sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Täytetyt pastakuoret


Tänään meillä on eilisen illan tähdenlentoja, ei ole järkeä tehdä uutta ruokaa. Niinpä käytän toisen jemmakokkauksen tämän päivän postaukseen, että pysyn ruodussa. Tätä ruokaa söimme jo pari viikkoa sitten ja vieläkin mieli hyrisee, niin hyvää se oli, täyttävää tosin. Jaksoin syödä kolme täytettyä pastakuorta tomaatti-mozzrellasalaatin lisäksi. 

Täytetyt pastakuoret jokrapukastikkeella

  • 14 suurta simpukankuoren muotoista pastakuorta
  • keitinvettä ja runsaasti suolaa
  • 1 purkki jokiravun pyrstöjä
  • 1 sipuli
  • 1 valkosipulinkynsi
  • oliiviöjyä
  • suolaa ja pippuria
  • 3,3  dl kermaa
  • loraus konjakkia
  • parmesaania
  • tilliä
  • kirjolohen mätiä
Keitä pasta väljässä vedessä ja nostele kypsät pastakuoret voideltuun vuokaan rinkiin reunoille. 

Silppua sipuli ja valkosipulin kynsi ja kuullota niitä oliiviöljyssä muutama minuutti. Valuta jokiravun pyrstöt. Lisää pannulle kerma ja anna sen sakeutua muutama minuutti. Mausta lorauksella konjakkia, suolalla ja pippurilla. Kaada valutetut ravut pannulle, sekoittele ja kuumenna ne. Maistele onko riittävästi makua. Raasta kastikkeeseen hieman parmesaania. 

Lusikoi sakeaksi kiehunutta kastiketta pastakuoriin ja raasta lisää parmesaania jokaisen päälle.  Laita vuoka uuniin 200 asteeseen noin 30 minuutiksi. 

Kun kastikkeen pinta alkaa kuplia ja kauniisti ruskettua, on ruoka valmista. Koristele pienellä lusikallisella mätiä ja tillillä. 

Minä laitoin vuokaan keskelle nurinpäin pienen espanjalaisen tapasvuoan, se piti patakuoret paikallaan ringissä paistamisen aikana. Kun ruoka oli valmis, nostin varovasti keskusvuoan pois ja laitoin sen tilalle toisen samanlaisen, jossa oli pieni tomaatti-mozzarellalisäkesalaatti. Tämä oli seuraavana päivänä uunissa lämmitettynäkin vielä hyvää. 



Eilen en tosiaan nähnyt Giro d'Italian etappia kuin hieman alusta. Eilisen uutinen oli se, että Simon Yates oli joutunut keskeyttämään kilpailun koronatartunnan vuoksi. Voittajana oli eilen Alex Dowsett ja Joāo Almeida jatkoi pinkissä.

Tänään oli jo yhdeksäs etappi, jossa oli melkoisia mäkiä. Sää oli suureksi osaksi sateinen eikä kovinkaan lämmin. Portugalilainen Ruben Guerreiro taisteli itsensä kahden miehen hatkan voittajaksi ja kokonaiskilpailun johdossa jatkaa hänen maanmiehensä Joāo Almeida. Huomenna maanantaina on ensimmäinen lepopäivä ja CampaKeittiössäkin huilataan. 

2 kommenttia:

  1. Moikka, eikö se pasta kuivu uunissa? Annos kyllä näyttää ja kuulostaa todella herkulliselta. Tätä täytyy kokeilla. Jos vaan tuosta pikkuruisesta lähikaupasta löytyy sopivaa pastaa. Kiitos ihanasta blogista. Odotan aina malttamattomana seuraavaa postaustasi.
    Terkuin, Aila

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se kuivunut, keitin ihan
      kypsäksi ja kastiketta oli piripintaan. Kiitos kivasta kommentista!

      Poista