torstai 13. toukokuuta 2021

Ossobuco haudutuspadassa

Ostin eilen ison naudan potkakiekon ja arvelin sen riittävän  oikein hyvin kahdelle syöjälle ja niin se riittikin. Mutta en muistanut, että yleensä ossobucon kaverina lautasella on ollut risottoa, jota söimme eilen kampasimpukoiden kanssa. Ei tietenkään tehnyt mieli syödä risottoa kahtena päivänä peräkkäin, ei myöskään tehnyt mieli olla kuuman kaasulieden äärellä helteessä puolta tuntia sekoittamassa risottoa, joten lisäkkeeksi valikoitui nopeat perunaviipaleet airfryerissä.

Ossobuco ja muuta lautasentäytettä

  • suuri naudan potkakiekko (paksuus noin 5 cm, painoa luineen ytimineen 700 g, valmista syötävää huomattavasti vähemmän)
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • 1 pussi pakastettua soffrittoa (noin 2 dl)
  • 2,5 dl lihalientä
  • 1 dl kuivaa roseviiniä
  • 1 tölkki tomaattimurskaa
  • suolaa ja pippuria
  • tuoretta rosmariinia
  • tuoretta timjamia
Sulatin lihaliemen ja soffritton ja laitoin ne pienempään haudutuspataan, lisäsin sinne viinin ja tomaattimurskan. Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja laitoin potkakiekon paistumaan muutamaksi minuutiksi molemmilta puolilta. Ripotin pinnalle suolaa ja pippuria. Nostin potkakiekon pataan ja lisäsin sinne vielä oksat timjamia ja rosmariinia. Laitoin padan high-asetukselle ja sillä pata pöhisi koko päivän, noin kello 10-17. Viideltä liha irtosi luusta helposti ja ydin luiskahti padan pohjalle, me emme kumpikaan tohdi syödä ydintä, olemme sen verran nössöjä. 

Perunat airfryerissä

  • 6 pienehköä perunaa
  • oliiviöljyä
  • sitruunamehua
  • suolaa ja pippuria
Leikkasin perunat noin puolen sentin viipaleisiin ja ladoin ne pieneen pyöreään, juuri airfryerini koriin mahtuvaan alumiinivuokaan. Sekoitin paloihin suolaa, pippuria, sitruunamehua ja oliiviöljyä. Kun ossobuco alkoi olla valmista, laitoin perunat kypsymään 200 asteessa noin 15 minuutiksi, kääntelin paloja noin puolivälissä. 

Gremolata

  • sitruunankuorta raastettuna
  • tuoretta persiljaa silputtuna
  • 1 rkl sitruunamehua
Silppusin persiljan ja sekoitin siihen sitruunankuoriraasteen ja laitoin vielä pikkuisen sitruunamehua. 

Annokseen nostin potkakiekosta helposti irtoavan noin puolikkaan osuuden lihaa ja kauhoin tomaattista kastiketta päälle, pinnalle hieman gremolataa. Vierelle hieman pinnalta rapeita perunaviipaleita ja kiehautettuja pakasteherneitä. Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan Crock Pot-välilehdelle



Giro d'Italian kuudes etappi oli vuoroin auringon paisteessa, vuoroin vesisateessa ajettu nousuun päättyvä osuus. Emme ehtineet paljon sitä katsoa, mutta voittajaksi tuli nuori sveitsiläinen Gino Mäder ja rosapaitakin vaihtoi omistajaa, nyt kokonaiskisaa johtaa unkarilainen Attila Valter. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti