, oranssi ja keltainen)
• rutosti oliiviöljyä
• 2 laakerinlehteä
• suolaa ja pippuria

Kuori perunat ja leikkaa ne noin kolmen millin viipaleisiin, samoin sipuli ja paprikat. Valkosipulin kynnet voi laittaa kokonaisina tai viipaleina, ihan miten tykkäät. Kuumenna uunin kestävässä pannussa oliiviöljyä todella reippaasti, älä nyt pelästy, öljyä täytyy olla ainakin pari kolme senttiä pannun pohjalla. 

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Laita pannulle perunat varovaisesti kuumaan öljyyn,  erottele niitä lastalla, etteivät tartu pannun pohjaan eivätkä toisiinsa. Noin viiden kuuden minuutin päästä lisää mukaan sipulit, paprikat ja laakerinlehdet. Anna kaikkien kypsyä kuumassa öljyssä, äläkä ajattele terveysasioita tai sen sellaisia. Tämä on kuin confit-hommat, rasvaa ei juurikaan jää annokseen. 

Noin kymmenen minuutin kuluttua perunaviipaleet alkavat olla kypsiä, kokeile sitä terävällä veitsellä. Kun perunat alkavat olla kypsät, sinulla on kaksi vaihtoehtoa (on sinulla enemmänkin, voit toki vaikka lähteä lenkille ja jättää päivällisen väliin). Voit joko kumota koko pannun sisällön metalliseen siivilään ja valuttaa öljyn alla olevaan astiaan tai voit nostella perunat ja muut hökeet reikäkauhalla kuumaa kestävälle lautaselle ja sitten kaataa öljyn pois. Joka tapauksessa on tarkoitus päästä nyt eroon lähes kaikesta öljystä. (sitä voi käyttää lähipäivinä vaikka espanjalaisten käristettujen kananmunien tekoon, tai muuhun, mikä ei pahastu valkosipulin aromista, tai sen voi imeyttää kompostiin) Kun öljy on valunut pois paistoksesta, kumoa perunat lautaselta tai siivilästä takaisin uunin kestävään pannuun tai jos et käyttänyt sellaista, uunivuokaan. Laita vuokaan uuniin ja paistele vielä noin 20-25 minuuttia kunnes perunoiden reunoihin alkaa tulla houkuttelevia kullankeltaisia reunoja. 

Sisäfilepihvit järkyttävän kuumassa grillissä

• 2 naudan sisäfilepihviä (noin 100 g/kpl)
• 1 rkl oliiviöljyä
• suolaa ja pippuria
• yrttistä maustevoita

Meillä oli pieni pala sisäfilettä, josta tuli kaksi pienehköä pihviä, ei ollut tarkoitus syödä itseään ähkyyn. Pihvit olivat noin 4-5 cm paksuja. Pyöritin ne oliiviöljyssä. Lisäke oli jo uunissa ja melkein valmis ja uunikin jo pois päältä. Meillä oli ensimmäisessä kokeilussa uusi grilli, jolla oli lupeissa pihvinpaisto todella nopeasti 800 asteessa. Kuulostaa brutaalilta ja kyllä meillä vähän oli jännitystä ilmassa tämän kokeilun kanssa. 

Lone Star-grilli oli yhdistetty kaasupulloon ja Antti laittoi sen tulille, täysille luonnollisesti, ei siinä paljon säätöjä olekaan. Noin kolmessa, neljässä minuutissa grilli oli melkoisen kuuma. Tämä siis tehtiin ulkona, tätä vekotinta ei pidä laittaa minkään helposti syttyvän päälle, eikä sisätiloihin, meillä se oli kaasugrillin työpöydällä ja kaasupullo hyvän matkan päässä turvassa. Emme oikeasti tiedä, kuinka kuumaksi tuo minihorna oikein kuumeni. 

Antti nosti öljytyt pihvit grillin paksulle grilliritilälle ja tökkäsi ne grilliin, ylimmälle tasolle. Munakelloon minuutti ja sitten vaan katsottiin kuinka pihvit paistuivat pikavauhtia. Minuutin kuluttua Antti käänsi pihvit ja toinen minuutti toiselle puolelle. Sitten Antti laski pihvit grillin pienelle irrotettavalle rasvapellille ja asetti sen noin puoliväliin uunia. Minä olisin halunnut, että ne ovat alempana ja kysyin, että missä ne pitäisi pitää. Emme kumpikaan tienneet! Uuden laitteen iloja. Antti pienensi hieman grillin lämpöä (ei käryäkään paljonko) ja pihvit olivat hornassa vielä noin kolme minuuttia. Mittasimme pihvien sisälämpöä pariin otteeseen ja kun se oli 55° C otimme ne samantien pois. Antti muisti laittaa kaasun pois ja sammuttaa laitteen, kun menimme sisälle ja teimme annokset.

Perunat olivat tällä välin saaneet nätit reunukset ja annostelimme ne lautasille ja vierelle pihvit, päälle suolaa ja pippuria ja pihveille maustevoinokare. Ai että, olemme me omasta mielestämme osanneet paistaa pihvin aikaisemminkin, mutta tämä oli kyllä aivan tolkuttoman hyvä pihvi! Juuri sopivan kypsä makuumme, murea ja erittäin hyvä paistopinta.

Espanjalainen perunalisäke, köyhän miehen perunat olivat todella hyvät myös. Vaikka niiden valmistamiseen käytettiinkin öljyä enemmän kuin ilmailulääkärille uskaltaisi kertoa (minun ei enää ikinä tarvitse häntä tavata) eivät ne olleet rasvaisia.  En tajua mikseivät. 

La Vueltassa alkoi viimeinen kisaviikko eilisen lepopäivän jälkeen. Kyseessä oli henkilökohtainen aika-ajo, 33,7 km mittainen, jonka lopussa oli kipakka nousu. Useimmat ajajat vaihtoivat maantiepyörään nousun alussa. Siinä nähtiin erilaisia esityksiä sen suhteen, miten sulavasti vaihto sujui. 

Minähän olen tunnetusti jo toivonut  Primoz Roglicin kohentavan asemiaan ja niin kävikin. Hän ajoi etapin voittoon ja otti taas punapaidan Richard Carapazilta, joka jäi nyt toiseksi ja on kokonaiskilpailussa 39 sekuntia Primozia perässä. Tällaista suuren tourin pitää ollakin. Koronatestit muuten tehtiin sunnuntain ja eilisen lepopäivän  aikana (yli 600 testiä koko kisakonklaaville) ja kaikki osoittautuivat negatiivisiksi. 

Nyhtökanaa espanjalaisittain

Tänään olen taas kunnossa ja ruoanteko innosti. Aloitin jo aamulla lataamalla haudutuspadan töihin. Kuusi tuntia myöhemmin annostelin ruoan ja minuuttia myöhemmin poltin kieleni. Ohjeen tähän kanaruokaan otin täältä. Pienensin ohjetta ja soveltelin hieman, koska minulla olikin yllättäen jauhettu kurkuma vähissä, mutta kuminaa (josta en tykkää yhtään) ainakin viisi pussia, joista neljä oli avattu. Hyvä minä!

Nyhtökana Espanjan malliin

• iso loraus oliiviöljyä
• 1 punasipuli
• 1 keltasipuli
• 3 valkosipulinkynttä
• 1 tl kurkumaa (jos olisi)
• 1 tl pimentonia
• pikkuisen chilihiutaleita
• 1/4  tl cayennepippuria
• pätkä chorizoa (noin 100 g)
• 2 broilerin rintafilettä 
• 1 tölkki tomaattimurskaa
• 2 rkl tomaattipyrettä
• suolaa  (jos tarvitsee)

Silppua sipulit ja leikkaa valkosipulinkynnet muutamaan palaan. Viipaloi chorizo muutaman millin viipaleisiin. Kuumenna pannulla loraus oliiviöljyä ja kuullota sipuleita muutama minuutti, lisää pannulle mausteet ja chorizoviipaleet. Kun chorizo on ottanut hieman lämpöä ja luovuttanut rasvaansa, kumoa pannun sisältö haudutuspataan. Nosta broilerifileet pannulle ja paista nopeasti pinnat kiinni. Aseta broileripalat pataan ja kaada päälle tomaattimurska ja sekoita mukaan tomaattipyre. Laita pata low-asetukselle, jos on paljon aikaa, high-asetukselle, jos on hopumpi.

Kokeile broilerin kypsyyttä muutaman tunnin kuluttua. Kun liha on mureaa, nosta fileet lautaselle ja riivi ne suikaleiksi. Nosta nyhteet takaisin pataan ja maistele. Jos tarvitaan, lisää hieman suolaa. Chorizo yleensä tuo suolaa ihan tarpeeksi, mutta tarkista. Pata voi vielä hautua tunnin tai kaksi, mutta on se jo tässäkin vaiheessa jo syömävalmista. 

Minulla pata oli töissä kuutisen tuntia kaikkiaan, aluksi high-asetuksella kolme tuntia ja loput low-asetuksella. Lisänä meillä oli sahramilla maustettua riisiä. Olipa lämmittävää ruokaa, vielä kun olisi ollut kylmä, niin jopa olisi kylmä tällä lähtenyt. Minulla lähti vain nälkä (korjaan: siirtyi) ja kieli paloi. Oma vika. 

Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle, jonne kerään kaikki haudutuspatapostaukset. 

La Vueltassa oli 12. etappi, kyse oli vuorietapista ja päätösnousu oli taas ihan hirveä ja sen loppu aivan mahdottoman jännittävä, Hugh Carthy tappeli itsensä voittoon. Richard Carapaz otti takaisin punaisen johtajan paidan ja hän johtaa Primoz Roglicia kymmenellä sekunnilla. Huomenna on lepopäivä ja CampaKeittiössä huilataan myös ja syödään tähdenlentoja.