perjantai 18. lokakuuta 2013

Sitruspallomeren tuhoamiseksi kolmen hedelmän posset


Jälkiruokana meillä oli tänään kirpeän ja makean yhdistelmä, ihanainen sitruksinen posset. Tein se melkein (tai ainakin ihan vähän) Jamie Oliverin Jamie's Great Britain-kirjan ohjeen mukaan. Tämä oli osa keittokirjahaastettani, jonka kanssa olen yrittänyt ryhdistäytyä, ettei vuosi lopu kesken. Koska en ollut koskaan tehnyt possetia, olikin hyvin järkevää alkaa heti tehdä vähän sinnepäin ja muutenkin olla tottelematon. Oli tässä sen verran Jamien käsialaa, että kehtaan laittaa sen osaksi haastetta. En tiedä kuinka pieniin kuppeihin Jamie tätä herkkua oikein laittoi. Minä sain 6 pientä kuppia ja kaksi mikroskooppisen pientä kuppia, kun Jamie kehui tästä tulevan 8-10 annosta. Kaikkea sitä kuulee. 
  • 2 dl sitrusmehua (käytin kaksi sitruunaa, yhden limetin ja yhden appelsiinin)
  • samaisten hedelmien kuori raastettuna
  • 100 g sokeria
  • puolikas pulleva vaniljatanko (oli tosiaan ollut ruoka-aikaan kotona)
  • 6 dl kermaa
Jamie ohjeisti mitä ohjeisti, mutta minä tein näin: Raastoin sitruksista kuoret ohuelti paksupohjaiseen kattilaan ja mittasin mukaan sokerin. Puristin hedelmistä mehua ja niistä tuli tismalleen kaksi desiä, osasinpa hienosti arvioida olipa tuuria. Kaadoin mehun kattilaan ja keittelin aineksista miedohkolla liekillä noin vartissa huumaavan tuoksuisen siirapin koko ajan sekoitellen. Siivilöin siirapin ja kaadoin sen takaisin pestyyn kattilaan. Lisäsin mukaan kerman ja kuumensin seosta kunnes se sakeni ja siitä tuli kauniin kellertävän kiiltoisaa. Kaadoin kastikkeen jääkaapissa kylmennettyihin annoskuppeihin, jotka viritin ulos peiteltynä jäähtymään ja tanakoitumaan. Sen ne tekivätkin parissa tunnissa. Posset jäänee repertuaariini helppona jälkiruokana.

Jamien ohjeeseen kuului keksipohja ja siirappi keitettiin sitruksien pinnalta leikatuista kuorisuikaleista. Minä en nyt tahtonut keksipohjaa annoksiini. Voi olla, ettei Jamie enää puhu minulle. Jos on niin herkkätunteinen ohjeittensa kanssa, niin pitäköön tunkkinsa!

Posset oli  keittokirjahaasteen osa 19/48.
Jamie-haaste: 5/12
Hugh-haaste: 5/12
Rachel-haaste: 5/12
Nigella: 4/12

Päivällisen jälkeen päätimme pitää koko perheen elokuvaillan. On se ihanaa, että jälkikasvu on jo niin isoa, että voi katsoa heidän kanssaan Tarantinon elokuvia! Ohjelmistossa Django Unchained

2 kommenttia: