perjantai 22. marraskuuta 2013

Lohta ja papuja salaatissa


Salaatti pääruokana on välillä aivan paikallaan. Tänään oli sellainen päivä. Ostin eilen savustettua lohta ja sen kaveriksi keräilin kaapeista yhtä jos toista suurelle vadille. Pohjalle sirottelin rapeaa salaattia. Vadille päätyi kaikki pienet tomaatit ja muutama isompikin, pätkä kurkkua, purkillinen valkoisia isoja papuja ja yksi greippi fileroituna. Lopuksi lohkoin savustetusta lohifileestä paloja salaatin pinnalle. 

Sain tänään uuden keittiökoneeni, jonka tilasin viime sunnuntaina, tilauksen yhteydessä lupailtiin toimitusta joulukuun puoliväliin mennessä, joten DHL:n kuskin pyörähtäminen pihaan jo tänään oli iloinen yllätys. Olen pitkään haaveillut haudutuspadasta, etenkin kun olen lueskellut sauvajyväsestä monista haudutuspadassa tehdyistä ruokalajeista. Crock-Pot-merkkinen pata on nyt purettu pakkauksestaan. Kammenpyörittäjän täytyi mennä toiseen huoneeseen, sillä hän keskivahvasti kammoaa styroksia. Nyt minulla ei ole vielä aikaa kokeilla pataa, eikä toisekseen mitään sopivia raaka-aineitakaan, joten kokeilu menee ensi viikkoon. 



Huomenna lähdemme minilomaselle Seinäjoelle. Siellä on luvassa Ressitön viikonloppu-tapahtuma, jossa on nähtävillä Kaikki äitini reseptit-blogin Nanna näyttämässä mallia, miten ruokaa oikein laitetaan. Sitähän on mentävä katsomaan. 

16 kommenttia:

  1. Oooh te menette katsomaan Nannan esiintymistä! Pukkaahan raporttia perästä?
    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  2. Vie terveisiä! Hieno pata, tuo on selvästi edistyneempi versio kuin meidän mekaaninen (olen kyllä siihen oikein tyytyväinen) :) Mukavia kokkailuja padan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaan! Ei siinä padassa taida kyllä olla mitään toimintoja enempää kuin teidänkään padassa, high, low ja lämpimänä pito, mutta kun on "rikitaalista" niin onhan se koreaa :D Voi että, kun pääsisi pian kokeilemaan!

      Poista
  3. Mäkin olen kuullut pelkkää hyvää tuonlaisesta haudutuspadasta.

    Ihan muuten vaan, miten Kammenpyörittäjä suhtautuu sellofaaniin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellofaanin kanssa pystyy elämään:D Kuinka niin? Onko sinulla kokemusta, jonka mukaan styroksia kammoksuva ei tykkään sellofaanistakaan?

      Poista
    2. Meillä puoliso kammoaa yli kaiken vanhan ajan styroksikylmälaukun narinaa sekä sellofaania. Mulle ne ovat lähinnä kotoisia, mutta mä ihnoankin sitten veitsen kunnollista kirskahdusta lautasella. Hyi!

      Poista
    3. Kammenpyörittäjä sanoo, että sellofaani ei ole kammotuksen aihe :D

      Poista
  4. Haudutuspata se on pakko saada tännekkin ! Ihan huippua, hyvää olen kuullut noista. Kerrohan sitten heti käyttökokemuksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kerron kyllä ja tosiaan sauvajyväsestä löytyy monta monta kokemusta jo, sieltä haen tukea minäkin :)

      Poista
  5. niin paljon olen ameriikanihmeiden kuullut tuota pataa ylistävän, että jään jo malttamattomana odottamaan luomuksiasi :-)

    VastaaPoista
  6. Mahtava vekotin joka on omallakin keittiöhaavelistalla sen KitchenAid'in ohella :)

    VastaaPoista
  7. Vaude mikä pata! olen itsekin haaveksinut jo pidempään moisesta mutta vielä ei ole joulupukki tuonut tai itse raaskinut hankkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vasta yksi kokeilu takana, en vielä päässyt kovin hyvään lopputulokseen. :)

      Poista