sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Chorizoinen näppylämuusi


Eiliseltä jäi perunamuusia sen verran, että siitä piti kehitellä jotain jalostetta tälle päivälle. Muistin nollalaatikossa olevat pari chorizoa ja pienen pakkauksen jauhelihaa, jotka pääsivät muusin kanssa uuniin. Nopea tähdenlentoruokaversio syntyi näin:

Näppylämuusia chorizolla maustettuna

  • 0,5 l perunamuusia
  • 1,5 dl maitoa
  • 2 kananmunaa
  • 400 g jauhelihaa
  • 2 raakachorizomakkaraa
  • nokare voita
  • pieni pala emmentaalia raasteena
  • tuoreita yrttejä: timjamia, basilikaa ja ruohosipulia
  • suolaa ja pippuria
  • parsakaalinuppuja
Kuumenna uuni 200 asteeseen ja voitele uunin kestävä vuoka. Silppua yrtit ja leikkaa chorizot pieniksi paloiksi. Kuumenna paistinpannu ja laita makkarapalat sille paistumaan. Kun makkaroista on alkanut irrota rasvaa, lisää jauheliha pannulle ja murustele se lastalla ihan pieneksi. Paahda kypsäksi. Mausta seosta hieman suolalla ja pippurilla, mikäli makkaran mausteet eivät tunnu riittävän. 

Sekoita tähdemuusiin kananmunat ja maito muutamassa erässä, tarkoitus on saada aikaan tasainen velli, joka sitten uunissa kypsyy ja tanakoituu. Lisää velliin yrtit ja sekoita. Kaada liha-makkaraseos uunivuoan pohjalle ja kumoa perunavelli päälle. Sekoittele veitsellä pohjia myöten, että liha sekoittuu muusiin. Asettele vuoan reunalle muusin päälle parsakaalinuppuja tai vaikka kirsikkatomaatteja. Raasta palanen juustoa pinnalle ja paista noin 45 minuuttia, kunnes parsakaalit ovat kypsiä ja perunapinta on saanut kauniin pinnan.

EDIT: Lisään tämän postauksen CampaSimpukan ylälaidasta löytyvälle Tähdenlennot-välilehdelle, jonne kerään kaikki jämäruokia käsittelevät postauksemme.


2 kommenttia:

  1. No hyväähän tämän täytyy olla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Söin loput tänään töissä ja kummasti miksrossa parsakaali päästi ilmoille tujakat kaalintuoksut :D Mutta hyvää oli edelleen.

      Poista