lauantai 8. syyskuuta 2012

Melkein rohkeana

Olen monta vuotta toivonut olevani niin rohkea, että uskaltaisin maistaa ostereita. Kammenpyörittäjä on syönyt ostereita joskus vuosia sitten ulkomailla, minä en ole uskaltautunut koskaan sitä tekemään, eikä kyllä tilaisuuksiakaan ole ollut pilvin pimein. Nyt oli marketin tiskissä ostereita saatavilla ja arvoimme hetken ennen kuin päätimme ostaa kuusi osteria. Ne maksoivat 1,5 euroa/kpl. 

Tarkoitus oli syödä ne raakana, mutta aloin jänistää jo aamusta ja päätin, että osterit tulevat tarjolle kolmella eri tapaa. Kaksi ostereista tarjoaisin raakana, kaksi grillaten ja kaksi höyryttäen ja sitten kinkkuun käärien. Näin kuukausi sitten Herkkusuun lautasella-blogissa pekoniostereiden ohjeen ja nyt palasin postauksen pariin. Muutkin osterineuvot otin samasta blogista.

Laitoin kaksi osteria höyrykattilaan ja odottelin kuoren aukeamista hyvän kymmenen minuuttia. Olen aikaisemmin valmistanut vain sinisimpukoita, joiden kuoret aukeavat kunnolla ammolleen ja vähän samanlaista vaikutelmaa odottelin nytkin. Niin ei kuitenkaan tapahtunut. Toinen osteri ei auennut ollenkaan, eikä se veitsellä vääntäenkään auennut suosiolla, joten sen yksilön jätimme syrjään. Toisen kuori oli auennut raolleen nätisti ja isohko osteri luiskahti leikkuulaudalle helposti. Käärin sen ainokaisen kypsän osterin serranonkinkkuviipaleeseen. Suljin paketin cocktailtikulla. Kuumensin pannulla oliiviöljyä ja siinä valkosipulimurskaa ja paistoin kinkkuun käärittyä osteria pari minuuttia puoleltaan öljyssä. Oli kyllä hassua tehdä yksi ainoa pieni tapaspala! Helppo näitä olisi tehdä montakin. 

Toinen tapa tarjota ostereita oli laittaa osterit sellaisenaan grilliin ja niin teimme kahdelle osterille. Sekoitin niille kastikkeen, jota mukailin taas Herkkusuun lautasella-blogin ohjeesta. Kastikkeeseen tuli loraus oliiviöljyä, pikkuisen balsamiviinietikkaa ja ihan vähän tomaattipyrettä (Herkkusuun ohjeen chilitahnaa meillä ei ollut). Kun osterit olivat kypsyneet grilliparilalla noin 10 minuuttia, ne aukesivat helposti ja yläpuolen kuori oli helposti väännettävissä irti. Ripotin ostereille hieman kastiketta. 

Kolmanneksi laitoimme kaksi viimeistä osteria tarjolle raakoina. Kammenpyörittäjä katsoi netistä osterinavaamisohjeita ja koska meillä ei ollut osteriveistä, hän käytti parmesanin kovertamiseen tarkoitettua veistä ja pyyhettä kätensä suojana. Olin juuri puuhaamassa sisällä jotain, kun osterin avaaminen tapahtui, joten en tiedä tarkasti kuinka helppoa tai vaikeaa se oli. 

Sitten se syömispuoli. Luulen, että kaikki kolme tapaa olivat oikein mainioita, osterit olivat elossa valmistamisen alussa (lukuunottamatta sitä yhtä varmaankin), kypsennettävät kypsiä syömisvaiheessa. Perheen teiniosasto oli heti kättelyssä sanoutunut irti tästä kulinaarisesta kokeilusta, joten heillä oli alkupaloina jokirapua paahtoleivillä. 

Jaoimme sen yhden yksinäisen serranonkinkulla päällystetyn osterin ja se oli oikein maistuva, vaikka suurimmaksi osaksi taisi maistua kinkku. Minun on nyt pakko tunnustaa, että uskallukseni loppui tässä vaiheessa. Kammenpyörittäjä maistoi ensin grillillä kypsennetyn osterin ja kertoi pitävänsä kastikkeesta kovasti, mutta osterissa oli kyllä liian monta purukertaa, että suutuntuma olisi ollut miellyttävä. Maistoin omastani vain pienen veitsellä leikatun viipaleen ja pidin kyllä siitä, kun suuhun ei jäänyt mitään pyörimään liian pitkäksi aikaa. Raakaa osteria en sitten kuitenkaan tohtinut maistaa. Kammenpyörittäjä söi toisen, mutta ei kyllä voinut sanoa pitävänsä siitä, miltä osteri tuntui suussa. Päätimme, että menemme joskus johonkin ravintolaan, jossa voimme luottaa osterien olevan asianmukaisesti tarjottuja. Olen itseeni vähän pettynyt, kun en uskaltanut. Ehkä vielä joskus!






















No kyllä oli taas etapin loppu Vueltassa! Onhan se totta, että isossa ympäriajossa pitää olla vuorietappeja, mutta pitääkö lopun  tuollaista seinää olla? Denis Menchov voitti etapin ja olin kyllä purra kynteni olemattomiin odottaessani Alberto Contador ehtimistä maaliin. Hän ehti kuin ehtikin siinä ajassa, että johtopaikka pysyi hänellä. Huomenna on sitten viimeinen, seremoniallinen päätösetappi, joka päättyy Madridiin.




12 kommenttia:

  1. No waaau, oikein ostereita!

    Mullakin on uskallus vielä hakusassa ostereiden suhteen. Vielä joku kerta pitää maistaa, ensin ravintolassa jotta tietää mitä odottaa sitten omalta kokkaukselta - jos siis sitten sattuu tykkäämään ostereista...

    Ällistys oli mulla suuri, kun muutama kuukausi sitten meidän lähimarketissa oli tuoretiskillä myytävänä ostereita! Hyvä palveluhan siellä on aina ollut ja mahtavia löytöjä, kuten nahkiaisia tai paikallista lammasta (nami nam...).

    VastaaPoista
  2. Mä luulen että mulla myös jää vielä kauan aikaa elävät osterit syömättä vaikka niitä eteen kannettaisiin. Houkuttelee, mutta sitten kumminkin ei... Mutta näillä sun tavoilla niihin olisi kyllä kiva päästä tutustumaan :)

    VastaaPoista
  3. Vau, nostan hattua jo siitä että päätitte valmistaa ostereita kotona :) itse olen tänä vuonna uskaltautunut vasta sinisimpukoiden kimppuun ja osterit tuntuvat itselle aika hurjilta kotioloissa.

    Välitin kyllä heti tämän postauksen ystävälle jonka kanssa suunnittelemme äyriäisiltamia ;)

    VastaaPoista
  4. Hieno saavutus! Olen kerran uskaltanut syödä raa'an osterin;Venezuelan rannoilla,jossa jotkut nuorukaiset kiersi auringonpalvelijoiden keskuudessa osteriämpärit käsissään.maistoin mutta syljin pois...mutta tuollai grillattuna ehkä kelpaisi;D

    VastaaPoista
  5. Amalfin sitruuna:En vielä kauheasti voi henksleitä paukutella tuosta melkein uskaltamisesta :)

    Rva Patalintu: Ainakin se kinkkuun kääritty oli oikein hyvää!

    annemi: Sinisimpukat ovat kyllä hyviä, eikä kynnys ole kovin korkea niitä kotonakin valmistaa:)

    Yaelian: Samaan tapaan mekin on rannoilla nähty ostereita ja muita "meriörkkejä" myytävän.

    VastaaPoista
  6. Tykkään, ostereista kuten muistakin örvelöistä. Olen tosin syönyt niitä vain lähes suoraan merestä Bretagnessa. Sitruunaa päälle ja rohkeasti suuhun :). Merellehän ne maistuvat ja ovat, no, hivenen niljakkaita.

    Aikamoinen loppumäki oli taas.

    VastaaPoista
  7. Olen popsinut ostereita Honfleurissa, Ranskassa vuosia sitten. En erityisemmin pitänyt niistä raakoina, tosin niiden kera nautittu shampanja oli erinomaista. Ehkä voisin harkita joskus maistavani kypsennetynä. Ehkä.

    Hauska idea kokeilla usealla tavalla!

    VastaaPoista
  8. Nössö täälläkin eli osterit on meilläkin jääneet kokonaan kokeilematta. Nostan hattua, että päätit vielä tehdä ne kotona.

    VastaaPoista
  9. luimupupu: Nyt kun on tässä nukuttu yön yli, harmittaa vielä vähän enemmän, etten sittenkään ihan uskaltanut:)

    Tänään voi sitten siirtyä sujuvasti brittikisan pariin, jo ennen kuin Vuelta päättyy, kivaa!

    Hiidenuhma: Hmm, ehkä kaikki oli meillä juomasta kiinni:D Ei näkynyt samppanjaa, ei pientäkään pulloa!

    Jonna: Kiitos, on kiva kuulla, että muitakin nössöjä on kuin minä itse:D

    VastaaPoista
  10. Söin ensimmäisen kerran raakoja ostereita joitakin vuosia siten Charlestonissa. Osterit maistuivat lähinnä merivedelle, mutta jotenkin niitä oli kuitenkin tosi hauska huljautella kurkusta alas. Pikkusiskot varoittelivat että sairastun ja pyörittelivät vieressä silmiään. Itse saivat sitten homeista kanaleipää, minun ostereissani ei ollut mitään vikaa!

    VastaaPoista
  11. Minä olen huljauttanut niljakkaan osterin kurkusta alas, mutta en ehtinyt maistella sitä, kun tarkkailin että mimmosen refleksin kitakaaret siitä saavat. En innostunut, mutta onpahan maistettu. Joskus oon katellut jotain rockefellerostereiden ohjetta (vai mikä se on semmonen, jossa ne kuorrutetaan...), ja pohtinut ostereiden ostoa. Ovat toistaiseksi jääneet kauppaan, mutta ehkä vielä joskus ostan.

    VastaaPoista
  12. Ankerias: Heh, kyllä minäkin vielä joskua uskallan!

    Kotiharmi: Joo, tuota ohjetta minä myös katsoin juuri Herkkusuun lautasella-blogista.

    VastaaPoista