maanantai 6. heinäkuuta 2015

Belgialaiset porkkanat

Brysselistä, Flandersin alueen matkailutoimistosta ostettuja miniatyyrikuskeja, eilisessä kuvassa oli niiden varjot


Olemme käyneet Belgiassa katsomassa millainen on Huyn nousu. Minä en kuvittele, että ikipäivänä saisin ajettua sitä pyörällä edes alusta, saati sitten loppuun asti. Kävelykin hengästytti. Tänään Tour de Francen kolmas etappi päättyi tähän nousuun, samalla se päätti tämän vuotisen kisan ulkomaanseikkailut. Huomenna kilpailu siirtyy Ranskan maaperälle ja siellä se pysyykin loppuun saakka. 

Päivän haasteruokana oli tietysti jotain belgialaista. Jos hollantilaisten ruokaohjeiden löytäminen oli aika hankalaa, niin ei belgialaistenkaan ollut juuri sen helpompaa. Olutpataa olen jo tehnyt, perunatkin on friteerattu moneen kertaan (kiintiö on muutenkin täynnä äskettäisen reissun vuoksi, söimme uppopaistettuja perunoita enemmän kuin tarpeeksi). Vohveleita en ole tehnyt. Vohvelirautani on matalaa mallia, en saa sillä korkeita belgialaisvohveleita aikaan, joten en edes yritä imitoida sellaisia. Endiivistä en paljonkaan pidä ja siinä se sitten melkein olivatkin vaihtoehdot. Selvästi voi nähdä, ettei belgialainen keittiö ole minulle järin tuttu. 

Löysin kuitenkin kivan lisäkeohjeen,  belgialaiset porkkanakolikot. Olin ostanut kotimaisia uuden sadon porkkanoita, jotka kannatti syödä pikimmiten pois.

Belgialaiset porkkanakolikot kolmelle

  • 6 pientä porkkanaa
  • 2 rkl voita
  • 2 rkl vettä
  • 1 rkl sokeria
  • tuoretta persiljaa
  • suolaa ja pippuria
  • 0,5 dl kermaa
  • raastettua muskottipähkinää
Pese porkkanat huolellisesti ja leikkaa ne noin 3-4 mm paksuiksi kiekoiksi. Sulata voi pannulla ja lisää pannulle porkkanat, vesi, sokeri, suolaa ja pippuria. Sekoittele ja kypsennä noin 6-8 min, kunnes porkkanat ovat pehmeitä, mutteivat vielä muusaannu. Kaada pannulle kerma ja anna sen kiehahtaa ja imeytyä porkkanoihin. Raasta mukaan muskottipähkinää ja ripota päälle runsaasti tuoretta persiljasilppua. Tarjoa heti lämpimänä lisäkkeenä lihan tai kalan kanssa. Meillä oli hävikistä herkuksi- hengessä pyttipannua, johon tuli eilisen flank steakin loput ja kaikenlaista muuta kaapeista löytynyttä. Belgialaiset porkkanat olivat makeita ja hyviä.



Tänä vuonna Eurosport tarjoaa hyvän määrän lähetyksiä Tour de Francelta. Jokaista etappia voi seurata suorana, jotkut jopa kokonaan, kuten eilinen. Tosin meidän tallentimemme temppuili jälleen ja oli alkanut jossain vaiheessa tallentaa vaaleanpunaista pystyraitaista still-kuvaa. Miten mukavaa, sillä sitä ei tiedä lainkaan samaan aikaan ohjelmaa katsoessaan. Vaihtoehtoisina väreinä olemme nähneet myös vihreää still-kuvaa kolmen tunnin tallenteena ja on tainnut olla sinistäkin. Ennen Vueltaa täytyy tuo loota kyllä päivittää.


Se, ettei laite toimi ei tietenkään ole Eurosportin, eikä etenkään Peter ja Christian Selinin vika. Kaksikko selostaa tuttuun tapaansa etappeja niin, ettei kuva edes ole aivan välttämätön, mutta kuten ennen sanottiin kirjeenvaihtoilmoituksessakin, foto ois kiva. Sekä ennen että jälkeen etapin on vielä tarjolla LeMond on Tour-ohjelmaa, joka mukavasti antaa pelivaraa sille, että etapin lähetys jostain syystä ei pysy raameissaan ja välttyisimme siltä, että muuten onnistunut tallennus päättyy loppukirin alkaessa. Niinkin on käynyt monet kerrat. Olemme oppineet tallentamaan aina seuraavankin ohjelman tämän välttämiseksi. Greg LeMondia kyllä kuuntelee ilokseen, hänellä on tänä vuonna eri juttukumppanit kuin viime vuonna.  Ashley House haastattelee englanniksi ja Juan Antonio Flecha, entinen ammattipyöräilijä huolehtii haastatteluista espanjaksi ja italiaksi. Hänellä on ilmiömäinen hiustenkasvu. Giron aikaan hän kävi ainakin kaksi kertaa parturissa ja hetkessä hänellä oli taas melkoinen kiharapehko. Nyt lyön vetoa itseni kanssa siitä, käykö hän seuraavan kerran parturissa ensimmäisenä lepopäivänä, vai jo sitä ennen. Voitan joka tapauksessa.

Kolmannen etapin puolivälin jälkeen tapahtui suuri kolari, jossa useampi ajaja joutui keskeyttämään kilpailun. Kolari näytti aivan karmealta, kun moni pysähtyi sähkötolppaan, mutta pyörät jatkoivat matkaa. Porukka kerättiin auton taakse kasaan ja kilpailua jatkettiin siinä vaiheessa, kun matkaa oli noin 50 km. Etapin ykköseksi ajoi Joaquim Rodriguez ja kokonaiskilpailua johtaa toiseksi ajanut Chris Froome. Alberto Contador joutui taipumaan lopussa ja on nyt 36 sekunnin päässä kärjestä sijalla 8. Huomenna kisa jatkuu Ranskan puolella. 

4 kommenttia:

  1. Yyyyyh, karmea kolari, jonka seurauksena ihan liian monta ajajaa joutui sairastuvalle. Fabianilta murtui taas nikama...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko miettiä välillä, että onko tuossa enää mieltä. Niin pahalta näytti :(

      Poista
    2. Niinpä. Oli kyllä varsin kummallinen kolarointipaikka. Suora tie ja hyvä keli.

      Poista
    3. Se on muuten kumma kuinka pahaa tekee nähdä noin rajuja kolareita toistamiseen. Vaikka kuinka tietää, että kohta rytisee, niin silti ottaa sydämestä.

      Poista