keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Saltimbocca


Olin ihan varma, että olen tehnyt tätä ruokaa joskus aikoja sitten ja postannutkin sen, mutta en löytänyt millään hakusanalla sitä blogista. Jos nyt kuitenkin olen saltimboccaa joskus tehnyt, niin menköön tämä revisited-osastoon. Vasikasta en kuitenkaan ole tätä tehnyt missään tapauksessa, sitä keittiössämme ei ole ollut kuin kerran, enkä tehnyt sitä nytkään, vaan raaka-aineena oli broileri. Tässä ruoassa merkityksellisessä osassa on salvia, juuri se yrtti, joka menestyy silloin, kun sille ei keksi mitään käyttöä ja kun sitä tarvitsisi, sitä ei ole lehteäkään. Tänään kävin ostamassa sitä ihan vartavasten. 

Saltimbocca broilerista kahdelle

  • 2 broilerin rintafilettä pitkittäin kahteen ohueen palaan leikattuna
  • suolaa (hyvin varovaisesti) ja pippuria (ronskimmin)
  • salvian lehtiä
  • 4 viipaletta prosciuttoa 
  • nokare voita
  • 1 dl valkoviiniä
Nuiji halkaistuja broilerifilepaloja vielä hieman ohuemmiksi. Laita jokaisen neljän palan päälle viipale prosciutto-kinkkua ja niiden päälle muutama salvianlehti. Kiinnitä kinkku ja salvia broileriin cocktailtikulla. Taputtele palojen alapuolta lautaselle levitetyissä vehnäjauhoissa. 

Kuumenna pannu ja sillä nokare voita. Kun pannu on kuuma, laita broileripalat pannulle ensin kinkkupuoli alaspäin ja paista pari kolme minuuttia. Käännä ja paista toista puolta saman verran. Lisää pannulle viini ja jos haluat, vielä toinen nokare voita. Anna kiehua muutama minuutti, niin että kastike kiehuu kokoon ja liha kypsyy loppuun. Tarjolle laittaessasi muista poistaa cocktailtikut ja kaada kastikkeen loppu pannulta broilerin päälle. 



Meillä oli lisänä basilikalla maustettua perunamuusia. Tein puikulaperunoista paksua muusia, josta muotoilin ikäänkuin puikulan muotoisia pötkylöitä, joita paistoin pannulla niin, että niihin tuli hieman rapeaa paistopintaa. 


Giro d'Italiassa oli tasamaan etappi, joka päättyi meille vuosien takaa tuttuun Riminiin. Olimme siellä eräänä lokakuisena päivänä, täysin off season. Samalta näytti nytkin, rannoilla ei ristin sielua. Massakirin ykkönen oli taas Arnaud Demare, jo neljännen kerran tässä kisassa. Toiseksi ehti eilisen ykkönen Peter Sagan. Kokonaiskilpailua johtaa edelleen Joāo Almeida. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti