lauantai 3. lokakuuta 2020

Brutto ma buoni – protolaiset mantelipikkuleivät


Tänään alkoi CampaSimpukan kymmenes italialainen ruokahaaste, kappas vain, samana päivänä kuin Giro d'Italiakin. Minähän olin kovin skeptinen koko kauden suhteen, mutta niin vain on jo Tour de France ajettu ja toinen kolmesta grand tourista pääsi alkamaan tänään. Kisan piti alkaa alunperin Unkarista, mutta muuttuneessa tilanteessa kisan ensimmäiset etapit ajetaan Sisiliassa. En ole vielä ehtinyt (lue: saanut aikaiseksi, koska Alastalon salissa) tutkia keitä on mukana, mutta kyllä se kisan edetessä tulee selväksi. Pitkästä aikaa mukana on suomalainen ajajakin, Jaakko Hänninen, häntä voimme täysin estottomasti kirittää ja suosia. 

Ensimmäisenä italialaisena ruokapanostuksena meillä oli tänään protolaisia mantelipikkuleipiä. Ohje on muutaman vuoden vanhasta ihastuttavasta Herkullisten ruokien ja tarinoiden Toscana-kirjasta. Kirjassa on useita pikkuleipäohjeita, mutta pidin erityisesti tästä, sillä siinä sanotaan, että taikinaa otetaan huolimattomasti pellille kahdella lusikalla. Juuri huithapelille sopivaa! 

Puolitin ohjeen määrät, sillä arvelin 30 pikkuleivän olevan meille liikaa, mutta laitan ohjeen kuten Vittorio on sen kirjaan kirjoittanut. Joskus voi käydä niin, että kun taikinaa pienentää, siitä tulee liian pieni ainesten sekoittua tarpeeksi, mutta tässä ohjeessa sitä ongelmaa ei ollut. Sain taikinasta 18 pikkuleipää. En ollut pariin vuoteen tarttunut tähän kauniiseen ruokakirjaan, mutta luulenpa, että tänä vuonna käytän sitä useammankin kerran. 

Brutti ma buoni – protolaiset mantelipikkuleivät 

  • 2 kananmunan valkuaista
  • 2 dl sokeria
  • 1 sitruunan kuori raastettuna
  • 200 g mantelijauhetta
  • tomusokeria koristeluun
Vatkaa valkuaiset ja sokeri ja lisää mukaan mantelijauhe ja sitruunankuori. Jätä taikina asettumaan peitettynä, ohjeessa sanottiin 6-8 tunniksi, mutta että voi sen samantienkin leipoa ja paistaa. 


Kuumenna uuni 150 asteeseen. Nostele kahdella sokerilla taikinanökösiä leivinpaperin päälle uunipellille. Nämä pikkuleivät eivät leviä uunissa, joten isoja välejä ei tarvita. Paista pikkuleipiä noin 30-35 minuuttia. Siivilöi jäähtyneiden pikkuleipien päälle tomusokeria. 

Sopivat hyvin espresson tai Vin Santon kanssa nautittavaksi. Huomasinpa, että tämä postaus sopii myös osaksi suurta keittokirjahaastetta, jota en ole jatkanut aikoihin! Lisään postauksen CampaSimpukan ylälaidan #suurikeittokirjahaaste-välilehdelle. 



Ensimmäinen Giron etappi oli henkilökohtainen aika-ajo, joka oli tavallisuudesta poikkeava profiililtaan. Alkupuolella matkaa oli pieni ylämäki, mutta loppu olikin sitten jonkunlaista alamäkeä. Kokonaismittaa oli vain noin 15 km. Moni ajoi koko etapin maantiepyörällä, sillä alamäkivoittoinen reitti tuulisella säällä ei ole ihan paras ajettavaksi aika-ajopyörällä. 

Yksi ajajista jäi heti kättelyssä aikalimiitin taakse ja Miguel Angel Lopez kaatui ja loukkasi itsensä niin pahasti, että joutui jättämään kisan jo kesken. Nopein oli Filippo Ganna, aivan tuntematon ajaja minulle. Hänellä on siis huomenna rosapaita päällään. 

4 kommenttia:

  1. Tuossa onkin pikkuleivät mun makuuni:)

    VastaaPoista
  2. Taas meinaan innostua ohjeesta, vaikka oikeastaan en edes välitä mistään pikkuleivistä tai kekseistä. Jotkut ohjeet vaan ovat niin houkuttelevia, että tekisi mieli kokeilla, josko juuri nämä olisivat sellaiset, joihin tosissani tykästyisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään kauhean suuri pikkuleipien ystävä ole, nyt vaan piti löytää jotain nopsaa, olivat onneksi hyviäkin!

      Poista