keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Täytetyt zucchinit sanonko missä

Laskujeni mukaan tänään on keskiviikko ja huomenna on sitten helatorstai, taas arkipyhä Ranskassa. Niitä on tietääkseni vielä yksi loppukuusta, olikohan se toinen helluntaipäivä? Sen näkee sitten, jos vielä silloin olemme Ranskassa. Tänään CampaAdria ei liikahtanut rantatontiltaan, mutta me kävimme pyöräillen katsomassa Fort Boyard-linnoitusta merellä. Tai siis katsoimme sitä rannalta. Minä  olin luullut, että tämä monissa seikkailurealityissä nähty linnoitus olisi jossain keskellä aavaa merta, mutta väärin luulin. Pyöräilyä tuli noin 32 km, kun hieman lipesimme reitiltä. 

Olen käyttänyt mobiilidataani hieman tuhlaillen, olemme olleet ilman wifiä  melko pitkään ja nyt minun pitää kirjoittaa postaukset offlinessa ja pikaisesti käydä netissä, joten kuvia ei juurikaan saa laitettua. Eilen kaikki kenkkuili postauksen julkaisussa ja aloin saada otsaani perinteistä Ranskan pattia, se tulee aina jossain vaiheessa, kun netti ei toimi tarpeeksi hyvin. Ihan turhaa ja omaehtoista ärsyyntymistä. 


Ruokana meillä oli tänään airfryerissä kypsennetyt pyöreät kesäkurpitsat, ruokalajista tulee välittömästi italialainen, tarvitsee vain alkaa puhua zucchineista. Ostin kaksi pikkuista palleroa Fourasin sunnuntaimarkkinoilta ja tänään ne pallerot tulivat syödyksi. 


Täytetyt zucchinit airfryerissä


  • 2 pientä pyöreää kesäkurpitsaa
  • 1 uuden sadon sipuli
  • 4 peukalonpään kokoista napostelusalamipalleroa
  • 2 minimozzarellapalloa
  • 1 dl parmesaania raastettuna
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • suolaa ja pippuria

Tämä on sitten ihan omasta tai asiakkaan päästä taas, sillä olen kohta käyttänyt kaikki kotona kopioimani italialaisohjeet. Leikkasin ensin kesäkurpitsoista hatun pois ja koversin alemmat osat tyhjiksi niin tarkkaan kuin kuorta rikkomatta onnistuin. Sutikoin koverrettuihin kurpitsoihin oliiviöljyä ja ripotin sisäpinnoille suolaa ja pippuria. Laitoin nämä kuoret airfryeriin, siihen malliston pienimpään mobilefryeriini. Esipaistoin kuoria 160 asteessa noin 20 minuuttia.


Esipaiston aikana tein täytteen valmiiksi, täysin mutulla. Silppusin kesäkurpitsoista koverrettua sisusta ja yhden sipulin, sekoitin ne ja raastoin mukaan parmesaania. Leikkasin muutaman napostelusalamin pikkupaloihin ja otin valmiiksi kaksi minimozzarellapalloa. Maustoin täytettä suolalla ja pippurilla, jotain yrttiäkin olisin voinut laittaa, mutten muistanut. 


Kun kuoret olivat esipaistuneet sen verran, että veitsi meni kivasti kuoren läpi, otin ne pois airfryeristä ja lusikoin niihin täytettä, laitoin keskelle pienen mozzarellapallon. Painoin lusikassa täytettä niin, että kuori tulisi mahdollisimman täyteen. 


Laitoin täytettyjen kurrejen päälle säästämäni kansihatun, sillä halusin saada aikaan uuni-ilmiön ja sisuksen kypsymään ilman, että pinta paistuisi liian äkkiä liian tummaksi. Paistoin kurreja sitten kansien kanssa noin 20 minuuttia 180 asteessa ja otin kannet pois ja paistoin vielä 5 minuuttia. Muut aterian osat olivat valmiina ostetut leivitetyt kalafileet, mansikoita, mozzarellapalloja ja balsamicoa. 



Giro d’Italiasta saimme sen verran katsottua, että Mark Cavendish melkein voitti. Se olisi miellyttänyt minua kovin, mutta ei hän sitten ihan voittanut. Pascal Ackermann ehti ekana maaliin, toisena Milan Jonathan ja Mark vasta kolmantena. Kokonaiskilpailua johtaa Geraint Thomas ja Primoz Roglic on toisena, tämä passaa minulle oikein hyvin, ei tarvitse muuttaa mitään, paitsi Primoz voisi jossain kohtaa ryhtyä johtamaan. 



Huomenna jatkamme matkaa ja toivomme, että pääsemme viime syksyltä tutulle leirialueelle pyhäpäivästä ja pitkästä viikonlopusta huolimatta. Olemme nykyään niin eurotietoisia, ettemme alkaneet tehdä varausta, josta olisi pulitettu toistakymmentä euroa ylimääräistä. Sillä saa vaikka 10 patonkia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti