tiistai 14. helmikuuta 2012

Flowering tea - teekukka



Jo aikoja sitten jossain yhteydessä tulin tietämään, että on olemassa sellaisia(kin) asioita maailmassa, kuin teekukat. Englanniksi niitä kutsutaan nimillä flowering tai blooming tea. Olen tuuminut, että olisipa hauska kokeilla tuollaisia(kin), mutta unohtanut asian, kun ei kohdalleni ole osunut teekukkia. Viime viikolla joku luppohetki aloin etsiä asiasta tietoa mahdollisista ostopaikoista. Osuin Mandragora-nimiseen nettikauppaan, joka fyysesti sijaitsee synnyinkaupungissani Rovaniemellä. Tilasin pienen erän teekukkia ja eilen paketti olikin jo odottamassa minua kotiin saapuessani. Nätisti pakatut tuotteet näyttivät oikein hauskoilta, jossain blogissa viitattiin pöllön oksennuspallomaiseen ulkomuotoon, enkä voi olla kauhean eri mieltä.


Vuosia sitten hölmöönnyin ostamaan lasisia teekuppeja ja -kannun, mutta kyllästyin niihin nopeasti, pidin niitä jotenkin heppoisina ja pelkäsin niiden rikkoontuvan herkästi. Kuskasin ne sitenkuten pakattuina SPR:n kirpparille, josta huomasin niiden piakkoin lähteneen jonkun toisen matkaan. Hyvä niin, paitsi että nyt olisi juuri sellaisille käyttöä! Joudun siis käyttämään kokeilussani jotain muuta lasista astiaa, päädyin Riedelin jalattomaan punaviinilasiin, jolle ei oikein muuten löydy käyttöä minun rahvaanomaisesti karttaessani niin suurta viinilasia. Lueskelin sieltä täältä, että teekukan päälle lasketaan kuumaa vettä ja muutamissa minuuteissa puuvillalangalla palloksi sidotut lehdet avautuvat. Kukkaa voi (kuulema) hauduttaa useampaankin kertaan ja jos sellainen ei houkuta, sen voi laittaa muuten vain koristeeksi ensijuomisen jälkeen veteen muutamiksi päiviksi. Koska en ole teelaatujen suhteen asiantuntija enkä muutenkaan tee-entusiastikko, toivon sellaisten antavan anteeksi tämän amatöörimäisen kokeiluni. Pääasia tässä on se kukka, ei teen juominen. Pallosen pakkauspussin teksti kuului näin:

 Tropical Blooming Tea
 Mangolla, appelsiinilla ja persikalla maustettu,
 käsinrullattu valkoinen "Da Hao" -tee pohjoisesta Fujianista.
 Haudutuksen jälkeen terälehdet aukeavat ja 
paljastavat keskeltä kehäkukat,
 joita punaiset amarautin kukat korostavat 
ympärillään pieniä jasmiininkukkia.
Valmistus:
1 pala teetä/3dl vettä
Kaada 85°C:n vesi teelehtien päälle ja
anna hautua 2-3 minuuttia,
jonka jälkeen tee kaadetaan siivilän läpi.

Aluksi näytti kyllä siltä, että lasissa kelluu vain pölypallero tai homehtunut lihapulla, mutta muutamassa minuutissa paketti avautui ja lasin pohjalle laskeutui kaunis asetelma, jota ei malta ottaa kuiville. Maistoin teetä varovaisesti lasin reunasta ja juoma maistuu oikein hyvältä. En vain raski heti luopua ihailemasta teekukkaa. 

12 kommenttia:

  1. Teekukat ovat todellisia taideteoksia. Mietin aina niitä katsoessani, että miten ihmeessä niitä oikein väsätään?
    Kyllä kukista voi tosiaan hauduttaa teetä useamman kerran, kannattaa noudattaa kukan ohjetta. Me olemme ostaneet kukkia pääasiassa Thehuoneesta Helsingistä. Ainoa ongelma on se, että minä en pidä jasmiinista ja sitä on lähes kaikissa kukissa.

    VastaaPoista
  2. Kaunista! Kovana kahvinjuojana minulla kesti aika pitkään innostua teestä, mutta varsinkin vihreistä teelaaduista olen alkanut pitämään kovasti.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihana! Minäkin haaveilen tällaisesta elämyksestä, mutta niin kauan kuin unohan Stokkan teehyllyllä pysähtyä, niin haaveeksi jää. Sieltä vissiin saisi näitä. Minulle kelpaa se jasmiinikin!

    VastaaPoista
  4. Mun on taas pakko tunnustaa, että Never heard! Ja mä oon sentäs teenjuoja...paitsi että juon kyllä vain Earl Greytä mustana...
    Nyt äkkiä mulle teekukkia heti tänne NYT! (...joulupukki...?)

    VastaaPoista
  5. Kaikki: Tekisi jo mieli kokeilla toisenlaista teekukkaa:) kaunista kuin mikä!

    VastaaPoista
  6. Minulle ei kyllä olisi tullu mieleen pöllön oksennuspallo ;D Kuvassasi se näyttää pikemminkin huovutulta villapallolta jota tekisi mieli silitellä... Teekukat ovat hurjan kauniita ja kiehtovia, mutta tuo punakukkainen on kyllä todella upea!

    VastaaPoista
  7. pinea: Työkaveri oli sitä mieltä, että kuiva teekukkapallo näyttää sellaiselta, mitä kissat kakovat sisuksistaan... Minulla ei ole kissoista kokemusta, joten en tiedä sanoa:)

    VastaaPoista
  8. Pakko jakaa tällainenkin turhuus, mutta näin viime yönä unia näistä sinun teekukistasi: keitit minulle monta kupillista tuollaista pölypalleroteetä! Kiitos vain. :)

    VastaaPoista
  9. Saima: Hyvä että maistui:)) Kukka on nyt kapeassa lasimaljakossa, värit ovat jo vähän kauhtuneet, mutta kaunis se on vieläkin. Kokeilen jotain toista viikonloppuna.

    VastaaPoista
  10. On ne vaan nättejä. Minä oon haaveillut sellaisesta lasisesta teekannusta, kun tuollainen kukka siellä sisällä olisi vain kertakaikkisen upea.

    VastaaPoista
  11. Todella kauniita nuo teekukat. Olen ostanut niitä lahjaksi, mutten ole itse kokeillut. Hassua etten ole kokeillut, olenhan sangen ahkera teenjuoja. Ehkä nyt itsekkin kokeilen :)

    VastaaPoista
  12. Ankerias: Arvaa harmittaako minua, että laitoin sen lasikannun kiertoon? Onneksi muitakin lasiastioita voi hyvin käyttää tässä!

    Hiidenuhma: Kokeile ihmeessä, oli mukava seurata kukan avautumista.

    VastaaPoista