maanantai 5. lokakuuta 2020

Pasta e ceci – pastaa ja kikherneitä


Ranskalaisen ruokahaasteen aikana emme syöneet pastaa, nyt italialaisen ruokahaasteen aikana sitäkin enemmän. Tänään Giro d'Italian kolmantena kisapäivänä meillä oli pastaa kikhernekastikkeella. Löysin siihen ohjeen täältä. Pienensin ohjetta niin, että siitä olisi pitänyt riittää kahdelle, mutta kyllä siitä olisi riittänyt ainakin kolmelle, ellei neljälle. Laitan määrät sen mukaan, miten minä tein ja sanon, että syö siitä ainakin kolme. Vähän soveltelin 

Pasta e ceci – pastaa ja kikherneitä

  • 200 g pientä korvan muotoista pastaa (mikä hyvänsä pasta käy, mutta mielellään jotain aika pienikokoista)
  • vettä alkukeittämiseen + suolaa keitinveteen
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • kourallinen varsiselleriä ohuiksi viipaleiksi leikattuna (minulla pakastimesta valmiiksi silputtua)
  • 1 pieni punasipuli
  • 1 pieni porkkana
  • 2 rkl tomaattipyrettä
  • 1 oksa rosmariinia
  • suolaa ja pippuria
  • 1 tölkki tai tetra säilöttyjä kikherneitä (säästä liemi, niistä on voi tehdä marenkeja)
  • 4 dl vettä
  • paljon parmesaania (minulla noin tikkuaskin kokoinen pala raastettuna, pienestä palasta tulee hämmästyttävän paljon raastetta hienoteräisellä raastimella)
  • basilikaa
Esikeitä pastaa noin puolet siitä ajasta, mikä on pakkaukseen merkitty keittoaika. Kumoa pasta lautaselle odottamaan. 

Kuullota sipulia, porkkanaa ja varsiselleriä oliiviöljyssä noin 4-5 minuuttia. Lisää mukaan valutetut kikherneet ja sekoittele. Kaada pannulle kiehautettua vettä niin, että kikherneet ovat hyvin peitoksissa. Sekoita mukaan tomaattipyre ja nosta rosmariinin oksa liemeen. Anna kastikkeen kiehua noin 10-15 minuuttia. Maistele välillä ja mausta suolalla ja pippurilla alustavasti. 

Jos haluat kastikkeesta hieman sakeamman, käytä pannulla hieman sauvasekoitinta, niin että osa kikherneistä rikkoutuu.  Minä en tehnyt tätä. Kun kastike on kiehunut jonkun aikaa, se on vielä melkoisen ohutta, sillä pasta on tarkoitus kypsentää loppuun pannulla. 

Kaada puolikypsä pasta pannulle, sekoita huolellisesti ja laita kansi päälle. Anna seoksen kiehua maltillisella teholla sen aikaa, että pasta on kokonaan kypsää. Lisää mukaan puolet parmesaaniraasteesta, sekoita ja maistele. Lisää suolaa ja pippuria mikäli tarpeen. 

Kun pasta on kypsää ja maut kohdallaan, kauho ruokaa lautaselle ja ripottele päälle tuoretta basilikaa ja vielä avokätisesti parmesaania. Tämä oli mukava ruoka, täyttävä ja maukas ilman lihaa tai kalaa. Pidimme kumpikin. 


Eilen ajettiin myös Belgiassa Liege-Bastonge-Liege-ajo, jonka lopun ehdimme nähdä heti Giro-etapin päätyttyä. Sepä olikin melkoinen jännittävä ja lopultaan nolo tuoreelle maailmanmestari Julian Alaphilippelle. Hän tuli tehneeksi kaksi möhlinkiä loppukirissä. Ensin hän teki varomattoman sivuttaisliikkeen ja niin ollen Marc Hirschin ja Tadej Pogacarin loppu meni läskiksi. Sen lisäksi Julian teki amatöörimäisen virheen ja tuuletti voittoa liian aikaisin, nosti kädet ilmaan ennen maaliviivaa ja Primoz Roglic meni ja voitti kisan. Ai että minua harmitti Julian Alaphilippen puolesta, varmaan hänellä oli jonkun sortin tappi otsassa loppuillan. Hän olisi ilman tuota maaliviivavirhettäkin tullut pudotetuksi alemmas tuloslistassa sijalle viisi. Tuota ajoa hän tuskin unohtaa ikinä. En ole pitänyt häntä koskaan kovinkaan sympaattisena ajajana, mutten silti toivo kenellekään noin huonoa päivää. 


Tänään ajettiin siis Girossa vuorietappi Etnalla, mittaa sillä oli 149 km ja etapin loppu ajettiin vesisateessa. Voittajaksi ajoi ecuadorilainen Jonathan Caicedo, tämä oli hänen ensimmäinen grand tour-voittonsa. Kokonaiskilpailun kärkipaikkaa vielä arpovat ja sääntökirjaa lukevat Italiassa, päivitän sen tiedon, kunhan sen saan selville.  Girossa on muuten kuohuviinin roiskuttelua palkintojen jaossa, mitä ei Tourissa nähty tänä vuonna. Pusuneidot eivät pusuttele, seisovat vain maskit kasvoilla palkintokorokkeen vierellä. 

2 kommenttia:

  1. Meillä on aina kilon kömpäle parmesaania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Semmoinen meilläkin pitäisi olla ainakin Giro d'Italian aikana. :D

      Poista