maanantai 25. toukokuuta 2015

Kaksi pastasalaattia

kotoinen versio lohella ja ilman parsaa
Luin eilen Jokihaka kokkaa-blogista Penne alla Caprese-ohjeen ja halusin mitä pikimmiten kokeilla sitä. Tänään teinkin tätä ruokaa kaksi kertaa erilaisin lisäyksin ja pienin muutoksin. Ensin tein valtavan IKEAn metallikulhollisen työpaikan lounaaksi ja sitten kotona pienemmän kulhollisen omalle perheelle. Työpaikan versioon laitoin myös parsaa ja grillattua broileria, kotiversioon savulohta. En osaa päättää kumpi on parempaa, ehkä molemmat. Kirjaan ohjeen 6-8 hengen annokseen. Töissä meitä oli tänään kymmenkunta syömässä ja tein sen annoksen kilosta kuivaa pastaa.

Pastaa, mozzarellaa ja muita herkkuja

  • 500 g kuivaa pastaa
  • 300 g grillattua broileria sukaleina tai savulohta paloina
  • 4 suurta tomaattia lohkoina
  • 1 kurkku kuorittuna, siemenet poistettuna ja viipaleiksi leikattuna
  • nippu vihreää parsaa kevyesti höyrytettynä
  • mozzarellaa minipalloina
  • 1 kevätsipuli ohuina renkaina
  • balsamicokastiketta
  • nippu ruohosipulia
  • suolaa ja pippuria
  • oliiviöljyä
Keitä pasta pakkauksen mukaan väljässä, runsaasti suolatussa vedessä. Kaada vesi pois ja sekoita pastan joukkoon iso loraus oliiviöljyä. Leikkaa tomaatit ja kurkku paloiksi, tai viipaleiksi. Höyrytä parsoja muutama minuuttia ja leikkaa ne sitten vinottain viipaleiksi. Revi mozarrellapallot puolikkaiksi, tai jos käytät isompaa palleroa, revi se moneksi palaksi. Mausta oliiviöljyinen pasta suolalla ja pippurilla, sekä lorauksella balsamicokastiketta. Leikkaa grillattu broileri viipaleiksi, tai pieni savukala suupaloiksi, ota pois mahdolliset ruodot. 

Sekoita kaikki ainekset isossa kulhossa ja lisää viimeiseksi mukaan ruohosipuli ja runsaasti tuoretta basilikaa. Tarjoa heti. Tämän voi myös viilentää ja tarjota kylmänä, mutta laita basilika mukaan vasta juuri ennen tarjoamista, sillä arat lehdet tummuvat jääkaapissa. Lisään tämän pastaruoan juhliemme menuun kasvisversiona ilman lihaa tai kalaa. 

työpaikan broileriversio parsan kera
Giro d'Italiassa on tänään toinen lepopäivä ennen viimeistä vuoripitoista jaksoa. Minäkin lepään tämän illan ja kerään voimia, huomisaamusta alkaen olen aikatauluttanut itselleni juhlavalmisteluita sen verran, etten välttämättä ehdi kokkailla lisää italialaisia ruokia ainakaan jokaisena jäljellä olevana Giron päivänä. 

9 kommenttia:

  1. Innostuin samasta Jokihaka kokkaa-blogin pastasta ihan hirmuisesti :D tänään piti heti tehdä sitä mutta jääkaapin sisällön mukaan kun mentiin, taisi pastoilla olla yhteistä vain tomaatti ja pasta. Hups! Mutta pastasalaattiin tulee himo, olivat täytteet mitkä tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kätevää, kun voi ottaa evääksikin, vaikka tuo juuri tehty oli kyllä todella hyvää, vähän lämpimänä.

      Poista
  2. Minulle hyvin tuttu salaatti se Jokihaan salaatti,ystäväni Helsingissä opetti vuosia sitten. Tosin omassani on myös valkosipulia mutta sullahan oli vaikka mitä lisäyksiä tässä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tuli kyllä suosikki meille! Vaihtelua saa vaikka miten paljon, kun katsoo kaappeja, vaikkapa artisokanpohjia voisi laittaa tai perunaakin.

      Poista
  3. Ai niin ,omassani on ollut parmesaania mozzarellan sijaan,On aivan ihanaa sillä tavoin,suosittelen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin eilen puolen kilon pötkön Kotivaran metvurstia viikonlopun kesäpastaa varten mutta se hupenee uhkaavasti...

      Poista
    2. Tämä tuli väärään kohtaan, mutta ei kai se kovasti haittaa :)

      Poista
    3. Sopii tähänkin kohtaan oikein hyvin! :D

      Poista