sunnuntai 23. toukokuuta 2021

Mobilerisotto lohen kaverina


Olemme edelleen reissussa, jolloin kokkaamisessa on tiettyjä rajoituksia. Mutta ei sen pidä antaa rajoittaa, jos haluaa risottoa. Meillä oli pari pientä palaa lohta ja muutama parsa, joten niistä sitten päivällinen kahden kokkaajan taktiikalla, toinen sekoitti risottoa CampaAdriassa ja toinen paisteli kalan ja lisäkkeet ulkona, sillä CampaAdriassa ei kalaa paisteta sisällä. 


Parsarisottoa, lohta ja tomaattia kahdelle leiriolosuhteissa


Risotto

  • 2 keväsipulia silppuna
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 2 dl risottoriisiä
  • 1 dl kuivaa valkoviiniä
  • 0,5 l kasvislientä
  • 2 rkl voita
  • 1 dl parmesaaniraastetta
  • suolaa ja pippuria
  • 10 parsaa (nuput erikseen ja varsia pari kourallista ohuiksi paloiksi leikattuna)
Risoton osaan jo tehdä ilman ohjetta, melkein voisin mennä kokkaamaan sitä johonkin kilpailuun. Tosin sillä kertaa se varmasti menisi pilalle. Kuumensin vettä ja kasvifondia liemeksi pieneen matkakattilaan. Toisessa matkakattilassa kuumensin oliiviöljyn ja kuullotin ensin siinä sipulisilppua hetkisen ja lisäsin sitten riisin. Varoin polttamasta riisiä. Lisäsin mukaan valkoviinin. Sekoittelin herkeämättä. Kun viini oli imeytynyt riisiin, aloin lisätä lientä kauhallinen kerrallaan. Aina kun yksi kauhallinen oli imeytynyt riisiin, lisäsin seuraavan. Maistelin välillä riisin kypsyyttä. 

Kun riisissä oli vielä vähän puruvastusta, lisäsin parsaviipaleet, lientä ja muutaman minuutin kuluttua voin ja parmesanin. Suolaa ja pippuria ja maistelua. Kansi kattilan päälle ja katsomaan miten ulkokokki pärjäsi omassa osuudessaan.

Lohta, tomaatti ja parsannuppuja pannulla

  • 2 pientä annospalaa nahatonta lohta
  • 2 rkl vihreää pestoa
  • suolaa ja pippuria
  • 6 pientä tomaattia puolikkaiksi leikattuina
  • 10 parsan nuppua
  • 1 tl oliiviöljyä
  • 1 tl voita
Olin ottanut valmiiksi paperilautaselle sulatetut lohipalaset, ne ovat noin 100 gramman painoisia siistejä paloja, ostamme niitä marketeista matkaruoaksi silloin tällöin. Kuivasin kalapalat ja heti sen jälkeen kastelin ne vihreään pestoon, ripotin myös suolaa ja pippuria päälle. Paistinpannulle laitoin valmiiksi ihan vähän oliiviöljyä ja voita. Kun risotto oli melkein valmista, Antti meni ulos paistamaan kalan Campingazilla. Hän laittoi kuumalle pannulle kalapalat keskelle ja niiden viereen eri puolille parsanuput ja tomaatit. Hän paistoi lohta noin 2 minuuttia jokaiselta puolelta, palaset sai kätevästi kyljelleenkin. Koska minun piti tietysti mennä pätemään, kävin mittaamassa kalan sisälämpöä juuri, kun Antti arveli kalan olevan valmista. Mittasin sisälämmöksi 55 astetta, eli just passeli. 


Annokseen jaoin risoton kahdelle lautaselle ja parsanuput risoton päälle. Viereen asettelin lohipalat ja tomaatit. Vielä pikkuisen pippuria ja tuoretta basilikaa. Jos nyt kehtaa ihan vähän kehua itseään, niin olipa hyvä päivällinen!


Giro d'Italiassa oli aika kurja ajopäivä, alussa oli paha kolari, jonka seurauksena kisa pysäytettiin puoleksi tunniksi ja ehkä juuri sen takia ajajat osuivat loppumatkalla pahaan sadesateeseenkin. Aika moni joutui keskeyttämään ja muutama jatkamaan kolaripaikalta ambulanssilla. Voittajaksi kuitenkin leipoutui Victor Campenaerts ja kokonaiskilpailua johtaa edelleen Egan Bernal.  Huomenna on kauhea vuorietappi, ihan hirveä. Ylihuomenna on sitten toinen lepopäivä. 


Tänäänkin katsoimme kirkkoja, jopa enemmän kuin tähän alla olevaan kuvaan mahtui. Ei satanut koko päivänä. Aamuisin tosin ei ole kaikkein paras kuvata kirkkoja, mahtavatko ne olla yleisestikin sijoitettu niin, että pääovi on ilta-aurinkoon päin?


2 kommenttia:

  1. Kiva kuvasarja taas, olisiko vastaavaa saariston kirkoista. Suomessa kirkkoja riittää katseltavaksi, jos vain viitsii kierrellä pieniäkin paikkakuntia. Kuvissa muutama tuttu Hämeestä. Usein vielä pääkirkon lähettyvillä on vanha kirkko, kuten Messukylän vanha kivikirkko ja entinen viljamakasiini. Niinhän se on, että alttari itään ja pääovi länteen. Hankaloittaa aamupäivävalokuvaamista.
    Rattoisaa matkaa edelleen. Luonnon vihreys on nyt kyllä parhaimmillaan.
    paskeriville

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt on yli 50 kirkkoa tällä reissulla jo koossa, kaikkiaan noin 250, lähenee kolmea sataa. Kunhan pääsen kotiin ja voin paremmin käsitellä kuvia, teen jonkunlaisen yhteispostauksen niistä, kun tämä Italian Foodchallenge päättyy. :)

      Poista