torstai 15. lokakuuta 2020

Tiramisu


Tiramisua CampaKeittiössä tehdään noin kerran vuodessa, se on helppo ja nopea jälkiruoka, jonka voi valmistaa hyvissä ajoin, mielelläänkin edellispäivänä. Sen voi tehdä pieneen kokoon tai suureen vuokaan, kaikki käy. Tällä kertaa tein aika pienen annoksen, noin kahdeksan palan vuoallisen. Siitä lähti heti osa jälkeläisten mukaan, sillä määräänsä enempää tätäkään herkkua ei syö. Tein jälkkärin neliön muotoiseen  (noin 18 x18 cm) irtopohjaiseen vuokaan, johon viritin pohjalle ja reunojen yli yltämään ensin tuorekelmua ja sen päälle foliovuoan kannesta leikatun sopivan kokoisen vapapintaisen palan pohjaksi.

Tiramisu

  • 28 savoiardikeksiä (joista puolet lyhensin toisesta päästään niin, että ne sopivat vuokaan)
  • 3 tuplashottia espressoa
  • 1 purkki mascarponea
  • 3 dl kermaa
  • 1 rkl tomusokeria
  • 0,5 dl Amarettoa
  • suklaalastuja
Aloitin tekemällä espressoshotit astiaan jäähtymään. Sillä välin viritin vuoan valmiiksi, kuten yllä kerrottu. Mittasin keksien määrän ja leikkasin kuivien keksien päästä terävällä veitsellä pois reilun sentin palat, puolet siis lyhensin, puolia en. 

Vatkasin ensin kerman vaahdoksi ja maustoin se tomusokerilla ja Amarettolla ja yhdistin seokseen mascarponen. Sekoitin tasaiseksi. 

Kostutin keksin kerrallaan nopeasti jäähtyneessä kahvissa ja ladoin niitä vuoan pohjalle, toinen rivi kokonaisia keksejä ja toinen päästään lyhennettyjä, niin pohja tuli täyteen. Levitin puolet mascarponetäytteestä keksien päälle. Tein toisen kerroksen kostutetuista kekseistä, levitin loput täytteestä ja tasoittelin pinnan. Minulla oli päässyt kaakao loppumaan, mutta löysin ison purkin suklaalastuja, joita levitin pinnalle tasaisen kerroksen ja siitä tulikin oikeastaan aika kiva niin. Käänsin kevyesti kelmun reunat vuoan päälle ja nostin jääkaappiin asettumaan. 

Kun oli aika syödä jälkkäriä, laitoin vuoan sopivan kokoisen säilykepurkin päälle, jolloin kakku jäi pohjan päälle lepäämään ja reunat laskeutuvat pöydälle. Nostin kakun leikkuulaudalle pohjineen, kelmuineen päivineen ja avasin kelmut. Suurella lastalla siirsin kakun lautaselle sen vahapohjaisen pahvialustan kanssa, kelmu ja vuoan metallipohja jäivät nätisti leikkuulaudalle. 



Giro d'Italiassa on käynyt koronakato, ainakin Jumbo-Visma vetäytyi kokonaan kisasta, kun jollain jäsenellä todettiin korona. Samoin Mitchelton-Scott on vetäytynyt. Näitä tietoja on todella hankala saada selville Giron omilta sivuilta, mutta Cycling News-sivulta löytyy tietoa paremmin. Nyt on siis melko hutera tilanne koko kisalla, liekö tuota saadaan vietyä läpi. Jos vielä koronatilanteen puolesta saataisiinkin, niin miten sitten pian käsillä olevien vuorietappia puolesta. Alpeilla on ollut jo ajoittain lunta paikoin reippaasti. Normaalisti keväällä ajettavaa Giroa vaivaavat joskus vielä sulamatta olevat lumet ja kylmät säät, nyt voi olla sitten toisinpäin, voi olla jo talvi tulossa ja lunta sataa taas. 

Tänään kylmässä säässä ja vesisateessa voittajaksi selviytyi Jonathan Narvaez ja kokonaiskilpailun johdossa jatkaa Joāo Almeida. 

2 kommenttia:

  1. Vuonna kivi ja kirves saimme jossain Rooman Testaccion ravintolassa jälkkäriksi tiramisuta, mascarpone oli silloin ihan tuntematon juttu Saksassa, mutta sitten sitä alkoi tulla italialaisiin kauppoihin tännekin ja ne jakelivat tiramisun reseptiä ja aloimme tehdä sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. USA:ssa ilmeisesti mascarpone on yhäkin melko harvinaista tai ainakin hinnakasta, sillä usein ohjeissa neuvotaan korvaamaan se Philadelphia-juustolla, jota tietysti on siellä hyvin saatavilla ja edullisemmin. Muistelen, että itsekin tein ekat kerrat tiramisun siihen juustoon, kun ei mascarponea ollut vielä niin hyvin saatavilla. Olen myös tehnyt mascarponea kerran itse, mutta se ei ollut vaivan väärti. :D

      Poista