keskiviikko 27. tammikuuta 2021

Erilainen perhepäivällinen

Eilen katsoimme kanadalaisen elokuvan. Se on tällä erää Areenassa katsottavissa ja sen nimi on suomeksi Vain maailmanloppu (Just la fin du monde). Jollen olisi lukenut siitä luonnehdintaa, en olisi tiennyt elokuvan aikana sen punaista lankaa. Siinä kolmekymppinen näytelmäkirjailija menee yli kymmenen vuoden jälkeen käymään kotopuolessa. Hänellä on kerrottavaa perheelleen, mutta ilmeisesti katsojan pitäisi tietää mistä asiasta on kyse, tai arvata muutamista vihjeistä. Elokuva perustuu näytelmään, joten se voi Kanadassa olla sitä kautta tuttu katsojille ilman erityistä alleviivausta. 

Joka tapauksessa elokuva on hyvinkin ahtaan ja ahdistavan oloinen, se tapahtuu suurimmaksi osaksi sokkeloisessa talossa hiostavana kesäpäivänä. En ollut varmaan koskaan aikaisemmin katsonut kanadanranskalaista elokuvaa, ranska kuulostaa niin erilaiselta siellä kuin Ranskan ranska. En selosta juonta sen tarkemmin, jos joku kiinnostuu katsomaan elokuvan, mutta miksi siitä ylipäätään kirjoitan, johtuu tuosta miten elokuvassa kuvataan perhettä ja yksiä perhepäivällisiä, jossa ruoka ilmeisesti onnistuu ihan hyvin, mutta kaikki muu meneekin sitten pieleen. 

Jos siis jostain asiasta voi tällaisina aikoina olla iloinen, niin siitä, että meillä voi ruoka joskus mennä pieleen, mutta perhepäivällisillä ei huudeta kurkku suorana sekunti sen jälkeen kun oli vielä ihan kivaa, eikä käydä kukin vuorollaan salaa tupakalla luullen, etteivät muut tiedä kaikkien muidenkin tupakoivan salaa. Elokuvassa perheen ulkopuolisin osa, miniä ja käly oli niin pelästyneen näköinen, että tunsin vatsaani kuristavan ja toivoin, ettei meidän perheessämme oman lapsen puoliso koskaan olisi kuin järkyttynyt jänö, kauhuissaan siitä miten ihmiset kohtelevat toisiaan. Ehkä mekin joskus nauramme omituisille asioille ja puhumme kaikki montaa keskustelua sikin sokin toistemme kanssa, mutta toivoakseni hieman sovinnollisemmin. 

Elokuvan loppu jätti hieman omituisen olon, en osaa sanoa pidinkö siitä vai en. Mutta kyllä se kannatti katsoa, saihan se ajattelemaan miten ihmisiä voi kohdella hyvin tai huonosti tai hyvin huonosti. 

 Kirjaan tähän itselleni muistilapuksi mitä elokuvia olemme katsoneet

kotoisten elokuvafestivaaliemme aikana.

Jackie Brown 1997
Contratiempo (Näkymätön vieras) 2016
Interstellar 2014
Inside Llewyn Davies 2013
Fargo 1996
Four Weddings and A Funeral (Neljät häät ja yhden hautajaiset) 1994
Bridget Jones's Diary (Bridget Jones – elämäni sinkkuna) 2001
Ou Brother, Where Art Thou? (Voi veljet, missä lienet?) 2000
Before Sunrise (Rakkautta ennen aamua) 1995
Before Sunset (Rakkautta ennen auringonlaskua) 2004
Before Midnight (Rakkautta ennen keskiyötä) 2013
The Full Monty (Housut pois) 1997
Amélie 2001
A Serious Man 2009
Inglorious Basterds (Kunniattomat paskiaiset) 2009
Juice 2018
Truman Show 1998
Lost in Translation 2003
Stripes (Natsat) 1981
Arizona Baby/Raising Arizona 1987
The Queen 2006
Bagdad Cafe 1987
Wild at Heart (jäi kesken, oli niin omituinen) (Villi sydän) 1990
Out of Sight (Mieletön juttu) 1998
Notting Hill 1999
High Fidelity (Uskollinen äänentoisto) 2000
Love Actually (Rakkautta vain) 2003
Mestari Cheng 2019
Monty Python's Life of Brian (Brianin elämä) 1979
I served The King of England 2006
Tlmocník (Tulkki)  2018
Tmavomodry svét (Pilviin piirretty) 2001
Sangarid (Loikkarit) 2017
Little Miss Sunshine 2006
Jalla! Jalla! 2000
 The Fifth Element (The Fifth Element – puuttuva tekijä) 1997
The Shining (Hohto) 1980
One Flew Over the Cucoo's Nest (Yksi lensi yli käenpesän) 1975
Amadeus 1984
Easy Rider (Easy Rider – matkalla) 1969
Valmont 1989
Dangerous Liaisons (Valheet ja viettelijät) 1988
Les saveurs du palais (Haute Cuisine – Mestari keitiössä) 2012
Falling in Love (Rakastutaan)1984
About Schmidt 2002
U-Turn (U-käännös helvettiin) 1997
Kill Bill: Volume 1 2003
Kill Bill: Volume 2 2004
Thelma&Louise (Thelma ja Louise) 1991
Top Gun 1986
Trois Couleurs: Bleu (Kolme väriä:Sininen) 1993
Trois Couleurs: Blanc (Kolme väriä :Valkoinen) 1994
Trois Couleurs: Rouge (Kolme väriä :Punainen) 1994
Battle of Britain (Taistelu Britanniasta) 1969
Reservoir Dogs 1992
Kolja 1996
Helle Nächte (Valkoiset yöt) 2017
Réparer des Vivants (Niin kauan kuin sydän lyö) 2016
The Sense of an Ending (Kuin jokin päättyisi) 2017
Space Cowboys 2000
Juste la fin du monde (Vain maailmanloppu) 2016

2 kommenttia:

  1. Piti googlata tuo elokuva, aika surullinen aihe siinä, vaikka ei perheelle siitä sitten ilmoitettukaan.Katsoin että näyttelijät olivat kaikki, tai ainakin pääosien näyttelijät , ranskalaisia, eli pitiköhän heidän opetella se kanadanranskalainen dialekti. Minulla oli ihan nuorena kun olin täällä kibbutsissa kanadanranskalainen poikaystävä Montrealista, joka piti minun kouluranskaani hurmaavana, mutta hänen omasta ranskastaan tuskin ymmärsin mitään kun se kuulosti niin erilaiselta;D Minutkin olisi halunnut sinne Montrealiin,mutta en halunnut, joskus olen miettinyt että mitä jos....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen käynyt Kanadassa vain hyvin lyhyesti kaksi kertaa Niagaralla käydessän. Pidin maasta hyvin paljon niiden pienten kurvaisujen perusteella, oli jotenkin turvallinen olo siellä, välimatkatkin kilometreissä, kun oli pitänyt monta viikkoa kalkuloida mielessään, että mitä nämä jaardit ja mailit nyt onkaan "ihmistenmatkoissa" :) Tämä elokuva kyllä jää mieleen, nyt kun on kulunut vähän enemmän aikaa katsomisesta, niin olen jo voittopuolisesti pitämisen puolella.

      Poista