lauantai 24. elokuuta 2013

Chorizosesonki on täällä taas! La Vuelta alkaa!


Katselimme eilen illalla tunnin mittaista la Vueltan esittelyohjelmaa. Ensimmäistä kertaa Eurosport pystyi tarjoamaan pätkän, jossa esiteltiin niin joukkueet kuin kilpailureittikin. Oli mukava kuulla taas Peter Selinin juttelua ja päästä tunnelmaan. Vueltan nettisivut ovat aika nihkeät ja englanninkielinen sivukin tuntuu pitävän sisällään lähinnä otsikot, muutoin mennään espanjalla. Mutta ei se mitään! Oli mukava illalla nähdä millaisin joukkuein tallit lähtevät kisaan mukaan ja löysin heti suosikkeja ison liudan. Eniten tietysti ilahdutti nähdä Jussi Veikkanen joukkueessaan ja hänen lisäkseen voin seurailla (en ihan kirjaimellisesti) aikani kuluksi vaikkapa Fabian Cancellaraa, Vincenzo Nibalia, Rigoberto Uránia tai Ivan Bassoa. Kirimiesten joukko vaikutti hieman ohkaiselta, mutta kyllä sekin puoli siitä lutviutuu. Suurimpien tähtien ollessa poissa, uudemmat lupaukset pääsevät paremmin esille. 

Ruokapuolelta Espanjaan päin virittäytyminen aloitettiin paikan päällä muutama viikko sitten, kun olen blogissakin saattanut mainita. Nyt on  aika taas itse tarttua kauhaan ja veitseen ja yrittää loihtia espanjalaisia makuja lautasillemme tulevien kolmen viikon ajan. Tästä ajasta kaksi ensimmäistä viikkoa olen lomalla, enkä menossa minnekään pitemmälle, joten tekosyitä kiireen tai hopun muodossa ei tule hyväksyä sille, ettei muka olisi aikaa paneutua tähän Campasimpukan kolmanteen Espanja-haasteeseen!

6 kommenttia:

  1. Venga, venga Fäbu!
    Pitäisi varmaan vähän vilkuilla reittiä, ajajalistaa katsoimme eilen sykkeliuutisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheasti on mäkiä, 13 mäkietappia! Ja ne olikin kyllä aika sikkuroita siellä Andorrassa, käytiin just niitä samoja tietä katsomassa.

      Ja Edvald Boasson Hagen on saanut olkansa kuntoon, kuinka se niin äkkiä kävi? Hyvä tietty, että parani.

      Poista
    2. Olka- solisluu- ja lapavammoista taitavat aloittaa traineroinnin hyvin pian. Kiva, että Eddie on mukana.

      Poista
    3. Niin onkin! Ja monta muuta sellaista, jotka sitten jää vähän varjoon, kun kaikkein suurimmat tähdet on mukana.

      Poista
  2. Campa hyvä, chorizokausi on ihan ympärivuotinen ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä meillä on pakko pitää vähän paussia, että maistuu sitten taas :D

      Poista