maanantai 16. heinäkuuta 2012

Vihreitä linssejä ja lohta ranskalaisittain

En ole paljonkaan tehnyt kalaruokia näilläkään  Ranska-viikoilla. Syy tähän on suurimmalta ollut osin se, ettei meiltä sisämaasta paljonkaan saa tuoretta kalaa, joka olisi omiaan ranskalaiselle keittiölle, simpukoista ja ravuista nyt puhumattakaan. Joudun tietysti ottamaan osan syystä omille vajavaisille taidoilleni, etten pysty soveltamaan ja hyödyntämään paikallisia raaka-aineita tässä kohden. Eilen kuitenkin tein kalaa ranskalaisittain ja lisäkkeeksi sille vihreitä linssejä.

Tällaisesta blogista löysin mukavan ohjeen, olin jo ostanut lohta sillä mentaliteelilla, että tätä tehdään ranskalaisittain tai itketään ja tehdään. Teen hyvin harvoin mitään linssiruokia, mutta viimeksi sentään tämän vuoden alussa, kun kokeilimme toista kertaa Delicard-korttia. Nyt otin toisen kokeilun. Puolitin blogissa olleen ohjeen, sillä teiniosasto meillä ei ole linssifaneja, syövät tarjottaessa, mutteivat ota lisää. 

Ajatus oli siis tehdä vihreistä linsseistä ja sipulista (alkuperäisessä ohjeessa purjosta, vaihdoin nuoreen punasipuliin)  lisäkettä lohelle, yhdistävänä tekijänä sinappinen yrttivoi. Aloitin keittämällä 1 dl vihreitä linssejä 4 desissä vettä noin 20 minuuttia. Kun linssit olivat lähes kypsiä, kaadoin ne siivilään ja pyydystin veden alla olevaan kulhoon. Linssien kypsyessä tein sinappi-yrttivoin. Olin ottanut voita lämpenemään valmiiksi ja hakenut pihalta ruohosipulia ja rakuunaa, jotka olin silpunnut pieneksi. Sekoitin yrtit voihin, lisäsin runsaan ruokalusikallisen karkeaa sinappia ja kunnon tirauksen sitruunamehua. Tästä sai sekoitettua pehmeän yrttisen voin, jonka maustoin vielä pippurilla, suolaa en lisännyt, sillä voi ei ollut suolatonta.

Leikkasin lohifileestä nahkan pois ja leikkasin pienehkön fileen kuuteen annospalaan. Viipaloin nuoren punasipulin ja kypsensin sen voissa. Lisäsin kypsät linssit sipulien kanssa samalle pannulle, lorautin vähän linssien keittovettä joukkoon, pikkuisen sitruunamehua ja yrttivoita. Paistoin kalapaloja voissa muutamia minuutteja puoleltaan. Nostin lautaselle muutaman lusikallisen linssilisäkettä ja lohiviipaleen, jonka päälle olin levittänyt vielä nokareen sinappi-yrttivoita.


3 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta, linssit ja kala sopivat hyvin yhteen.
    Johan oli kauhea nastashow eilisellä etapilla, en vaan tajua, miten joku voi olla noin typerä...

    VastaaPoista
  2. luimupupu: No niin oli, aivan älytöntä!

    VastaaPoista
  3. Että linssilisuke! Ihan pikkusen mielikuvitusköyhä olen, kun olen käyttänyt linssejä keittoon, en muuhun. Seuraavalle kala-aterialle linssit kehiin (muuallekin kuin nenälle), uhoan ma!

    VastaaPoista