torstai 21. heinäkuuta 2022

Unboxing


Siirryimme tänään Bretagnen pohjoisosasta eteläosaan, samalla meistä tuli oikeampia karavaanareita. Kävimme nimittäin campingtarvikeliikkeessä ja ostimme paremmat retkeilytuolit. Edelliset olivat yli 20 vuotta vanhoja ja niissä takapuoli oli niin lähellä maata ja niistä oli niin vaikea nousta pois, että tunsimme itsemme samaan aikaan nuoremmiksi ja vanhemmiksi kuin olemmekaan. Nyt meillä on asialliset tuolit ja mieli on iloinen. 

Kahden tulevan yön leirialueen vioiksi on luettava netin puute ja televisiokanavien näkymättömyys, mutta kyllä me pärjäämme. Uskon vakaasti. Ainakin toivon. Muuten on oikein kiva paikka. Söimme tänään petturimaisesti hampurilaiset (omatekoiset), ranskalaisuutta edustaa blogin first ever unboxing. Ostimme hullun mahtavasta Leclercin marketista jälkiruoaksi kakkupalat, jotka pakattiin sievään laatikkoon ja ne kestivät perille ihan ehjinä. Olivat hyviä kummatkin, mutta suklaakakku oli parempi. Ymmärtääkseni unboxingiin kuuluu selostaa testaaminen ja kokeilu, joten: otimme lusikat käteen ja veimme kakkua ääntä kohti. Toimi! Paremmin kuin tämä ranskalainen mobiiliyhteys. Eikö näillä mene hermo tähän junnaamiseen?






Tour de Francen etappia katsoimme puhelimelta 10 viimeistä kilometriä Peter Selinin selostuksella ja kuulimme, että Jonas Vingegaard oli herrasmiesmäisesti odottanut Tadej Pogacaria tämän rähmättyä itsensä nurin. Jonas voitti etapin ja vahvisti kokonaiskilpailun johtoaan ja Tadej tuli toiseksi ja meni heti kiittämään Jonasta tämän eleestä. Tämmöisten juttujen vuoksi niin paljon pidän pyöräilystä. Nyt en löydä sopivaa pyöräaiheista kuvaa, jonka saisin siirrettyä kiroilematta postaukseen (ei kyllä kiroillenkaan), mutta lisään sellaisen myöhemmin, kun saa puhelimelta kuvia koneelle. En saa edes rivejä tasattua, mutta koitan olla suuttumatta siitä liikaa. Vaikka se on superärsyttävää. 

2 kommenttia:

  1. Oi, ranskalaiset kakut... (tai ihan minkämaalaiset vaan, mutta tuolla niitä jotenkin on kaikkialla)
    Tuo kahden kilpailijan kädenlyönti toisen odotettua oli kyllä ihan parasta koko kilpailussa :-)

    VastaaPoista
  2. Minna, samaa mieltä niin kakuista kuin kädenlyönnistä, hienoja asioita!

    VastaaPoista