sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Elämää ruokahaasteen jälkeen

Campakeittiö on nyt viikon verran hengähtänyt tämänvuotisen ruokahaasteen päätyttyä. Keskellä viikkoa olin lyhyellä työmatkalla. Työperäisillä reissuilla ei juuri ole aikaa valikoida ruokailupaikkojaan, on joko liian myöhä tai liian aikainen, väsyttää, aikaa on joka tapauksessa liian vähän ja nälkäkin on väärään aikaan. En ole koskaan ollut myöhäisten illallisten ystävä ja syömällä seitsemän jälkeen illalla pilaan aamiaisvatsani, vaikka hotelliaamiainen olisi muuten mieleeni. Olen kaiketi melko huonomuistinenkin, sillä toistuvasti menen toiveikkaana hotellin ketjuravintolaan ja tilaan annoksen, josta sitten ihmettelen, että miksi. Pitäähän sitä ihmisen jotain syödä, mutta aivan oma vikani oli taas tilata ruokaa, joka jäi kummittelemaan vatsaani yön ajaksi ja näin painajaisia,  joissa kärrynpyörän kokoinen vuohenjuustokiekko vyöryi päälleni. Onneksi toisen illan kreikkalaisravintolan lampaanpaisti ja mainio seura nostivat tämän reissun ruokailut plussan puolelle.

Tänään on taas aikaa vietettäväksi mieluisten puuhien parissa. Aamukin on jo valjennut ja sää näyttää hienolta. Suunnitelmamme on lähteä pyöräilemään heti aamiaisen jälkeen, sillä nyt on käytettävä kaikki mahdollisuudet, mitä tulee maantiepyöräilyyn. Pari kuukautta vanha innostukseni ajamiseen on saanut jälleen uutta potkua Kammenpyörittäjän hankittua minulle jo toisen polkupyörän tälle kesälle. Nyt minulla on ihan ikioma maantieajokki, jonka kanssa olen tehnyt tuttavuutta kahden ajolenkin verran. Niistä ensimmäisellä tein jo perinteeksi muodostuneen kellahduksen minulle vieraan lukkopolkimen höpläytettyä minua. Nyt kyynärpäästä kuoriutunut nahka on parantunut ja henkinen hiertymäkin näyttää arpeutumisen merkkejä. Olen ajatellut tämän asian näin: viisainta hoitaa möhläykset heti alta pois ja jatkaa sitten iloisin mielin. 

Iltapäivästä on sitten aikaa katsoa Tour of Britainin viimeinen etappi ja kenties kurkata Hollannissa alkavia pyöräilyn MM-kisojakin. Päivällissuunnitelmatkin alkavat olla selvillä. Selailin aamuhämärissä foodgawkerin viime päivien suosituimpia kohteita ja poimin sieltä meille niin pää- kuin jälkiruokavinkitkin. Palaan niihin sitten, kun vatsat ovat täynnä.

Eilen Kammenpyörittäjän kotiuduttua Tähtisadeajoista kävimme pikaisesti Ween Maan Wiljaa-tapahtumassa Jyväskylän Paviljongin liepeillä. Olin nyt vähän pettynyt tapahtuman antiin, sain kuitenkin hankittua vuotuisen valkosipulilettini ja löysimme myös tuoretta maissia. Tämän vuoden näennäishumoristinen uutuus oli ilmiselvästi kastike, joka oli leikkisästi nimetty Anopin hönkäykseksi. 

6 kommenttia:

  1. Pitäähän sitä vähän levätä tuollaisen haasteen jälkeen! Mukavaa pyöräilyviikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Menevän näköinen peli :)! Tunnustan, en ole koskaan ajanut oikealla maantiepyörällä...monella maastoajokilla ja kaupunkipyörillä vain.
    MM-kisat - kuka voittaa? Kannatan Tomppaa.
    Iltaruoka-aika on mielenkiintoinen kysymys. Monissa suomalaisperheissä syödään kai päivällinen neljän, viiden aikaan, meille on reissujen ja töypäivän jälkeisten ulkoiluharrastusten vuoksi vakiintunut kai lähinnä ranskalainen ruokailurytmi: lounas 12:30, päivällinen kahdeksan, yhdeksän aikaan.

    VastaaPoista
  3. Yaelian: Kiitos, mukavaa sunnuntaita sinnekin!

    luimupupu: Onhan tuo sähäkkä peli, kun vaan saisi itsensä sellaiseen kuosiin, ettei jokainen isompi mäki lannista:)

    Kävin aamulla lukemassa lähtölistaa, enkä tiedä ketä tässä kannustaisi, niin paljon hyviä kuskeja! Olin luullut, että Cadel Evans tulisi mukaan, mutta hän on vissiin pistänyt pyörän koukkuun tältä kaudelta?

    Ulkomailla sitä osaa asettua sujuvasti myöhäisemmän päivällisen rytmiin, kotimaassa kone yskii liian myöhään syömisestä, miksihän?

    VastaaPoista
  4. Evansilla taisi olla vähän samanlaisia väsymysongelmia kuin Hushovdilla, jolla on/oli sitkeä virustauti.
    Mielenkiintoinen syömiskysymys - josko se onkin masun ketjuravintolakammo?

    VastaaPoista
  5. Nuo painajaismaiset vuohenjuustokiekot :-) Se on kyllä niin totta. Hotelliruoka, ziisus... Milloin alkaa seuraava tour eli haaste?

    VastaaPoista
  6. Ankerias: Isommat kisat menevät sitten ensi vuoden puolelle, mutta onhan tässä vielä Kuolleiden lehtien ajoa ja MM-kisat juuri alkoivat. Meidän Italian-reissukin lähestyy, joten varmaan tässä pitää vielä keittiötä vähän Italian suuntaan ruuvata:)

    VastaaPoista