torstai 15. elokuuta 2013

Hui, mitä menin tekemään!


Lupauduin mukaan jälkiruokahaasteeseen yhdessä kahdeksan muun blogin kanssa. Kilpailun järjestävät Jules Destrooper, Paloma Communications ja Postres-ravintola ja tarkoitus on käyttää bloggaajille toimitettuja Jules Destrooper Butter crisp-pikkuleipiä osana jälkiruoka-annosta. 

Palkintona haasteessa on voittoisan jälkiruoan pääseminen Ravintola Postresin listalle ainakin viikoksi, Jules Destrooper-lahjakori ja kahden hengen illallislahjakortti Ravintola Postresiin. Kaikki kilpailuun osallistuvat tulevat saamaan Jules Destrooper-tuotteita palkinnokseen, vaikkeivat voittaisikaan. 

Muutamassa blogissa on jo näkynytkin haasteannoksia, mutta minulla homma on vielä kehittelyn asteella ja palaan asiaan käytyäni lähipäivinä pienellä reissulla. Minua suorastaan jännittää hieman, mutta olen iloinen, että uskaltauduin mukaan.


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ruokametsästystä ja yksityiskohtia Canet de Marissa


Olimme majoittuneet minilomasemme ajan hieman Barcelonan pohjoispuolella sijaitsevassa Canet de Marin kaupungissa. Valitsimme aika randomilla hotellimme, joka on pieni, mutta asiallinen paikka. Rocatel on perheomisteinen hotelli aivan meren rannassa, tosin hotellin ja rannan välissä on melkoisen vilkas paikallisjunarata. Tämä ilmeni kyllä selvästi varausta tehdessämme. Huoneet ovat siistejä, joskin vaatimattomia, esimerkiksi ilmastointia ei vanhassa rakennuksessa ole. Maksuton internet-yhteys toimi moitteettomasti. Hotellin pihassa on mukava uima-allas ja rannalle on matkaa pienen korttelinkierron jälkeen noin sata metriä. 



Ensimmäisenä iltana söimme pettymykselliset pizzat ravintolassa, jonka nimi on jo onneksi unohtunut. Toisena iltana tein  hieman esityötä. Canet de Marissa oli tripadvisoriin listattuna 17 ravintolaa, joita tutkailin illallisen toivossa. Kirjoitin ylös viisi paikkaa, joita lähdimme sitten kartta kädessä etsimään. Kahdesta ensimmäisestä oli arvioita tältä kesältä, joten uskalsin toivoa niiden olevan olemassa. Osoitteet ja kartta eivät kyllä pitäneet yhtä, sillä kumpaakaan paikkaa ei melko tarkalla etsimiselläkään löytynyt. Kolmas ravintola, nimeltään 6Q, löytyi juuri sieltä mistä pitikin. 



Astuimme sisään pieneen, noin 25-paikkaiseen ravintolaan, jossa työskenteli salin puolella yksi tarjoilija ja avoimessa keittiössä yksi kokki. Paikalla oli suurehko naisseurue, jonka ilonpito oli jo ylimmillään. Tarjoilijan englannin taidot olivat noin samalla tasolla, kuin meidän katalaanimme, mutta saimme kuin saimmekin yhteisymmärryksessä selville, mitä illan katalonialainen menu piti sisällään. Kolmen ruokalajin illallinen sisälsi alku- ja pääruoan osalta 5-6 vaihtoehtoa ja jälkiruoan osalta kolme. Juomiksi saimme vettä ja viiniä, niin valkoista kuin punaistakin puolisen litran karahvit. Hintaa menulla oli 20 euroa henkilöltä ja olimme ruokiin enemmän kuin tyytyväisiä. 

Maistelimme ruokia ristiin ja eikä yksikään annoksista ollut pettymys. Alkuruokina oli pieniä ravioleja, salaattia iberico-kinkulla, ja sienimunakasta. Pääruoiksi valitsimme lohta, jotain valkoista kalaa (luulen, että ruijanpallasta), possua gorgonzolakastikkeella sekä kanaa ja ankanmaksaa. Kaikkien lisäkkeenä oli raikas sitruunainen perunamuusi. Jälkiruokina oli suklaalastuin koristeltua jogurttia, piparminttuista mansikkakeittoa ja minttusorbetia. Kuvia ei ole kaikista annoksista tai ne ovat sen verran vaatimattomia vähäisen valaistuksen vuoksi, etteivät ne tee kunniaa hyville annoksille.


Canet de Mar oli varsin kuvauksellinen pieni merenrantakaupunki. Kammenpyörittäjä kävi hellettä uhmaten kameransa kanssa keräilemässä muistikuvien palasia arkistoihimme. Rumakin voi olla kaunista ja useimmiten mielenkiintoisempaa kuin varsinaisesti kaunis.





tiistai 13. elokuuta 2013

Barcelonan helteessä


Lyhyen reissumme yhtenä päivänä olimme varsinaisesti Barcelonassa. Tiesimme, että joihinkin nähtävyyksiin voi olla pitkät jonot, joissa emme erityisesti välitä seisoskella. Aloitimme päivän pysäköimällä auton yhteen lukuisista parkkikellareista, joka sijaitsi lähellä La Sagrada Familia-kirkkoa. Parkkipaikan päällä oli minun makuuni täydellinen kauppahalli, jonka nimeä en valitettavasti tullut tietämään. Se oli paikallisten oma ostospaikka, jossa ei ollut tietoakaan turistiruuhkista. Nautimme sen kahvilassa cortadot ennen kadulle astumista.

sesongin vihannekset

Kehonkieltä: Se on sun syysi! Et oo tosissasi, minunko?

Heti korttelin päässä aisti, että nyt muuttui meno, kun kuuluisa krumeluurinen kirkko tuli näkyviin. Matkailijoita ja turisteja alkoi olla ruuhkaksi asti ja lippujono kiemurteli kirkon kolmen sivun verran satoja metrejä. Kiersimme kirkon ulkopuolelta ennen kuin palasimme autolle.


Ideat lopussa?
Seuraavaksi ajoimme lähemmäs keskustaa ja pysäköimme La Ramblan Port Vell-sataman puoleiseen päähän maanalaiseen parkkihalliin, jossa oli varmasti lähemmäs 40 astetta lämmintä. Tallustelimme erittäin lämpimässä ja aurinkoisessa säässä La Ramblaa pitkin turistihumua katsellen. 



Tutustuimme myös La Boqueria-kauppahalliin, joka oli tupaten täynnä turisteja. Valikoimaa oli kyllä yllin kyllin, mutta pidin paljon enemmän siitä toisesta hallista, jossa lisäksemme oli vain muutamia seniorikansalaisia ostoksillaan. Ostimme pienet välipalatikut ja virkistävää hedelmäjuomaa, mutta muutoin teki lähinnä mieli pois. Ihmettelen kovin, kuinka Kammenpyörittäjän on onnistunut ottaa kuvia, joissa näkyy noin vähän ihmisiä, sillä kauppahalli oli niin täynnä tungosta.













Nuorempi pojista pääsi shoppailun makuun, tuli hoidettua niin kenkä- kuin farkkupolitiikkaakin, sekä tuliaisasioita. Ihailen moista omistautumista ostosten tekoon, itseäni ei jaksa kauppojen kiertely viehättää juurikaan, kun lämpötila on yli 30 astetta. 


Kuohuviiniä maistelemassa


Ennen matkaa selatessamme Espanja-kirjaamme huomasimme, ettei kuohuviinialueelle olisi pitkä matka Barcelonasta. Olemme vierailleet monissa samppanjataloissa Epernayssa ja Reimsissä, joten halusimme nähdä millainen paikka olisi espanjalaisen, samppanjamenetelmällä valmistetun kuohuviinin koti. Ensimmäisenä mieleen tulivat merkit Freixenet ja Codorníu. Laitoin jälkimmäiseen matkaa edeltävän viikon sunnuntaina sähköpostitse tiedustelun mahdollisesta vierailusta ja sain vastauksen heti seuraavana päivänä. Pääsisimme haluamanamme päivänä kierrokselle, emme kyllä ihan siihen aikaan, kuin olin toivonut, vaan hieman myöhemmin, sillä englanninkielisille kierroksille oli vapaita paikkoja vasta puolenpäivän kierrokseen.



Elokuu on paitsi espanjalaisten, myös muiden eurooppalaisten lomakuukausi ja tuona elokuun alun perjantaiaamuna teillä oli runsaasti autoja matkalla kohti etelää, osa selvästi matkalla Afrikan puolelle, niin täyteen pakattuja olivat autot. Saapuessamme yhdelle maksuasemalle, alkoi sinne juuri muodostua ruuhkaa. Käytössä oli useita maksupisteitä korttimaksuille ja neljä käteismaksulle. Näille neljälle pisteelle alkoi kertyä jonoa, eikä vain neljä jonoa, vaan pian niitä oli kahdeksan. Sehän luonnollisesti on melko hankalaa, sillä pian kuljettajat alkoivat lämmetä, eivätkä vain sään vuoksi. Jonoissa alkoi muodostua melkoista kiilaamista ja jonon vaihtoa ristiin rastiin, sillä jokaisesta (meistäkin) tuntui, että viereinen jono veti paremmin. Lähempänä maksupistettä vetoketjutyylinen vuoronperään soluttautuminen ei enää tahtonut onnistua, vaan jokainen piti mustasukkaisesti paikkaansa toisten silti sinnikkäästi änkiessä uuteen jonoon. Mielenkiintoista oli kuulla aaltoina etenevät tööttäysten sarjat, joihin espanjalaiset ja muidenkin maiden edustajat ajoittain yhtyivät, vaikka ilmiselvää oli, etteivät tööttääminen edistäisi asiaa mitenkään. Meidän onnistui päästä maksupisteelle noin tunnin jonottamisen jälkeen, maksaaksemme 80 senttiä. Kyllä kannatti! Maksupisteiden jälkeinen aukio on myös melkoisen vaarallinen paikka etenkin ruuhkaisena hetkenä, kuskien aggressiot purkautuvat äkkispurtteina. Pään on syytä pyöriä ja oma linja pidettävä, ettei joudu heti kolariin ennen kun normaalit kaistat alkavat. 


Viivytyksestä huolimatta ehdimme Codorníun tilalle ajoissa, jopa niin, että ehdimme syödä pikaisen aamiaisen, jonka hankimme läheisen kylän Mercadona-kaupasta. Aamupäivän englanninkieliselle vierailulle saapui väkeä noin parikymmentä henkeä. Mukana oli ainakin ruotsalaisia ja englantilaisia meidän lisäksemme. Vierailun aluksi istuimme pieneen elokuvateatteriin katsomaan miellyttävän filmin viinitalon historiasta ja nykypäivästä englanniksi tekstitettynä. Filmiä seurasi lupsakan espanjalaisoppaan ohjaama kiertely aluksi tilan ulkoalueilla ja sitten kellareissa. Alhaalla kellarin syövereissä istuimme sähköjunan vaunuihin ja näimme kilometrikaupalla viiniholveja ja miljoonittain pulloja. Olisimme toivoneet hieman hitaampaa ajonopeutta, sillä kuvista tahtoi tulla sillä faartilla tällaisia:


Vierailun lopulla saimme maistettavaksemme kahta kuohuviiniä, vaaleanpunaista ja valkoista, joista ensimainittu oli aivan erinomaista ja toinenkin, rutikuiva sangen hyvää. Neljältä hengeltä, joista yksi oli vielä alaikäinen, 90-minuuttinen vierailu maksoi 22,85 euroa. Opastus oli makuumme aavistuksen kevyt ja lapsiperheitä kosiskeleva. Toisaalta olemme jo kuulleet useita kertoja samppanjamenetelmän (jota Codorníulla kutsuttiin traditionaaliseksi menetelmäksi) eri vaiheet, eikä sekään kai mitään haittaa, jos lapsia puristellaan poskista ja heidän unilelujaan ollaan kähveltävinään naurun toiveissa.


Ennen paluuta Barcelonan pohjoispuolella olevaan majoitukseemme kävimme Tarragonan kaupungissa, jossa piti olla hieno roomalainen amfiteatteri. Paikka oli kyllä kuvattu opaskirjaamme ja kaupungin verkkosivuille ovelasti, sillä varsinaisesti jäljellä oli melkoisen vähän ja osa teatteria oli siirretty aivan toisaalle, mikä ilmeni vasta paikan päällä. Tämän loivan pettymyksen jälkeen päätimme kuitenkin lounastaa kaupungissa. Eräällä aukiolla oli runsaasti lounasmenua tarjoilevia ravintoloita, jotka eivät olleet pelkästään turisteja varten, niissä istui paljon alkuasukkaitakin syömässä. Valitsimme yhden melko summamutikassa ja söimmekin aivan kelvolliset kymmenen euron kolmen ruokalajin menut. Vaihtoehtoja oli jokaisessa ruokalajissa ainakin neljä, kahdessa ensimmäisessä jopa kymmenen. Otimme kaikki eri ruokia, alkuruoaksi eteemme kannettiin melonia iberico-kinkulla, gazpachoa, merellistä salaattia ja pastaa.


Mielestäni annoksissa oli nähtävillä, että keittiössä hääräsi joku, jolla on ambitioita, sillä annokset olivat katulounaiksi kauniita! Pääruokina oli avopurilainen, jonkunlainen pinaattitäytteinen lätty, jonka nimen olen  unohtanut, paella ja perunamunakas tomaattikastikkeella. Kaikki ruoat olivat maistuvia, jopa paella oli aivan mainiota, siinä oli löydettävissä dekoratiiviset merenelävätkin. Ruokiin kuului olut tai pieni karahvi viiniä, jotka autoilevina jätimme väliin. Limuista piti maksaa euro, mutta vettä tuli neljä pulloa pöytään.





Jälkiruoat jäivät kuvaamatta, ne näyttivät kaukaa kaikki aivan samalta, tumma kakkupala, purkkikermavaahtoa ja suklaakastiketta päälle roiskittuna. Ne maistuivat kuitenkin kaikki eriltä, joskin melko teollisilta. Tiskiä ainakin teimme aivan valtavasti ja neljän kympin hinta koko porukan lounaasta oli todella edullinen.

maanantai 12. elokuuta 2013

Espanja matkalaukussa


Meille ominaista on tuoda matkoilta kotiin ruokatavaroita. Nyt oli niin lämpimät kelit, eikä vaatimattomassa majoituksessamme ollut huoneessa jääkaappia, joten saatoimme ostaa  kylmää vaativia elintarvikkeita vasta aivan viime tipassa. Voin jouduin sydän verta itkien jättämään kauppaan, sillä en halunnut kokeilla, miten sille käy tunnissa 30 asteen lämmössä. Juustoistakin uskalsimme ostaa vai kovia palasia ja kinkuista ja makkaroista kaikkein kuivimpia tapauksia. 


Kuivaosastoilla keskityimme papujen ja riisien valintaan. Kauniit pakkaukset ja pussit toimivat valintakriteereinä. Sahramia ja pimentonia on nyt pitkäksi aikaa, samoin jotain tuotetta, jonka nimen luimme kaiken aikaa väärin, se ei ollut Pallero vaan Paellero. Ymmärtääkseni se on jonkunlainen mausteseos paellaa varten. Sardiineja toimme monta rasiaa, en taaskaan muista miten se sardiinien ja anjovisten ero meni. 

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Näin voi käydä, jos käännät selkäsi!


Ollessamme pahaa-aavistamatta minilomasellamme, oli tontillamme vietetty ilmeisen hyvät kekkerit, jotka olivat vaatineet kunnolliset koristelut. Eilen illalla palatessamme emme hämärässä ensin huomanneetkaan, miten Kammenpyörittäjän ajokki oli koristeltu asianmukaisesti Hello Kitty-partyromppein ja serpentiinein. 


Ulko-oveen, residenssin ikkunoihin ja kasvihuoneeseen oli teippailtu universumin tylsimmät postikortit, joissa oli lämminhenkisiä onnittelulauselmia kaikilta niiltä, jotka eivät todallakaan välitä onnitella miehen ikään ehtinyttä Kammenpyörittäjää. 


Aiomme käyttää kortit tulevaisuudessa joulukortteina, joten potut ovat pottuja tulevalla sesongilla. Naapurimme olivat hieman ihmetelleet työpaikan iskuryhmän vierailua, mutteivat ilmeisesti olleet soittaneet poliisia, sillä tietääksemme kukaan kollegoista ei ole pidätettynä. Tai jos ovatkin, niin entä sitten?


Hienon huoneenseinätaulun Kammenpyörittäjä sai kavereiltaan, eivätpä he arvanneetkaan, kuinka sopivaan seuraan Kekkonen pääsee, sille on juuri passeli tila makuuhuoneen seinällä Leninin vieressä. 

Saako olla pieni pala Espanjaa, por favor? Por supuesto!


Vaikken oppinut juurikaan espanjaa (tai edes katalaania) pienellä reissullamme, opin Espanjasta paljon. Muinainen seuramatka Kanarialle on muistoissani lähes yhtä haalistunut, kuin sen aikaiset valokuvalliset todisteetkin. Menin siis Espanjaan aivan kuin aito ensikertalainen ja palasin sieltä pää uusia ajatuksia ja mielikuvia kuhisten. Tämä on virkistävä tunne, jota en enää aina saavuta käytyäni vaikka Ranskassa, Italiassa tai Saksassa, niin paljon kuin niistä maista pidänkin. Nyt tuli pääkoppaan jotain aivan uutta ja leijun vielä reissufiiliksissä varmaankin useamman päivän. Näitä tunnelmia käyn purkamaan postauksiksi la Vueltaa odotellessani. 

Stop, shake, honey, go!